Nautilus

Nautilus vielä rannekoruna

Viimeiset kaksi viikkoa ennen joululomaa oli lasinsulatusta. Meillä on ollut aiemminkin lasinsulatusta mutta tällä kertaa opiskelimme uusia tekniikoita. Esittelen tässä yhden hauskimmista ja helpoimmista. En tiedä sen suomenkielistä nimeä, enkä muista englanninkielistä termiä, joten nimesin sen uudelleen: "Enkunlakut uusiksi" -tekniikaksi. Kurssin tehtävänä oli tehdä koru lemmikille, joten tein kaulakorun kissalleni. En muistanut mitata kissan kaulaa, joten käytin rannettani mittana, koska ajattelin voivani käyttää korua rannekoruna, ellei kisu tykkäisi siitä. (Itse asiassa kisun kaula osoittautui paljon paksummaksi kuin ranteeni...) No, joka tapauksessa tässä tekniikassa leikataan lasista eri värisiä viipaleita, pinotaan ne päällekkäin uuniin ja stikataan, eli ei syväsulateta, vaan sulatetaan vain sen verran, että lasikerrokset tarttuvat toisiinsa. Kuten huomaatte, suomenkielisiä termejä ei juurikaan ole, stikkaus tulee sanasta sticking, mikä onkin hyvin kuvaava sana. Sitten stikatut lasipinot sahataan viipaleiksi ja nuo viipaleet asetellaan uuteen järjestykseen ja syväsulatetaan. Siinäpä tuo tekniikka pähkinänkuoressa.

Enkunlakut uusiksi. Stikatut pinot.

 Käytin kahdeksaa lasikerrosta, kirkasta ja opaakkia lasia sekaisin kivoina yhdistelminä. Näitähän olisi voinut tehdä loputtomiin, kivoja väriyhdistelmiä löytyy vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäinen kokeilemani yhdistelmä oli kaunis: kirkasta persikan ja ruskean väristä lasia vuorotellen. Siitä en muistanut ottaa kuvaa stikattuna mutta alla olevassa kuvassa näkyy syväsulatettuna tuo kaunis yhdistelmä. Kyllä myöhemmin harmitti, kun tulin syväsulattaneeksi kaikki palat tuosta kauniista yhdistelmästä. Olisi pitänyt säilyttää vaikka yksi pala stikattuna. Käytin Bullseye -lasia, jota olen käyttänyt lasinsulatuksessa ennenkin ja jota minulla on aika paljon. Jos olisin ollut fiksu ja ahkera, olisin leikannut lasit huolellisesti ja tarkasti samanmittaisiksi. Se olisi vähentänyt kylmätyöstöä. Mutta olen laiskanpulskea, joten leikkasin lasiviipaleet noin suurinpiirtein samankokoisiksi. Alunperin tarkoitukseni oli näes sulattaa kaikki stikatut ja sahatut viipaleet uudelleen, jolloin ne sulaessaan muodostaisivat hauskoja kuvioita. 

Näimme Bullseyen opetusvideon tästä tekniikasta, ja kuviot olivat todella kauniita ja jännittäviä. Ja ehkäpä niin olisi käynytkin, jos olisin tehnyt lautasen kokoisia sulatuksia mutta kokeilin vain  pienempiä juttuja, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Tässä tekniikassahan idea on, että stikatut ja sahatut raidalliset lasiviipaleet leviävät eri tavoin syväsulatuksessa muodostaen hauskoja kuvioita. Palojen väliin jätetään tyhjää tilaa, jonka sula lasi täyttää. On olemassa ihan kaavakin, jolla voi laskea lasin painon mukaan, kuinka iso pala siitä sulatettuna tulee mutta minä kaiversin vain jonkinkokoisen kehyksen paksusta "uunipaperista" ja asettelin palat kehyksen sisään. Toiset kokeilivat sulattaa pieniä paloja ilman mitään kehystä ja käyhän se niinkin, silloin vain täytyy muistaa jättää reilusti väliä paloille, etteivät ne sula yhteen. Riippuen lasista, sen väristä, onko se kirkasta vai opaakkia, nuo raidat kulkeutuvat eri lailla täyttäen tyhjän tilan ja tehden kuvioita. Hauska tekniikka, joka perustuu sulan lasin erilaiseen käyttäytymiseen. Ja kuten aina lasinsulatuksessa, myös tämä tekniikka sisältää yllätysmomentin, koska etukäteen ei voi ihan tietää minkälaisia kuvioista tulee. Täytynee joskus kokeilla ihan tälläkin lailla, nyt tämä kokeilu jäi ajanpuutteen vuoksi vajaaksi. 

