Traffic Lights

Traffic Lights -kaulakoru lähikuvassa

 Ihana hiihtoloma on vihdoinkin alkanut! Kokonaista kaksi viikkoa lomaa luvassa. Ja sen kunniaksi tein ensimmäisen korun. Idean tähän kaulakoruun sain päiväkodista, jossa on käytössä kivat liikennevalot. Niiden tarkoituksena on kiinnittää huomiota ja antaa palautetta lasten käytöksestä. Hyvästä käyttäytymisestä päiväkodin täti näyttää vihreää korttia, huonosta keltaista korttia ja todella huonosta käytöksestä vilahtaa punainen kortti esiin ja lapsi pääsee miettimään tuumaustuolille mitä tuli tehtyä. Liikennevalot toimivat kuulemma tosi hyvin päiväkodissa. Ne ovat pahvikortit, jotka roikkuvat tätien kaulassa ja siitä sain idean soveltaa samaa ajatusta lasiin. Niinpä tein lasista helmet, jotka ovat niin lähellä liikennevalojen värejä, kuin pystyin tekemään. Koru on rakennettu niin, että liikennevalojen järjestys säilyy helmissä, punainen on ylinnä, keltainen keskellä ja vihreä helmi alinna. Ja jokainen helmi on ketjunpätkässä, joten eri värisiä helmiä on helppo vilauttaa lapselle käytöksen mukaan. Nyt on äidilläkin omat liikennevalot kaulassa. Nähtäväksi jää, ovatko yhtä tehokkaat kuin päiväkodissa.

Traffic Lights -kaulakoru

Nautilus

Nautilus vielä rannekoruna

Viimeiset kaksi viikkoa ennen joululomaa oli lasinsulatusta. Meillä on ollut aiemminkin lasinsulatusta mutta tällä kertaa opiskelimme uusia tekniikoita. Esittelen tässä yhden hauskimmista ja helpoimmista. En tiedä sen suomenkielistä nimeä, enkä muista englanninkielistä termiä, joten nimesin sen uudelleen: "Enkunlakut uusiksi" -tekniikaksi. Kurssin tehtävänä oli tehdä koru lemmikille, joten tein kaulakorun kissalleni. En muistanut mitata kissan kaulaa, joten käytin rannettani mittana, koska ajattelin voivani käyttää korua rannekoruna, ellei kisu tykkäisi siitä. (Itse asiassa kisun kaula osoittautui paljon paksummaksi kuin ranteeni...) No, joka tapauksessa tässä tekniikassa leikataan lasista eri värisiä viipaleita, pinotaan ne päällekkäin uuniin ja stikataan, eli ei syväsulateta, vaan sulatetaan vain sen verran, että lasikerrokset tarttuvat toisiinsa. Kuten huomaatte, suomenkielisiä termejä ei juurikaan ole, stikkaus tulee sanasta sticking, mikä onkin hyvin kuvaava sana. Sitten stikatut lasipinot sahataan viipaleiksi ja nuo viipaleet asetellaan uuteen järjestykseen ja syväsulatetaan. Siinäpä tuo tekniikka pähkinänkuoressa.

Enkunlakut uusiksi. Stikatut pinot.

 Käytin kahdeksaa lasikerrosta, kirkasta ja opaakkia lasia sekaisin kivoina yhdistelminä. Näitähän olisi voinut tehdä loputtomiin, kivoja väriyhdistelmiä löytyy vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäinen kokeilemani yhdistelmä oli kaunis: kirkasta persikan ja ruskean väristä lasia vuorotellen. Siitä en muistanut ottaa kuvaa stikattuna mutta alla olevassa kuvassa näkyy syväsulatettuna tuo kaunis yhdistelmä. Kyllä myöhemmin harmitti, kun tulin syväsulattaneeksi kaikki palat tuosta kauniista yhdistelmästä. Olisi pitänyt säilyttää vaikka yksi pala stikattuna. Käytin Bullseye -lasia, jota olen käyttänyt lasinsulatuksessa ennenkin ja jota minulla on aika paljon. Jos olisin ollut fiksu ja ahkera, olisin leikannut lasit huolellisesti ja tarkasti samanmittaisiksi. Se olisi vähentänyt kylmätyöstöä. Mutta olen laiskanpulskea, joten leikkasin lasiviipaleet noin suurinpiirtein samankokoisiksi. Alunperin tarkoitukseni oli näes sulattaa kaikki stikatut ja sahatut viipaleet uudelleen, jolloin ne sulaessaan muodostaisivat hauskoja kuvioita. 

