Mobile

Mobilen piirrossuunnitelma

Kahden viikon kuparifoliokurssin aiheena oli mobile ja se piti tehdä jollekin kohderyhmälle. Halusin tehdä lapselle mobilen ja piirsin viisi eri lastenaiheista piirrosta mobilesta, kärpässieniä, elefantteja, kissoja, hassuja eläimiä ja sadepilven. Ensin ihastuin kärpässieni-ideaan mutta sain luokkatoveriltani lasinpaloja mobileen ja ihastuin kauniisiin sinisiin laseihin, ja kun löysin vielä kirkkaan kauniin kissantassulasinpalan pilveksi, vaaka kallistui sadepilven puolelle. Ensin piirsin mobilen luonnollisessa koossaan ja sitten leikkasin ja hioin lasinpalat pisaranmuotoisiksi. Ideana oli, että pilvestä roikkuisi sadepisaroita ohuen ketjun varassa, ikään kuin sataisi. Olisi pisarat voinut laittaa roikkumaan ohueen siimaankin mutta halusin toteuttaa mobilen ketjulla ja koko pilvi roikkuisi lyhyen ketjun varassa.

Palat hiottuina ja kuparifolio laitettuna

Kun pisaroiden reunat oli hiottu, niiden ympärille kiinnitettiin tiukasti kuparifolioteippi. Koko tekniikka on saanut nimensä tästä kuparifoliosta. Se on vain alusta tinaukselle, tina ei pysy lasin pinnassa. Valmiissa työssä kuparifolio ei edes näy, vaan se on peitetty tinalla.

Tinausharjoituksia

Kaikki mobilen osat kierrettiin napakasti hopeoidulla kuparilangalla, joka ensin tinattiin pistetinauksella kiinni paloihin ja sitten peitettiin kokonaan tinalla, niin että reunasta tuli kauniin pyöreä. Tässä vaiheessa huomasin, että pisaroiden reunat olisi pitänyt hioa ihan suoraksi, jotta langan pystyy tinaamaan kiinni. Sen sijaan olin onnistunut hiomaan reunat pyöreiksi, joten jouduin hiomaan ne uudestaan ja uusiksi meni tietysti myös kuparifolio, koska olin sen ehtinyt jo laittaa paloihin. Pisaroiden kumpaankin päähän taivuttelin samasta langasta silmukan ketjua varten. Piirroksessani silmukat olivat vain pisaran yläosassa mutta opettaja huomautti, että voisin tehdä silmukan myös alas, näin pisarat olisivat suorassa. Se oli hyvä huomio, ne muistuttivatkin liikaa lehtiä roikkuessaan vain yläosastaOlisin voinut käyttää valmiita renkaita mutta niiden kiinnittäminen tinaamalla oli mielestäni hankalaa. Helpompaa oli käyttää samaa lankaa, joskin sen taivuttaminen oikeaan kohtaan oli haastavaa. Kokeiltuani tinata muutaman isomman pisaran, totesin parhaimmaksi tavaksi leikata riittävän pitkä lanka ja taivuttaa sen keskikohtaan silmukka, joka asettuu pisaroiden pohjalle ja tinata lanka kiinni pohjasta alkaen.

