Nautilus

Nautilus vielä rannekoruna

Viimeiset kaksi viikkoa ennen joululomaa oli lasinsulatusta. Meillä on ollut aiemminkin lasinsulatusta mutta tällä kertaa opiskelimme uusia tekniikoita. Esittelen tässä yhden hauskimmista ja helpoimmista. En tiedä sen suomenkielistä nimeä, enkä muista englanninkielistä termiä, joten nimesin sen uudelleen: "Enkunlakut uusiksi" -tekniikaksi. Kurssin tehtävänä oli tehdä koru lemmikille, joten tein kaulakorun kissalleni. En muistanut mitata kissan kaulaa, joten käytin rannettani mittana, koska ajattelin voivani käyttää korua rannekoruna, ellei kisu tykkäisi siitä. (Itse asiassa kisun kaula osoittautui paljon paksummaksi kuin ranteeni...) No, joka tapauksessa tässä tekniikassa leikataan lasista eri värisiä viipaleita, pinotaan ne päällekkäin uuniin ja stikataan, eli ei syväsulateta, vaan sulatetaan vain sen verran, että lasikerrokset tarttuvat toisiinsa. Kuten huomaatte, suomenkielisiä termejä ei juurikaan ole, stikkaus tulee sanasta sticking, mikä onkin hyvin kuvaava sana. Sitten stikatut lasipinot sahataan viipaleiksi ja nuo viipaleet asetellaan uuteen järjestykseen ja syväsulatetaan. Siinäpä tuo tekniikka pähkinänkuoressa.

Enkunlakut uusiksi. Stikatut pinot.

 Käytin kahdeksaa lasikerrosta, kirkasta ja opaakkia lasia sekaisin kivoina yhdistelminä. Näitähän olisi voinut tehdä loputtomiin, kivoja väriyhdistelmiä löytyy vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäinen kokeilemani yhdistelmä oli kaunis: kirkasta persikan ja ruskean väristä lasia vuorotellen. Siitä en muistanut ottaa kuvaa stikattuna mutta alla olevassa kuvassa näkyy syväsulatettuna tuo kaunis yhdistelmä. Kyllä myöhemmin harmitti, kun tulin syväsulattaneeksi kaikki palat tuosta kauniista yhdistelmästä. Olisi pitänyt säilyttää vaikka yksi pala stikattuna. Käytin Bullseye -lasia, jota olen käyttänyt lasinsulatuksessa ennenkin ja jota minulla on aika paljon. Jos olisin ollut fiksu ja ahkera, olisin leikannut lasit huolellisesti ja tarkasti samanmittaisiksi. Se olisi vähentänyt kylmätyöstöä. Mutta olen laiskanpulskea, joten leikkasin lasiviipaleet noin suurinpiirtein samankokoisiksi. Alunperin tarkoitukseni oli näes sulattaa kaikki stikatut ja sahatut viipaleet uudelleen, jolloin ne sulaessaan muodostaisivat hauskoja kuvioita. 

Näimme Bullseyen opetusvideon tästä tekniikasta, ja kuviot olivat todella kauniita ja jännittäviä. Ja ehkäpä niin olisi käynytkin, jos olisin tehnyt lautasen kokoisia sulatuksia mutta kokeilin vain  pienempiä juttuja, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Tässä tekniikassahan idea on, että stikatut ja sahatut raidalliset lasiviipaleet leviävät eri tavoin syväsulatuksessa muodostaen hauskoja kuvioita. Palojen väliin jätetään tyhjää tilaa, jonka sula lasi täyttää. On olemassa ihan kaavakin, jolla voi laskea lasin painon mukaan, kuinka iso pala siitä sulatettuna tulee mutta minä kaiversin vain jonkinkokoisen kehyksen paksusta "uunipaperista" ja asettelin palat kehyksen sisään. Toiset kokeilivat sulattaa pieniä paloja ilman mitään kehystä ja käyhän se niinkin, silloin vain täytyy muistaa jättää reilusti väliä paloille, etteivät ne sula yhteen. Riippuen lasista, sen väristä, onko se kirkasta vai opaakkia, nuo raidat kulkeutuvat eri lailla täyttäen tyhjän tilan ja tehden kuvioita. Hauska tekniikka, joka perustuu sulan lasin erilaiseen käyttäytymiseen. Ja kuten aina lasinsulatuksessa, myös tämä tekniikka sisältää yllätysmomentin, koska etukäteen ei voi ihan tietää minkälaisia kuvioista tulee. Täytynee joskus kokeilla ihan tälläkin lailla, nyt tämä kokeilu jäi ajanpuutteen vuoksi vajaaksi. 

Osa enkunlakuista syväsulatettuina, osa sahattuina viipaleina.

Ihastuin sen sijaan stikattuihin enkunlakuihin. Ihastuin lasin kirkkauteen ja kuulauteen ja kuutiomaiseen muotoon. Tällä kertaa sahasin viipaleet itse, ne edellisen postauksen puhalletut lasitangot meille sahasi opettaja, mutta nyt saimme kokeilla sahausta itse. Ja se oli pelottavaa, saha on iso ja pelottava mutta kun muisti työskennellä rauhallisesti ja pitää hanskat erossa sahanterästä, niin hyvin se sujui. Ja märkää se oli, lasia työstäessähän aina käytetään vettä mukana, näin myös sahatessa. Hioin ja kiillotin muutaman sahatun viipaleen ja tein yhdestä kauniin riipuksen kiinnittämällä hopeoidun kuparilangan palan reunaan hiottuun uraan. Hiottavaa oli aika paljon, koska laiskuuttani en viitsinyt leikata paloja tarkasti samankokoisiksi, niin niiden reunat olivat todella erikokoisia. Onneksi hiekkaplaanilla ne sai aika nopeasti tasaisiksi ja olin jo sahatessa jättänyt reilusti hiomisvaraa paloihin, koska pieniä viipaleita oli todella hankala sahata. Palasia jäi vielä odottamaan jatkokäsittelyä ja muotoutumista koruiksi. Koska tekemäni koru oli kisun kaulaan liian pieni ja rannekoruna riipus oli liian painava, päädyin tekemään siitä pojalle kaulakorun. Ketju ja lukko ovat rodiumpäällysteisiä, joten ne kestävät kovankin käytön ilman kulumista. Sinisen värin vuoksi koru sai  nimekseen Nautilus.

Nautilus kaulakoruna pojan kaulassa.