Näimme Bullseyen opetusvideon tästä tekniikasta, ja kuviot olivat todella kauniita ja jännittäviä. Ja ehkäpä niin olisi käynytkin, jos olisin tehnyt lautasen kokoisia sulatuksia mutta kokeilin vain  pienempiä juttuja, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Tässä tekniikassahan idea on, että stikatut ja sahatut raidalliset lasiviipaleet leviävät eri tavoin syväsulatuksessa muodostaen hauskoja kuvioita. Palojen väliin jätetään tyhjää tilaa, jonka sula lasi täyttää. On olemassa ihan kaavakin, jolla voi laskea lasin painon mukaan, kuinka iso pala siitä sulatettuna tulee mutta minä kaiversin vain jonkinkokoisen kehyksen paksusta "uunipaperista" ja asettelin palat kehyksen sisään. Toiset kokeilivat sulattaa pieniä paloja ilman mitään kehystä ja käyhän se niinkin, silloin vain täytyy muistaa jättää reilusti väliä paloille, etteivät ne sula yhteen. Riippuen lasista, sen väristä, onko se kirkasta vai opaakkia, nuo raidat kulkeutuvat eri lailla täyttäen tyhjän tilan ja tehden kuvioita. Hauska tekniikka, joka perustuu sulan lasin erilaiseen käyttäytymiseen. Ja kuten aina lasinsulatuksessa, myös tämä tekniikka sisältää yllätysmomentin, koska etukäteen ei voi ihan tietää minkälaisia kuvioista tulee. Täytynee joskus kokeilla ihan tälläkin lailla, nyt tämä kokeilu jäi ajanpuutteen vuoksi vajaaksi. 

Osa enkunlakuista syväsulatettuina, osa sahattuina viipaleina.

Ihastuin sen sijaan stikattuihin enkunlakuihin. Ihastuin lasin kirkkauteen ja kuulauteen ja kuutiomaiseen muotoon. Tällä kertaa sahasin viipaleet itse, ne edellisen postauksen puhalletut lasitangot meille sahasi opettaja, mutta nyt saimme kokeilla sahausta itse. Ja se oli pelottavaa, saha on iso ja pelottava mutta kun muisti työskennellä rauhallisesti ja pitää hanskat erossa sahanterästä, niin hyvin se sujui. Ja märkää se oli, lasia työstäessähän aina käytetään vettä mukana, näin myös sahatessa. Hioin ja kiillotin muutaman sahatun viipaleen ja tein yhdestä kauniin riipuksen kiinnittämällä hopeoidun kuparilangan palan reunaan hiottuun uraan. Hiottavaa oli aika paljon, koska laiskuuttani en viitsinyt leikata paloja tarkasti samankokoisiksi, niin niiden reunat olivat todella erikokoisia. Onneksi hiekkaplaanilla ne sai aika nopeasti tasaisiksi ja olin jo sahatessa jättänyt reilusti hiomisvaraa paloihin, koska pieniä viipaleita oli todella hankala sahata. Palasia jäi vielä odottamaan jatkokäsittelyä ja muotoutumista koruiksi. Koska tekemäni koru oli kisun kaulaan liian pieni ja rannekoruna riipus oli liian painava, päädyin tekemään siitä pojalle kaulakorun. Ketju ja lukko ovat rodiumpäällysteisiä, joten ne kestävät kovankin käytön ilman kulumista. Sinisen värin vuoksi koru sai  nimekseen Nautilus.

Nautilus kaulakoruna pojan kaulassa.

Vilma

Vilma -kaulakoru

 Moninaisia tekniikoita olen koruissani käyttänyt, mutten varmaan koskaan yhtä mielenkiintoista kuin tässä Vilma -kaulakorussa. Eipä tulisi ensimmäisenä mieleen, että ylläolevassa kaulakorussa on käytetty puhallettua lasia mutta niin vain on. Olen itse puhaltanut allaolevassa kuvassa olevan lasiputken, josta korun riipusosa on tehty. Ja voin sanoa, että lasinpuhallus oli jännittävää, pelottavaa ja ihanaa yhtäaikaa. Ja todella vaikeaa, vaikka emme puhaltaneet muuta kuin yksinkertaisia lasiputkia, jotka sahattiin viipaleiksi.