Kaikki palat tinattuina

En ole koskaan aiemmin tinannut mitään ja aikani harjoiteltua, pääsin hommasta jyvälle ja sen jälkeen se rupesikin jollain lailla sujumaan. Mitenkään lempihommaani se ei silti ole, ja jälkikin on tällaisen perfektionistin silmään vähän kömpelöä. Mutta yritän opetella olemaan armollisempi itselleni, olenhan vasta opiskelemassa, en vielä mestari. Istuttuani muutaman päivän hengityssuoja naamalla tinan käryssä, vaikka yläpuolella olikin imuri enimpiä käryjä imemässä, tiesin tinanneeni. Yllättävän rankkaa ja aikaa vievää hommaa tinaaminen oli. Kuparifoliot irtosivat juuri, kun olin saamaisillani tinauksen loppuun ja silloin koko homma meni uusiksi. Ilmeisesti onnistuin tinatessa taivuttamaan lankaa vinoon, jolloin syntyi vetoa ja kuparifolio irtosi lasin reunasta. Lanka oli ohutta, 0.8 mm paksuista hopeoitua kuparilankaa, silti se oli sen verran paksua, että vaati voimaa pitää se tiukkana mutta vetämättä vinoon yhtään. Pisarat olivat aika pieniä, joten niiden käsittely sinänsä oli aika hankalaa, lisäksi lasi kuumui aika lailla tinatessa ja hanskatkin kädessä joskus poltteli. Paljain käsin tinausta ei voinut edes tehdä, sen verran kuumaa puuhaa se oli.

Ketju liitettynä pisaroihin

Tinasin pilven viimeisenä. Se olikin kaikista hankalin tinattava. Ensinnäkin se oli iso ja hankalan muotoinen, siitä oli mahdoton pitää yksin kiinni niin napakasti, että langan sai kiinnitettyä pistetinauksella. Toiseksi se oli niin paksua lasia, että vaati hirveästi tinaa, että reunat sai peitettyä tinalla. Kolmanneksi siihen tuli viisi silmukkaa samasta langasta ja niiden piti tulla tiettyyn kohtaan, mikä oli haasteellista. Yhdessä luokkakaverin kanssa ährättiin. Hän piteli pilveä ja kiristi lankaa paikoilleen, minä tinasin langan kiinni. Kun lanka oli kiinnitetty, pystyin tinaamaan peitetinauksen yksin mutta aikaa sekin vei, koska pilvi on aika iso ja paksu. Lisäksi halusin tinata todella hyvin, että mobilesta tulee kestävä, pilvestähän roikkuu koko mobile ja pilven kiinnityssilmukka piti tinata hyvin ja vahvaksi, koko pilvi roikkuu sen varassa. 

Lopuksi asettelin pisarat paikoilleen, pätkin väleihin sopivan pätkän valmista korumetalliketjua ja kasasin mobilen. Päädyin laittamaan pisarat väreittäin, samassa ketjussa on saman värisiä pisaroita. Niitä on keskenään eri lukumäärä ja ne on aseteltu vähän limittäin, silmää miellyttävästi. Nyt mobile roikkuu vielä koulun katossa mutta tuon sen kotiin lähiaikoina. Saa nähdä mitä neljävuotia tyttäreni pitää siitä.

Valmis mobile roikkumassa

Viikinkihelmiä

Uunihelmiä tekemässä

 Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt uunihelmiä, tai viikinkihelmiä, kuten niitä mieluummin kutsun. Uunihelmiä ei pidä sekoittaa lasinsulatukseen, vaikka siinäkin lasi sulatetaan uunissa. Kutsunkin niitä mieluummin viikinkihelmiksi, koska samalla periaatteella helmiä ovat tehneet jo viikingit, joskaan heillä ei ollut nestekaasua ja paineilmaa käytössään.

Ensimmäiset uunihelmet olivat kirkkaita

 Viikinkihelmien periaate on hyvin yksinkertainen, uunissa on sulaa lasimassaa, jota otetaan sieltä piikin kärkeen ja siitä muotoillaan helmi, joka sitten irrotetaan piikistä ja laitetaan jäähdytysuuniin jäähtymään. Siihen yksinkertaisuus sitten loppuukin. Käytännössä helmien tekeminen on paljon vaikeampaa. Sulan lasimassan hallinta vaatii tietoa lasin käyttäytymisestä sulana ja harjoittelua, jotta siitä saa haluamansa muodon. Jäähdytysuunien käyttö on yhteistä lampputekniikan kanssa, muutoin tekniikat ovat täysin erilaisia. Lasihan täytyy jäähdyttää hitaasti, ettei siihen tule stressiä, joka taatusti rikkoo helmen.