Osa enkunlakuista syväsulatettuina, osa sahattuina viipaleina.

Ihastuin sen sijaan stikattuihin enkunlakuihin. Ihastuin lasin kirkkauteen ja kuulauteen ja kuutiomaiseen muotoon. Tällä kertaa sahasin viipaleet itse, ne edellisen postauksen puhalletut lasitangot meille sahasi opettaja, mutta nyt saimme kokeilla sahausta itse. Ja se oli pelottavaa, saha on iso ja pelottava mutta kun muisti työskennellä rauhallisesti ja pitää hanskat erossa sahanterästä, niin hyvin se sujui. Ja märkää se oli, lasia työstäessähän aina käytetään vettä mukana, näin myös sahatessa. Hioin ja kiillotin muutaman sahatun viipaleen ja tein yhdestä kauniin riipuksen kiinnittämällä hopeoidun kuparilangan palan reunaan hiottuun uraan. Hiottavaa oli aika paljon, koska laiskuuttani en viitsinyt leikata paloja tarkasti samankokoisiksi, niin niiden reunat olivat todella erikokoisia. Onneksi hiekkaplaanilla ne sai aika nopeasti tasaisiksi ja olin jo sahatessa jättänyt reilusti hiomisvaraa paloihin, koska pieniä viipaleita oli todella hankala sahata. Palasia jäi vielä odottamaan jatkokäsittelyä ja muotoutumista koruiksi. Koska tekemäni koru oli kisun kaulaan liian pieni ja rannekoruna riipus oli liian painava, päädyin tekemään siitä pojalle kaulakorun. Ketju ja lukko ovat rodiumpäällysteisiä, joten ne kestävät kovankin käytön ilman kulumista. Sinisen värin vuoksi koru sai  nimekseen Nautilus.

Nautilus kaulakoruna pojan kaulassa.

Kivet ja höyhenet

Kivet ja höyhenet -sarja valmiina kaulakoruina

Huh, huh. Takana on kolme tiivistä viikkoa sarjatuotantoa. Sulatuslasista piti tehdä 50 kpl korusarja. Ideana oli oppia sarjatuotantoa, miten kannattaa tehdä koruja, miten paljon aikaa menee kuhunkin vaiheeseen ja paljonko kuluu materiaalia. Näitä asioita piti laittaa paperille ylös matkan varrella ja lopuksi ne sitten ynnättiin ja pohdittiin valmiin korun hintaan vaikuttavia asioita ja harjoiteltiin vähän korun hinnoittelua. Ei mitenkään yksinkertaista. Opettaja seuraili meitä koko kolmen viikon ajan antaen teknisiä neuvoja koskien lasinsulatusta ja seuraten työskentelyämme ja projektimme etenemistä. Kolme viikkoa tuntui alkuun todella ruhtinaalliselta ajalta, olinhan tottunut viikon pikakursseihin. Kuitenkin kävi niin kuin elämässä yleensä, tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja kolme viikkoa hupeni hetkessä ja lopulta tuli kiire saada korut valmiiksi. 

Sulatuslasia olen tehnyt jonkin verran, meillä oli viime keväänä viikon sulatuslasikurssi, joten alkeet osasin. Käytin Bullseye-lasia, sitä käytin viimeksikin, joten sen ominaisuudet olivat jo minulle tuttuja. Päätin käyttää siirtokuvatekniikkaa, halusin kokeilla sitä nyt ilman kirkasta lasia päällä. Viimeksi laitoin kirkkaan lasin päälle, mikä muuttaa sen ulkonäköä huomattavasti. Vaikka tekniikka on tuttu, haluan aina oppia jotain uutta ja haastaa itseäni tekemään jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Nyt halusin tehdä riipuksia, joista sitten tekisin 50 kpl kaulakorusarjan.