Puhallettu putki kirkasta lasia

Sama lasiputki sahattuna viipaleiksi

 Lasihytissä oli kuumaa ja jännittävää ja meitä tungeksi ja pyöri siellä ihan liian paljon, ihme ettemme polttaneet toisiamme, eikä sattunut muuta vahinkoa kuin satunnainen sulan lasin tipahtaminen lattialle. Siis betonilattialle, joten ei tullut muuta kuin palanut jälki betoniin. Itse voin ylpeydellä sanoa, että onnistuin pitämään lasin pillissä, vaikka pari kertaa se meinasi siitä lörtsähtää lattialle. Ja sainpa aikaiseksi jotain lasitangon näköistäkin. Siis tarkoitushan oli puhaltaa ilmaa lasitangon sisälle, jotta siihen jää keskelle reikä. Ja nämä tangot sitten sahattiin erilaisiksi viipaleiksi, joista piti tehdä kaulakoru, jossa oli käytetty kolme sahattua viipaletta ja itse tehtyjä lamppuhelmiä, muutoin sai vapaasti käyttää luovuuttaan. Kuulostaa helpolta mutta on vaikeaa. Sulan lasimassan lämmönhallinta on vaikeaa. Eri lasit käyttäytyvät eri lailla ja minulla on kokemusta vain Morettin lasitangoista lamppuhelmiä tehdessä, tiedän miten ne käyttäytyvät sulana ja hallitsen sen lämmönhallinnan jotenkuten. Nyt oli kyseessä paljon isompi lasimassa ja eri lasi. Käytimme Iittalan kierrätyslasia koululla ja ensinnäkin se on ihan eri lasia kuin Morettin lasi ja toiseksi se on jo kierrätyslasia, mikä vaikuttaa lasin viskositeettiin. Niinpä lasitankojen puhaltaminen ja muotoilu oli yhtä sompaamista liian kuuman ja liian jäähtyneen lasin välillä. Liian kuuma lasi lörtsähtää lattialle ja liikaa jäähtyneenä se räsähtää rikki. Ensin se oli liian kuumaa ja sitä piti jäähdytellä, sitten kun rupesi muotoilemaan, niin kömpelöltä aloittelijalta se ei nopeasti sujunutkaan, joten sitten lasi jo olikin liian jäähtynyt ja sitä piti taas kuumentaa uudestaan. Ja kun ehkä jotenkin alkoi oivaltamaan miten kirkas lasi käyttäytyy, niin värillinen lasi olikin sitten jo ihan erilaista, se jäähtyi paljon nopeammin.

Kahdella eri tavalla hiotut lasiviipaleet.

Kokeilin hioa sahattuja lasiviipaleita kahdella eri tavalla: toisesta hioin pyöreän reunaosan ja toisesta sahatun ylä- ja alaosan. Siis pelkästään hioin, jättäen utuisen hiontajäljen, en kiillottanut kirkkaaksi. Sahatut palathan olivat vain sahauskohdistaan utuiset, reunoilta renkaat ovat kirkkaita puhalluksen jäljeltä. Jos olisin hionut ja kiillottanut sahausjäljet, olisin saanut täysin kirkkaita ja kiiltäviä lasirenkaita. Hetken mietin sitäkin vaihtoehtoa mutta pidin utuisesta jäljestä, joten hioin ainoastaan karkeimmat sahan jäljet pois ja jätin utuisen hiontajäljen. Koska reunat ovat kauniin kirkkaat ja kiiltävät, valo tulee sieltä ja saa renkaat hehkumaan utuisina. Hiekkapuhaltamalla lasiin saa samanlaisen utuisen jäljen mutta siihen jää sormenjälkiä, sen sijaan hiottuun pintaan ei jää sormenjälkiä, vaan pinta pysyy utuisena, vaikka siihen koskisi.

Vilma -kaulakoru alkaa muodostua.

Kaulakorua miettiessäni sain vision, jossa huurteisiksi jätettyihin renkaisiin yhdistyisivät musta, valkoinen ja kirkas keltainen väri. Kaulakorun nauha olisi musta ja jotenkin kevyt, ehkä virkattu. Yrittäessäni luoda tuota visiota todeksi, kokeilin erilaisia mustia nauhoja, vanhoja videonauhoja, mustaa kiiltävää lankaa, mietin jo jonkinlaista kumia tai muovia. Virkkasin lukuisia erilaisia nauhoja mutta mikään niistä ei ollut visioni mukainen. Videonauha oli ihanan kiiltävä mutta siitä tuli liian heppoinen nauha (lasi on aika painavaa) ja inhottavan kahiseva, kiiltävä musta lanka taas ei  näyttänyt virkattuna lainkaan sellaiselta kuin halusin, kumista ja muovista luovuin. Lopulta päädyin käyttämään pyöreää mustaa nahkanauhaa, joka oli riittävän ohutta, joskin ensin vähän jäykkää mutta notkistui, kun sitä vähän veivasin käsissäni.