Uunista tuli vähän vihreitä helmiä

 Sula lasimassa on täysin kirkasta, ensimmäiseksi teimmekin ihan kirkkaita helmiä harjoitellen eri muotoja. Sydän on tässä tekniikassa helpoin muoto, pyöreä vaikeampi. Itse en pidä sydämistä, joten kokeilin sitä kerran ja tein sitten muutoin litteitä helmiä. Osaan helmistä tuli hienoinen vihreä sävy, joka johtui siitä, että uuniin oli jossain vaiheessa joltain pudonnut piikistä värjätty helmi. Tämä värjääntynyt lasimassa laskeutuu pikkuhiljaa uunin pohjalle mutta saattaa sieltä kulkeutua ylös lasimassan vähetessä, jolloin piikillä lasimassaa kauhaistaan pohjalta. Uuniin täytyy aika ajoin lisätä lasimurskaa mutta se helposti unohtui työn touhussa.

Ruskeat helmet

 Väri saadaan helmiin yksinkertaisesti pyöräyttämällä lämmintä helmeä lasipurkissa, jossa on tietyn väristä lasijauhoa, sitten helmeä lämmitetään uunissa, jotta väri sulaa helmeen. Tätä voidaan toistaa, kunnes haluttu värin syvyys on saavutettu. Toistojen lukumäärä oli ihan makuasia, itse laitoin väriä useimmiten kolme tai neljä kertaa, koska pidän syvistä väreistä. Helmi täytyi muistaa lämmittää riittävästi, kylmään helmeen väri ei tartu tai tarttuu vain osittain, mitä myös voi hyödyntää helmiä värjätessä. Värejä oli aika laaja valikoima, kaikista oli kolme mallihelmeä, yhden, kaksi ja kolme kertaa värjätyt helmet. Niistä näki hyvin, miltä väri näyttää jäähtyneenä, kuumasta lasista on nimittäin mahdotonta nähdä lopullista väriä. Joissakin, etenkin tummemmissa väreissä ei ollut paljonkaan eroa ottiko väriä kahdesti vai kolmesti. Päädyin pysymään muutamassa värissä, koska kurssin lopuksi meidän oli määrä tehdä helmistä joku koru, enkä halunnut homman leviävän mahdottomuuksiin. Viikinki -teema mielessäni ihastuin kauniiseen ruskeaan sävyyn.

Viskin värisiä helmiä

 Ruskean kaveriksi sopi hyvin kauniin vaalea viskin väri. Myös vaniljaksi väriä voisi kutsua mutta sen nimi oli Whiskey, kuten ruskean oli Brown Olive. Kokeilin tehdä myös sylinterin muotoisia helmiä mutta eniten pidin pyöreähköistä helmistä.

Punaiset helmet

Sanon pyöreähköistä, koska tällä tekniikalla ei pysty tekemään niin tarkan muotoisia ja yksityiskohtaisia helmiä kuin lampputekniikalla. Lamppuhelmiksi nämä olisivat olleet kamalan epämuotoisia mutta viikinkihelmiksi ne ovat ihan kelpoja. Upea punainen väri on nimeltään Cherry Red ja se täydensi loistavasti ruskeita ja viskin värisiä helmiä.

Viikinkinaisen kaulakoru

 Löysin nopeasti koruun sopivat värit ja päädyin tekemään lyhyen kaulakorun. Halusin siihen viikinkihengessä roheat isot möllykät helmiksi ja ketjuksi sopi hyvin muinaisketju. Helmien väreihin sopi paremmin lämmin kullansävy, joten linkitin ne kullanvärillä. Muinaisketjun tein hopean ja kullanväriä vuorottelemalla ja lukoksi naputtelin yksinkertaisen kullanvärisen S-lukon. Näin onnistuin säilyttämään helmien vaatiman lämpimän sävyn ja yhdistämään sen silti omaan lempisävyyni, kylmään hopeaan. Tein viikinkinaisen kaulakorun itselleni, enkä pidä kullanväristä omassa kaulassani. Kullanväristä tulee helposti makuuni liian makea koru. Kuitenkaan noita valitsemiani värejä en voinut kuvitellakaan yhdistäväni pelkkään hopeaan, vaan ne suorastaan huusivat lämmintä sävyä. Riittävän paksu lanka, hopeanväriset lenkit on sahattu 1,2 mm ja kullanväriset 1,5 mm langasta, tekee muinaisketjusta näyttävän ja kestävän. Isot helmimöllykät sitäpaitsi vaativat paksun ketjun, jotta koru on tarpeeksi viikinkimäinen viikinkinaiselle.