Valmiiksi kasatut riipukset menossa sulatukseen

Siirtokuvat piirsin itse. Erilaiset höyhenet ja kivet ovat kuvioina kiehtoneet minua jo pitkään, joten piirsin niitä. En halunnut riipuksiin erillistä ripustinta, vaan upotin nauhakujan riipukseen lisäämällä uuninkestävää lankaa tai uunipaperista tehdyn tiiviin rullan keskimmäiseen lasikerrokseen kohtaan, johon nauhakujan halusin. Tämä edellytti kolmea lasikerrosta, mikä tietysti vaikutti riipuksen lopulliseen kokoon. Sula lasihan hakeutuu 6 mm vahvuuteen, jos muistatte, ja nyt lasia oli 9 mm, joten riipusta piti hiukan pienentää. Tein erinäisiä kokeiluja koskien nauhakujaa ja riipuksen muotoa ja lopulta löysin haluamani koon ja muodon. Päädyin leikkaamaan ihan suorat palat, vain hiukan yläosastaan kapeammat, antaen lasin pyöristyä luonnostaan kauniisti.

Valitsin riipusväreiksi kauniita neutraaleja luonnonvärejä: valkoista, luonnonvalkoista, hiekkaa, sinistä, vaaleanpunaista ja vaaleanvihreää, koska vaaleissa väreissä siirtokuviot näkyvät parhaiten. Päädyin tekemään kaikkiin kirkkaan pohjakerroksen sekä yhtenäisyyden että optiikan vuoksi. Riipus näyttää hiukan ohuemmalta ja samalla kevyemmältä. Keskimmäisen kerroksen päädyin tekemään joko valkoisesta tai päällikerroksen värisestä lasista. Siirtokuvat ovat tulostettaessa mustia mutta muuttuvat uunissa kauniin ruskeiksi. Korostaakseni sarjan yhtenäisyyttä valitsin nauhaksi ruskean kapean organzanauhan. Käytin myös joissakin koruissa ruskeaa vahattua puuvillanauhaa ja pieniä ruskeita puuhelmiä vaihtelun vuoksi, koska en halunnut todellakaan tehdä 50 kpl samanlaista korua, vaikka sarjatuotannosta olikin kyse. Tosin sen estävät jo riipusten useat värit ja kuviot.  Kaikissa koruissa on kaksinkertainen nauha ja nauhanpäät ovat kapeat puristettavat päät ja lukkoina pienet papukaijalukot. Koruihin tulee myös pieni säätöketju. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen. Näkemällä vähän vaivaa onnistuin tekemään sarjatuotantona 50 kpl kaulakoruja tekemättä kuitenkaan 50 samanlaista korua.

Lasinsulatusta

Ensimmäiset sulatuslasit leikattuina

 Kaksi viikkoa on aivan liian lyhyt aika paneutua sulatuslasin saloihin. Varsinkin, kun en ole koskaan tehnyt sulatuslasista mitään. Sentään jotain tiesin lasista ylipäänsä lamppuhelmien pohjalta, joskin sulatuslasitekniikka on hyvin erilainen. Käytin Bullseye -lasia, tämä näin kuriositeettina, sinänsä lasin merkillä ei ole merkitystä, kunhan käyttää yhteensopivia laseja, jotta lasiin ei tule stressiä, mikä taatusti jossain vaiheessa särkee lasin. Effetre -lasi olisi ollut sen puolesta minulle sopivampaa, että se sopii yhteen lamppuhelmissä käyttämäni Moretti -lasin kanssa, kun taas Bullseye ei käy mutta siinä ei ollut niin kivoja värejä ja ajattelin, että on tässä vaiheessa helpompaa pysytellä yhdessä lasissa ja opetella tuntemaan sen käyttäytyminen ja ominaisuudet uunissa. Sitten myöhemmin ehdin tutustua Effetreen, enhän tässä vaiheessa kuitenkaan vielä ole yhdistämässä lamppuhelmiä sulatuslasiin. Lasinsulatuksen periaate on yksinkertainen: lasit leikataan ja sulatetaan uunissa. Siihen se yksinkertaisuus loppuukin. Jo pelkkä lasinpalojen leikkaaminen timanttiterällä oli hankalaa. Ei todellakaan minun hommaani. Kädet olivat täynnä pienenpieniä viiltohaavoja, joita ei edes huomannut ennen kuin kuori appelsiinin..voi sitä kirvelyä.