Vilma -kaulakoru valmiina

Tein muutamia lamppuhelmiä, joissa yhdistin kirkasta lasia mustaan, valkoiseen ja kirkkaan keltaiseen. Riipusosa syntyi, kun helmiä ja lasinpaloja pöydällä pyöritellessäni huomasin helmien luiskahtaneen vahingossa lasirenkaiden sisään. Mielestäni se näytti hienolta ja niin koru alkoi pikkuhiljaa muodostua. Riipus olisi ollut mielestäni paras vain kahdesta renkaasta tehtynä mutten keksinyt miten muuten saan koruun vaaditun kolmannen sahatun palan, joten tein riipuksesta sitten vähän pitemmän.

Lamppuhelmilukko, yksityiskohta Vilmasta.

Kaulakoru on pitkä, joten lukko on vähän tarpeeton mutta halusin kokeilla yksinkertaista helmilukkoa, tekemissäni lamppuhelmissä sattui olemaan juuri sopiva keltainen helmi siihen. Virkkasin toiseen päähän vain yksinkertaisen ketjusilmukkalenkin, johon helmi sopivasti mahtuu. Lukko sijoittuu tietenkin korussa vähän sivulle, jotta se näkyy. Se on liian näyttävä yksityiskohta piilotettavaksi niskan taakse.

Riipusosa lähikuvassa

Tässä vielä riipusosa lähikuvassa, riittävän pitkä se olisi ollut jo kahdesta renkaasta tehtynä mutta toisaalta nyt pystyin käyttämään kaikkia värejä, keltaista, mustaa ja valkoista. Kaikissa lamppuhelmissä on päällä kerros kirkasta lasia, jolloin korostuu renkaiden huurteinen läpikuultavuus.

Etsattu lamppuhelmi, yksityiskohta Vilmasta.

Kuten jo alussa totesin, kokeilin tässä kaulakorussa  monia tekniikoita. Niinpä kokeilin myös helmen etsausta. Etsaamalla saa lamppuhelmiin ihanan huurteisen pinnan, niitä kun ei oikein voi hioa millään. Tässä ihan kirkkaasta lasista tehty helmi, jossa valkoiset kohotäplät, on upotettu etsausnesteeseen vartiksi ja lopputuloksena upea huurrettu helmi. Etsausneste on jotain laimeaa happoa (tarkkaa koostumusta en siitä tiedä), joka "syö" lasin kirkkaan pinnan. Etsatessa vain täytyy olla tarkkana, minkälaista lopputulosta hakee. Parhaiten se näkyy kirkkaassa lasissa, joista tulee huurteisia. Opaakista lasista voi äkkiä tulla "muovisen" näköinen, mikä tietenkään ei lasihelmessä ole ollenkaan suotavaa. Ei ole mielestäni järkeä etsata lasihelmestä Fimo-helmen näköistä, kun voi sitten tehdä Fimosta sen helmen. Mutta aina voi kokeilla, enkä ollenkaan väheksy Fimo-helmiä, päinvastoin, pidän niistä kovasti ja kunhan ehdin, aion itsekin kokeilla Fimoa.

Puhallettu värillinen lasiputki.

Kokeilimme puhaltaa myös värillistä lasia, uunista otettiin kirkas lasi ja väri laitettiin päälle hieromalla lasijauheessa, ihan kuten tein viikinkihelmiäkin. Kokeilin ihanaa limen vihreää, johon sain tehtyä vähän muotoakin, ettei ole ihan tasainen pyöreä putki. Kaikkinensa tämä lasinvalu ja -puhalluskurssi kesti kaksi viikkoa ja alla olevassa kuvassa näkyy valujen lisäksi sahattuja viipaleita, joita jäi vielä kirkkaita ja värillisiä odottamaan jatkotyöstöä ja muotoutumista koruiksi. Kurssi oli aikana lyhyt mutta antoisa. Siksipä siitä tulikin kaksi postausta erikseen, sen verran runsaasti asiaa oli. Ja lasinpuhallusta haluaisin vielä kokeilla uudelleen, sahatuista lasirenkaista saa upeita koruja.

Valu- ja puhalluskurssin kokonaissatoa.