Sinisiä helmiä

 Saatuani jo ensimmäisellä viikolla korun helmet tehtyä, saatoin huoletta keskittyä kokeilemaan erilaisia kivoja temppuja ja värejä, kuten raitoja ja muita kuvioita. Sininen on ehdottomasti lempivärini lasissa ja oli ihan pakko kokeilla kauniita sinisiä sävyjä.

Modernin näköisiä viikinkihelmiä

 Yhdistämällä sinistä, valkoista ja mustaa sain aikaiseksi näinkin  modernin näköisiä viikinkihelmiä. Raikkaat värit ja kuutiomuoto tekee roheasta viikinkihelmestä ihan eri näköisen kuin aiemmin tekemäni helmet. Lisäksi halusin oppia tekemään oikein isoja helmiä. Kuutioita osasta tuli siksi, että irrotusvaiheessa helmi olikin pinnalta vielä liian lämmin, jolloin pihdit painoivat sen lyttyyn ja pyöreästä tuli kuutio.

Toiseksi viimeiset helmet

Kahtena viimeisenä päivänä tuntui, että opin jotenkin hallitsemaan uunihelmitekniikkaa. Sain tehtyä hienoja isoja helmiä. Opin miten helmiä muotoillaan ja väreillä leikitään. Lakkasin pelkäämästä, että helmi putoaa piikistä uuniin tai jäähtyy liikaa muotoillessa ja räjähtää käsiin tai väripurkkiin. Opin lukemaan lasia hiukan ja se on hieno taito, jonka oppii vain harjoittelemalla. Olisin mieluusti tehnyt näitä helmiä vielä kolmannenkin viikon. Näistä helmistä tulee vielä hienoja koruja Vihmukauppaan. Minulla on jo idea eräästä korusarjasta...

Viimeiset helmet

Lasinsulatusta

Ensimmäiset sulatuslasit leikattuina

 Kaksi viikkoa on aivan liian lyhyt aika paneutua sulatuslasin saloihin. Varsinkin, kun en ole koskaan tehnyt sulatuslasista mitään. Sentään jotain tiesin lasista ylipäänsä lamppuhelmien pohjalta, joskin sulatuslasitekniikka on hyvin erilainen. Käytin Bullseye -lasia, tämä näin kuriositeettina, sinänsä lasin merkillä ei ole merkitystä, kunhan käyttää yhteensopivia laseja, jotta lasiin ei tule stressiä, mikä taatusti jossain vaiheessa särkee lasin. Effetre -lasi olisi ollut sen puolesta minulle sopivampaa, että se sopii yhteen lamppuhelmissä käyttämäni Moretti -lasin kanssa, kun taas Bullseye ei käy mutta siinä ei ollut niin kivoja värejä ja ajattelin, että on tässä vaiheessa helpompaa pysytellä yhdessä lasissa ja opetella tuntemaan sen käyttäytyminen ja ominaisuudet uunissa. Sitten myöhemmin ehdin tutustua Effetreen, enhän tässä vaiheessa kuitenkaan vielä ole yhdistämässä lamppuhelmiä sulatuslasiin. Lasinsulatuksen periaate on yksinkertainen: lasit leikataan ja sulatetaan uunissa. Siihen se yksinkertaisuus loppuukin. Jo pelkkä lasinpalojen leikkaaminen timanttiterällä oli hankalaa. Ei todellakaan minun hommaani. Kädet olivat täynnä pienenpieniä viiltohaavoja, joita ei edes huomannut ennen kuin kuori appelsiinin..voi sitä kirvelyä.