Lasia uuniin laittamassa

 Sulatuskorut piti oikeastaan rakentaa uuniin uudestaan, pienen pienten lasinpalasten latominen päällekkäin oli haastavaa puuhaa. Ne liikahtavat helposti uunissa, jolloin saattaa tulla hassuja kuvioita. Tämä osaltaan lisää sulatuksen yllätyksellisyyttä, pidän pienestä jännitysmomentista. Näin koruista tulee todella uniikkeja. Mehiläisvahalla voi yrittää kiinnittää lasikerroksia toisiinsa mutta mehiläisvahan sulaessa kerrokset tuppaavat liukumaan, myös kirkasta kynsilakkaa voi käyttää mutta kuulin sen kikan niin myöhään, etten ehtinyt sitä kokeilemaan. Ehkä kokeilen sitä jossain vaiheessa. 

Uuniin ladotut lasinpalat

 Tältä uuniin ladotut lasinpalat näyttävät. Nämäkin odottivat uunissa sulatusta viikonlopun yli, koska kukaan ei ollut osannut laittaa uunia päälle. No, eivät ne miksikään olleet uunissa menneet, hyvin olivat kasassakin pysyneet. Ja se uunin ohjelmointi on oma hommansa, jota en tässä sen tarkemmin käy lävitse.

Lähikuva uuniin ladotuista lasinpaloista

 Lähikuvassa näkyvät hyvin monet lasikerrokset. Etualalla olevien palojen koko on noin pari senttiä kanttiinsa, siis alimmaiset ja päällimmäiset palaset, välissä on sitten pienempiä palasia. Tämä juuri tekee hommasta haasteellisen, yrittäkääpä itse latoa parin sentin kokoisia lasinpalasia kerroksittain ja laittaa väliin sentin kokoinen pala tai pienempi ja saada tämä neli-, jopa viisikerroksinen kakku vielä pysymään kasassa. Kuvassa näkyvät oranssit lasinpalaset muuten ovat niitä punaisia strikereitä, niitäkin on kuvassa kahta sävyä, tummaa ja kirkkaampaa.

Ensimmäiset lasit sulatettuina ja seuraavat leikattuina

Tarkoitukseni on tehdä näistä sulatuslaseista koruja, joten halusin niiden koon pysyvän suhteellisen pienenä. En pidä isoista riipuksista ja aion tehdä myös rannekoruja. Sulatetun lasin lopulliseen kokoon vaikuttaa lasikerrosten lukumäärä. Käyttämäni sulatuslasi on paksuudeltaan 3 mm, ja koska olen tunnetusti monimutkainen luonne, käytin useimmiten neljää kerrosta lasia, enimmillään viittä kerrosta, joskus tyydyin kolmeen kerrokseen. Nyt tullaankin sellaiseen hauskaan huomioitavaan asiaan: sula lasi hakeutuu aina 6 mm paksuuteen. Tämä nyt vain on sulan lasin ominaisuus, eli jos käytät vain kahta kerrosta lasia, koko pysyy samana, muuten se on huomioitava lopullisessa koossa. Suomeksi sanottuna, jos haluat pieniä koruja mutta käytät neljää lasikerrosta, leikkaat niistä vielä pienempiä, koska ne suurenevat sulatettaessa. 