Emous

Kollaasi Emous -sarjan lähikuvista

Jo aiemmassa postauksessa mainitsemani syyspaja ansaitsee vähän enemmän esittelyä. Vihmun syyspaja on itse asiassa sama paja kuin kesäpaja, eli mökin grillimaja. Siellä kesällä pidimme kesäpajaa systerin kanssa, olipa meillä siellä Vihmun korujen myyntinäyttelykin. Naapurimökkien naiset oli kutsuttu kahvittelemaan korujen ihastelun lomassa. Upeat maisemat ja sopivan rauhallinen työskentelytila. Voisiko upeampaa työpaikkaa toivoa? Eikä lämpötilakaan ollut ongelma. Aamulla herätessäni hippasin vain laittamaan lämmityspatterin päälle ja takaisin mökkiin aamukahville. Tunnin päästä oli lämpötila pajassa noussut jo seitsemästä asteesta viiteentoista, mikä oli ihan siedettävä lämpötila aloittaa työt. Siitä se lämpötila sitten pikkuhiljaa nousi pariinkymmeneen asteeseen, eli ihan mukavaan työskentelylämpötilaan.

Järveltä tuulee

Näin kylmästi tuuli järveltä, silti pajassa oli lämmintä ja inspiroivaa työskennellä. Jatkoin onttojen helmien työstämistä mutta nyt ihan eri teemalla. Idean sain eräänlaisesta helistinkaulakorusta, jossa ketjun päässä on pieni metallinen helisevä helmi. Käytin samaa ideaa mutta lasista. Tein onton helmen sisälle pienen irtohelmen, joka helisee kivasti. Tästä helmestä tein ketjun päähän riipuksen ja liitin siihen paksua ketjua. Pelkkä ketju oli mielestäni vähän tylsä, joten laitoin muutaman onton helmen metallihelmen kanssa koristeeksi.

Emous -sarjan Motherhood kaulassa

 Olin jo pitkään miettinyt jonkinlaista äitikorun -teemaa ja siltä pohjalta nimi Emous oli mielessäni valmiina. Koru vain teki vielä tuloaan. Joskus käy niin, että nimi jollekin korulle on valmiina mutta koru odotuttaa vielä itseään. Nyt oli nimi kokonaiselle korusarjalle valmiina, vasta tehtyäni onttoja helmiä, joiden sisällä oli irtohelmi, koru oli valmis tulemaan. Toki koru sopii kenelle vain, alkuperäinen helistinkoru vain on tarkoitettu raskaana oleville naisille. Vauva kuulee helistimen äänen masuun. Ihana idea ja sopi täydellisesti mielessäni pitkään pyörineeseen äitikoru -teemaan.

Hyvästit Vihmun syyspajalle

Mukava oli syyspajassa työskennellä ja vähän haikeat hyvästit jätin pajalle. No, ensi kesänä taas nähdään. Siellähän se paja pysyy. Hyvällä tuurilla käyn hiihtolomalla pajalla, jos en pajalla, niin ainakin mökillä ehkä. Talvinen mökkimaisema on ihan oma juttunsa ja varmasti inspiroisi huikeisiin koruihin. Nytkin huomaan tehneeni hyvin syksyisiä koruja.

Emous -sarjan kaulakorut yhteiskuvassa

Lukumääräisesti en syyspajassa ehkä saanut aikaiseksi niin kovin paljon mutta itse olin tyytyväinen tekemiini upeisiin korusarjoihin. Lukumäärää tärkeämpänä pidän tekemisen rauhaa ja inspiroivaa ympäristöä. Oli kerrankin NAUTINTO tehdä koruja. Tietänette mitä tarkoitan, korukamut ainakin. Kohtapuoliin nämä ihanaiset korusarjat, Emous ja Hollow, löytyvät Vihmukaupasta, kuten monet muutkin tekemäni korut.

Hollow

Hollow -sarja kaulakoruja.

 Tulipa vietettyä muutama syyslomapäivä mökillä ihanissa syysmaisemissa. Siellä inspiroiduin tekemään sarjan kaulakoruja taannoin tekemistäni ontoista helmistä. Tein tuossa postauksessa korusommitelmia ontoista helmistä mutta lopullisista koruista tulikin hyvin erilaisia. Niin se usein käy, matkan varrella ideat muuttuvat, kypsyvät ja kehittyvät ja lopulliset korut poikkeavat paljonkin alkuperäisistä ideoista ja sommitelmista. Yhdistelin onttoja lasihelmiä metallihelmiin ja näin syntyi Hollow -sarja kaulakoruja. Keveyttä kaulakoruihin sain käyttämällä organza- ja satiininauhan yhdistelmiä. Ohut ketju nauhojen lisänä antaa vahvuutta, ontotkin helmet painavat aika paljon, ja koruille viimeistellyn ulkonäön. Kaikissa kaulakoruissa on papukaijalukko ja lyhyt säätöketju.