Lasia uuniin laittamassa

 Sulatuskorut piti oikeastaan rakentaa uuniin uudestaan, pienen pienten lasinpalasten latominen päällekkäin oli haastavaa puuhaa. Ne liikahtavat helposti uunissa, jolloin saattaa tulla hassuja kuvioita. Tämä osaltaan lisää sulatuksen yllätyksellisyyttä, pidän pienestä jännitysmomentista. Näin koruista tulee todella uniikkeja. Mehiläisvahalla voi yrittää kiinnittää lasikerroksia toisiinsa mutta mehiläisvahan sulaessa kerrokset tuppaavat liukumaan, myös kirkasta kynsilakkaa voi käyttää mutta kuulin sen kikan niin myöhään, etten ehtinyt sitä kokeilemaan. Ehkä kokeilen sitä jossain vaiheessa. 

Uuniin ladotut lasinpalat

 Tältä uuniin ladotut lasinpalat näyttävät. Nämäkin odottivat uunissa sulatusta viikonlopun yli, koska kukaan ei ollut osannut laittaa uunia päälle. No, eivät ne miksikään olleet uunissa menneet, hyvin olivat kasassakin pysyneet. Ja se uunin ohjelmointi on oma hommansa, jota en tässä sen tarkemmin käy lävitse.

Lähikuva uuniin ladotuista lasinpaloista

 Lähikuvassa näkyvät hyvin monet lasikerrokset. Etualalla olevien palojen koko on noin pari senttiä kanttiinsa, siis alimmaiset ja päällimmäiset palaset, välissä on sitten pienempiä palasia. Tämä juuri tekee hommasta haasteellisen, yrittäkääpä itse latoa parin sentin kokoisia lasinpalasia kerroksittain ja laittaa väliin sentin kokoinen pala tai pienempi ja saada tämä neli-, jopa viisikerroksinen kakku vielä pysymään kasassa. Kuvassa näkyvät oranssit lasinpalaset muuten ovat niitä punaisia strikereitä, niitäkin on kuvassa kahta sävyä, tummaa ja kirkkaampaa.

Ensimmäiset lasit sulatettuina ja seuraavat leikattuina

Tarkoitukseni on tehdä näistä sulatuslaseista koruja, joten halusin niiden koon pysyvän suhteellisen pienenä. En pidä isoista riipuksista ja aion tehdä myös rannekoruja. Sulatetun lasin lopulliseen kokoon vaikuttaa lasikerrosten lukumäärä. Käyttämäni sulatuslasi on paksuudeltaan 3 mm, ja koska olen tunnetusti monimutkainen luonne, käytin useimmiten neljää kerrosta lasia, enimmillään viittä kerrosta, joskus tyydyin kolmeen kerrokseen. Nyt tullaankin sellaiseen hauskaan huomioitavaan asiaan: sula lasi hakeutuu aina 6 mm paksuuteen. Tämä nyt vain on sulan lasin ominaisuus, eli jos käytät vain kahta kerrosta lasia, koko pysyy samana, muuten se on huomioitava lopullisessa koossa. Suomeksi sanottuna, jos haluat pieniä koruja mutta käytät neljää lasikerrosta, leikkaat niistä vielä pienempiä, koska ne suurenevat sulatettaessa. 

Japanilaistyylisiä muotokokeiluja

Ensimmäisenä päivänä kokeilin myös muita muotoja pelkkien neilöiden tai suorakaiteiden sijaan. Tässä eräs ideanpoikanen, jonka tuloksena oli japanilaishenkisiä paloja. Kokeilu vähän epäonnistui, en pystynyt leikkaamaan niin pieniä lasinpalasia, että niistä olisi tullut sellaisia kuin tarkoitin. Niinpä luovuin kokeiluista ja keskityin suorakaiteen tai neliön muotoon. Ihan yksinkertaisesti siksi, että se oli helpoin muoto leikata ja pidän selkeistä muodoista. Myöhemmässä vaiheessa kokeilen varmasti vähän erilaisia muotoja, kuten kolmioita ja ympyröitä tai soikeita muotoja. Tämähän oli vasta ensimmäinen tutustumiseni sulatuslasiin. 

