Vai mitä sanotte näistä korviksista.Olen nyt innostunut tekemään korviksia. Löysin helmilaatikoistani vaikka kuinka paljon ihania korvikseksi sopivia helmiä. Ihanat turkoosinsiniset lamppuhelmet vaativat pienet helmihatut, koska niissä on aika suuret reiät. Helmissä on kivat ilmakuplat ja väri, siitä nimi Aqua Bubble.
Näissä vihreissä ruusukuvioisissa lamppuhelmissä on jotain vanhanaikaista, siitä nimi Henrietta. Lamppuhelmet eivät ole itse tekemiäni, niistä kun voi olla vaikea löytää kahta lähellekään samanlaista, että voi korvikset tehdä.
Näistä ihanista kalsedoneista olen halunnut tehdä korvikset jo pitkään. Niissä on uskomattoman kaunis turkoosi väri. Näissä pätee hyvin ajatus yksinkertainen on kaunista. Korviksissa on raikas tuulahdus, joka vei ajatukseni jostain syystä Lappiin, ehkä ajattelin tunturituulia ja siitä tuli nimi Tuuni.
Meri -korviksissa on kaunista värjättyä akaattia. Helmissä on meri vangittuna. Ihana turkoosi sävy ja tällä kertaa yhdistettynä tummaan metalliin. Korviksista tulee mieleen muinainen meri. Tumma metalli vie jotenkin ajatukseni muinaisuuteen. Nyt mielessäni pyörii pari ideaa kaulakoruksi ja yksi rannekorukin odottelee syntymistään, joten ehkä korvikset jäävät nyt vähäksi aikaa. Saapas nähdä.
3 kommenttia:
Aivan ihania korviksia, varsinkin Henrietta on todella kaunis.
Aivan ihanat nuo Aqua Bubble -korvikset :)
Kiitos tytöt!
Lähetä kommentti