Kaulakorut standeilla Vihmun syyspajassa.

Itsensä etsijä

Itsensä etsijä -kaulakoru

Viikon mittaisella esteettisen ja visuaalisen suunnittelun kurssilla suunnittelimme ja valmistimme kaulakorun. Koruun piti ottaa inspiraatio jostain taiteilijasta ja jostain taiteilijan maalauksesta. Rakastan M.C. Escherin töitä, joten valitsin hänen työnsä inspiraationi lähteeksi. En mitään tiettyä työtä, vaan otin vaikutteita useista hänen töistään. Escherin tyyli on hyvin graafinen, värejä hän käytti hyvin harvoin, joten pidin värimaailman sen mukaisesti musta-harmaa-valko-kirkkaana. Valitettavasti happi oli loppu koululta, joten maanantai meni suunnitellessa korua. Vasta tiistaina puolelta päivin pääsimme tekemään helmiä, joten helmikokeiluihin ei jäänyt paljon aikaa. Jouduinkin lopulta käyttämään koruun kaikki tekemäni helmet ja laittamaan vielä niskaan jatkoketjun pätkän, mikä sinänsä ei ollut huono asia. Tarkoitan vain, että aika meni niin kortille, enkä toisaalta halunnut tinkiä visiostani ja yksinkertaistaa korua. Koruja tehdessä joutuu usein tekemään erinäisiä enemmän tai vähemmän luovia ongelmanratkaisuja.

Lähikuva Itsensä etsijästä

 Escherille piirtäminen oli silmän harhautusta ja hän piti mahdottomista maailmoista, asioista, joita ei voinut olla, kuten loputtomiin jatkuvat portaat, toisiaan piirtävät kädet tai vesiputous, jossa vesi kiertää loputonta kehää. Kuvat ovat paitsi mahdottomia myös mielestäni hauskoja. Ja lasiin sopii ajatus silmän harhautuksesta, lasihan luo optisen illuusion. Koru sai nimensä keskushelmestä, johon otin vaikutteita Escherin kuuluisasta kierukkapiirroksesta, jota hän kutsui ironisesti Itsensä etsijäksi. Escherin kuville on tyypillistä jatkuva liike, asiat muuttuvat toisiksi liikkeen mukaan. Halusin tehdä korun suhteellisen isoista helmistä, joten tein pienet välihelmet, jotta isot helmet erottuvat paremmin toisistaan. Kaikki helmet ovat erilaisia ja tehty suurimmaksi osaksi erilaisia pisteitä käyttäen. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä pisteitä hyvin tarkasti ja tiukasti toistaen mutta huomasin tehdessäni, että oli liian vaikeaa saada pisteet juuri kohdalleen ja aikaa "susille" ei ollut. Niinpä käytin hyväkseni tuota taitoni vajavuutta ja tein pisteistä täsmällisen toiston sijaan liikkuvia. Sen sijaan että pisteet olisivat esimerkiksi täsmälleen helmen keskellä, ne kulkevat laidasta toiseen luoden näin liikkeen vaikutelman. Keskushelmessä on käytetty pisteiden sijasta kierrettyä moniväristä stringeriä ja paksua kirkasta lasikerrosta, jolloin stringerin luoma spiraali näyttää kelluvan lasin keskellä. Huolimatta helmien erilaisuudesta tiukasti rajattu värimaailma tekee korusta yhtenäisen ja tyylikkään. Tämä koru on omaan kaulaani.

Itsensä etsijä takaapäin

Kivet ja höyhenet

Kivet ja höyhenet -sarja valmiina kaulakoruina

Huh, huh. Takana on kolme tiivistä viikkoa sarjatuotantoa. Sulatuslasista piti tehdä 50 kpl korusarja. Ideana oli oppia sarjatuotantoa, miten kannattaa tehdä koruja, miten paljon aikaa menee kuhunkin vaiheeseen ja paljonko kuluu materiaalia. Näitä asioita piti laittaa paperille ylös matkan varrella ja lopuksi ne sitten ynnättiin ja pohdittiin valmiin korun hintaan vaikuttavia asioita ja harjoiteltiin vähän korun hinnoittelua. Ei mitenkään yksinkertaista. Opettaja seuraili meitä koko kolmen viikon ajan antaen teknisiä neuvoja koskien lasinsulatusta ja seuraten työskentelyämme ja projektimme etenemistä. Kolme viikkoa tuntui alkuun todella ruhtinaalliselta ajalta, olinhan tottunut viikon pikakursseihin. Kuitenkin kävi niin kuin elämässä yleensä, tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja kolme viikkoa hupeni hetkessä ja lopulta tuli kiire saada korut valmiiksi. 