Japanilaistyylisiä muotokokeiluja

Ensimmäisenä päivänä kokeilin myös muita muotoja pelkkien neilöiden tai suorakaiteiden sijaan. Tässä eräs ideanpoikanen, jonka tuloksena oli japanilaishenkisiä paloja. Kokeilu vähän epäonnistui, en pystynyt leikkaamaan niin pieniä lasinpalasia, että niistä olisi tullut sellaisia kuin tarkoitin. Niinpä luovuin kokeiluista ja keskityin suorakaiteen tai neliön muotoon. Ihan yksinkertaisesti siksi, että se oli helpoin muoto leikata ja pidän selkeistä muodoista. Myöhemmässä vaiheessa kokeilen varmasti vähän erilaisia muotoja, kuten kolmioita ja ympyröitä tai soikeita muotoja. Tämähän oli vasta ensimmäinen tutustumiseni sulatuslasiin. 

Lasinsulatuskurssin satoa

Sulatetut lasit olivat hienoja, yllätyin vähän itsekin, kuinka kauniita niistä tuli. Tein aina muutaman samanlaisen, jotta ne voisi myöhemmin koota koruiksi ja kokeilin vähän erikokoisia paloja. Osasta tuli enemmän riipuskokoa, osasta tein tarkoituksella pienempiä, jotta niistä voi tehdä esimerkiksi rannekorun tai korvakorut myöhemmin.

Upeita punaisia sävyjä

Punaiset sävyt tein strikereilla, eli väriä vaihtavilla laseilla, kuten lamppuhelmissäkin. Olisi valmiita punaisia sävyjäkin ollut mutta pidän strikereista niiden yllätyksellisyyden vuoksi.

Strikerit ovat yllättäviä myös sulatuslasissa

Kaikista strikereista ei suinkaan tullut punaista, vaan upeaa violettia. Tosin luulin tämän muuttuvan pinkiksi väriksi. Jos pohjana oli tumma lasi, täytyi muistaa strikerin alle laittaa aina valkoinen lasi, muuten sen väri ei näy.

Laaja väri- ja kokoskaala

Yritin kokeilla värejä laajasti ja tehdä myös erikokoisia paloja, koska tarkoitukseni ei suinkaan ole tehdä pelkkiä riipuksia. Itse asiassa en tässä vaiheessa uhrannut paljonkaan ajatusta, miten näistä paloista teen korun, vaan keskityin vaan lasinpalojen sulatukseen. 

Kuparilankaspiraaleja ja Kanthal -langasta ripustuslenkit

 Ohuesta kuparilangasta voi tehdä spiraaleja ja muita muotoja ja langat jätetään kahden lasin väliin. Valitettavasti sitä ei voi käyttää ripustuslenkkeihin, koska kupari hapertuu lämmössä liikaa, eikä kestä. Ripustuslenkkeihin käytetään Kanthal -lankaa, jota kokeilin ihan muutamaan riipukseen, koska en vain pidä sen ulkonäöstä. Kanthal on metalliseos, joka kestää kuumuutta mutta kun se vain näyttää mielestäni niin kököltä. Hienohopealankaa olisi voinut kuulemma käyttää mutta valitettavasti sitä minulla ei nyt tähän hätään ollut, Sterlinghopealankaa kyllä olisi ollut mutta sekään ei kestä kuumuutta. Jos lanka jätetään lasin ulkopuolelle, sen pitää kestää uunin kuuma lämpötila, yli 800 astetta, ja säilyttää muotonsa ja kestävyytensä. 

Kuparilankaspiraaleja

 Lasikerrosten väliin laitettu kuparilanka hapettuu ruskehtavaksi. Litteästä kuparilangasta voi tehdä myös hienoja puita, jota kokeilin pariin riipukseen. Laitoin niihin myös Kanthal -langasta vähän koristeellisemmat ripustukset, koska lanka näkyisi ikävästi kirkkaan lasin läpi. Puista tuli hauskasti hiukan eriväriset, vaikka lanka oli ihan samaa. Sulatuslasin palat ovat nyt siis sulatettuja mutta vielä kaukana valmiista koruista. Niitä pitää ensin työstää, hioa tarvittaessa ja miettiä miten rakennan niistä koruja, kieputanko lankaa lasien ympärille, hionko urat sivuihin, poraanko reiät, liimaanko, vai mitä teen?

Kuparilankapuut ja Kanthal-langasta ripustimet