Lasinsulatuskurssin satoa

Sulatetut lasit olivat hienoja, yllätyin vähän itsekin, kuinka kauniita niistä tuli. Tein aina muutaman samanlaisen, jotta ne voisi myöhemmin koota koruiksi ja kokeilin vähän erikokoisia paloja. Osasta tuli enemmän riipuskokoa, osasta tein tarkoituksella pienempiä, jotta niistä voi tehdä esimerkiksi rannekorun tai korvakorut myöhemmin.

Upeita punaisia sävyjä

Punaiset sävyt tein strikereilla, eli väriä vaihtavilla laseilla, kuten lamppuhelmissäkin. Olisi valmiita punaisia sävyjäkin ollut mutta pidän strikereista niiden yllätyksellisyyden vuoksi.

Strikerit ovat yllättäviä myös sulatuslasissa

Kaikista strikereista ei suinkaan tullut punaista, vaan upeaa violettia. Tosin luulin tämän muuttuvan pinkiksi väriksi. Jos pohjana oli tumma lasi, täytyi muistaa strikerin alle laittaa aina valkoinen lasi, muuten sen väri ei näy.

Laaja väri- ja kokoskaala

Yritin kokeilla värejä laajasti ja tehdä myös erikokoisia paloja, koska tarkoitukseni ei suinkaan ole tehdä pelkkiä riipuksia. Itse asiassa en tässä vaiheessa uhrannut paljonkaan ajatusta, miten näistä paloista teen korun, vaan keskityin vaan lasinpalojen sulatukseen. 

Kuparilankaspiraaleja ja Kanthal -langasta ripustuslenkit

 Ohuesta kuparilangasta voi tehdä spiraaleja ja muita muotoja ja langat jätetään kahden lasin väliin. Valitettavasti sitä ei voi käyttää ripustuslenkkeihin, koska kupari hapertuu lämmössä liikaa, eikä kestä. Ripustuslenkkeihin käytetään Kanthal -lankaa, jota kokeilin ihan muutamaan riipukseen, koska en vain pidä sen ulkonäöstä. Kanthal on metalliseos, joka kestää kuumuutta mutta kun se vain näyttää mielestäni niin kököltä. Hienohopealankaa olisi voinut kuulemma käyttää mutta valitettavasti sitä minulla ei nyt tähän hätään ollut, Sterlinghopealankaa kyllä olisi ollut mutta sekään ei kestä kuumuutta. Jos lanka jätetään lasin ulkopuolelle, sen pitää kestää uunin kuuma lämpötila, yli 800 astetta, ja säilyttää muotonsa ja kestävyytensä. 

Kuparilankaspiraaleja

 Lasikerrosten väliin laitettu kuparilanka hapettuu ruskehtavaksi. Litteästä kuparilangasta voi tehdä myös hienoja puita, jota kokeilin pariin riipukseen. Laitoin niihin myös Kanthal -langasta vähän koristeellisemmat ripustukset, koska lanka näkyisi ikävästi kirkkaan lasin läpi. Puista tuli hauskasti hiukan eriväriset, vaikka lanka oli ihan samaa. Sulatuslasin palat ovat nyt siis sulatettuja mutta vielä kaukana valmiista koruista. Niitä pitää ensin työstää, hioa tarvittaessa ja miettiä miten rakennan niistä koruja, kieputanko lankaa lasien ympärille, hionko urat sivuihin, poraanko reiät, liimaanko, vai mitä teen?

Kuparilankapuut ja Kanthal-langasta ripustimet