Sulatuslasia olen tehnyt jonkin verran, meillä oli viime keväänä viikon sulatuslasikurssi, joten alkeet osasin. Käytin Bullseye-lasia, sitä käytin viimeksikin, joten sen ominaisuudet olivat jo minulle tuttuja. Päätin käyttää siirtokuvatekniikkaa, halusin kokeilla sitä nyt ilman kirkasta lasia päällä. Viimeksi laitoin kirkkaan lasin päälle, mikä muuttaa sen ulkonäköä huomattavasti. Vaikka tekniikka on tuttu, haluan aina oppia jotain uutta ja haastaa itseäni tekemään jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Nyt halusin tehdä riipuksia, joista sitten tekisin 50 kpl kaulakorusarjan.

Valmiiksi kasatut riipukset menossa sulatukseen

Siirtokuvat piirsin itse. Erilaiset höyhenet ja kivet ovat kuvioina kiehtoneet minua jo pitkään, joten piirsin niitä. En halunnut riipuksiin erillistä ripustinta, vaan upotin nauhakujan riipukseen lisäämällä uuninkestävää lankaa tai uunipaperista tehdyn tiiviin rullan keskimmäiseen lasikerrokseen kohtaan, johon nauhakujan halusin. Tämä edellytti kolmea lasikerrosta, mikä tietysti vaikutti riipuksen lopulliseen kokoon. Sula lasihan hakeutuu 6 mm vahvuuteen, jos muistatte, ja nyt lasia oli 9 mm, joten riipusta piti hiukan pienentää. Tein erinäisiä kokeiluja koskien nauhakujaa ja riipuksen muotoa ja lopulta löysin haluamani koon ja muodon. Päädyin leikkaamaan ihan suorat palat, vain hiukan yläosastaan kapeammat, antaen lasin pyöristyä luonnostaan kauniisti.

Valitsin riipusväreiksi kauniita neutraaleja luonnonvärejä: valkoista, luonnonvalkoista, hiekkaa, sinistä, vaaleanpunaista ja vaaleanvihreää, koska vaaleissa väreissä siirtokuviot näkyvät parhaiten. Päädyin tekemään kaikkiin kirkkaan pohjakerroksen sekä yhtenäisyyden että optiikan vuoksi. Riipus näyttää hiukan ohuemmalta ja samalla kevyemmältä. Keskimmäisen kerroksen päädyin tekemään joko valkoisesta tai päällikerroksen värisestä lasista. Siirtokuvat ovat tulostettaessa mustia mutta muuttuvat uunissa kauniin ruskeiksi. Korostaakseni sarjan yhtenäisyyttä valitsin nauhaksi ruskean kapean organzanauhan. Käytin myös joissakin koruissa ruskeaa vahattua puuvillanauhaa ja pieniä ruskeita puuhelmiä vaihtelun vuoksi, koska en halunnut todellakaan tehdä 50 kpl samanlaista korua, vaikka sarjatuotannosta olikin kyse. Tosin sen estävät jo riipusten useat värit ja kuviot.  Kaikissa koruissa on kaksinkertainen nauha ja nauhanpäät ovat kapeat puristettavat päät ja lukkoina pienet papukaijalukot. Koruihin tulee myös pieni säätöketju. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen. Näkemällä vähän vaivaa onnistuin tekemään sarjatuotantona 50 kpl kaulakoruja tekemättä kuitenkaan 50 samanlaista korua.

Viikinkihelmiä

Uunihelmiä tekemässä

 Viimeiset kaksi viikkoa olen tehnyt uunihelmiä, tai viikinkihelmiä, kuten niitä mieluummin kutsun. Uunihelmiä ei pidä sekoittaa lasinsulatukseen, vaikka siinäkin lasi sulatetaan uunissa. Kutsunkin niitä mieluummin viikinkihelmiksi, koska samalla periaatteella helmiä ovat tehneet jo viikingit, joskaan heillä ei ollut nestekaasua ja paineilmaa käytössään.

Ensimmäiset uunihelmet olivat kirkkaita

 Viikinkihelmien periaate on hyvin yksinkertainen, uunissa on sulaa lasimassaa, jota otetaan sieltä piikin kärkeen ja siitä muotoillaan helmi, joka sitten irrotetaan piikistä ja laitetaan jäähdytysuuniin jäähtymään. Siihen yksinkertaisuus sitten loppuukin. Käytännössä helmien tekeminen on paljon vaikeampaa. Sulan lasimassan hallinta vaatii tietoa lasin käyttäytymisestä sulana ja harjoittelua, jotta siitä saa haluamansa muodon. Jäähdytysuunien käyttö on yhteistä lampputekniikan kanssa, muutoin tekniikat ovat täysin erilaisia. Lasihan täytyy jäähdyttää hitaasti, ettei siihen tule stressiä, joka taatusti rikkoo helmen.

Uunista tuli vähän vihreitä helmiä

 Sula lasimassa on täysin kirkasta, ensimmäiseksi teimmekin ihan kirkkaita helmiä harjoitellen eri muotoja. Sydän on tässä tekniikassa helpoin muoto, pyöreä vaikeampi. Itse en pidä sydämistä, joten kokeilin sitä kerran ja tein sitten muutoin litteitä helmiä. Osaan helmistä tuli hienoinen vihreä sävy, joka johtui siitä, että uuniin oli jossain vaiheessa joltain pudonnut piikistä värjätty helmi. Tämä värjääntynyt lasimassa laskeutuu pikkuhiljaa uunin pohjalle mutta saattaa sieltä kulkeutua ylös lasimassan vähetessä, jolloin piikillä lasimassaa kauhaistaan pohjalta. Uuniin täytyy aika ajoin lisätä lasimurskaa mutta se helposti unohtui työn touhussa.

Ruskeat helmet

 Väri saadaan helmiin yksinkertaisesti pyöräyttämällä lämmintä helmeä lasipurkissa, jossa on tietyn väristä lasijauhoa, sitten helmeä lämmitetään uunissa, jotta väri sulaa helmeen. Tätä voidaan toistaa, kunnes haluttu värin syvyys on saavutettu. Toistojen lukumäärä oli ihan makuasia, itse laitoin väriä useimmiten kolme tai neljä kertaa, koska pidän syvistä väreistä. Helmi täytyi muistaa lämmittää riittävästi, kylmään helmeen väri ei tartu tai tarttuu vain osittain, mitä myös voi hyödyntää helmiä värjätessä. Värejä oli aika laaja valikoima, kaikista oli kolme mallihelmeä, yhden, kaksi ja kolme kertaa värjätyt helmet. Niistä näki hyvin, miltä väri näyttää jäähtyneenä, kuumasta lasista on nimittäin mahdotonta nähdä lopullista väriä. Joissakin, etenkin tummemmissa väreissä ei ollut paljonkaan eroa ottiko väriä kahdesti vai kolmesti. Päädyin pysymään muutamassa värissä, koska kurssin lopuksi meidän oli määrä tehdä helmistä joku koru, enkä halunnut homman leviävän mahdottomuuksiin. Viikinki -teema mielessäni ihastuin kauniiseen ruskeaan sävyyn.

Viskin värisiä helmiä

 Ruskean kaveriksi sopi hyvin kauniin vaalea viskin väri. Myös vaniljaksi väriä voisi kutsua mutta sen nimi oli Whiskey, kuten ruskean oli Brown Olive. Kokeilin tehdä myös sylinterin muotoisia helmiä mutta eniten pidin pyöreähköistä helmistä.

Punaiset helmet

Sanon pyöreähköistä, koska tällä tekniikalla ei pysty tekemään niin tarkan muotoisia ja yksityiskohtaisia helmiä kuin lampputekniikalla. Lamppuhelmiksi nämä olisivat olleet kamalan epämuotoisia mutta viikinkihelmiksi ne ovat ihan kelpoja. Upea punainen väri on nimeltään Cherry Red ja se täydensi loistavasti ruskeita ja viskin värisiä helmiä.

Viikinkinaisen kaulakoru

 Löysin nopeasti koruun sopivat värit ja päädyin tekemään lyhyen kaulakorun. Halusin siihen viikinkihengessä roheat isot möllykät helmiksi ja ketjuksi sopi hyvin muinaisketju. Helmien väreihin sopi paremmin lämmin kullansävy, joten linkitin ne kullanvärillä. Muinaisketjun tein hopean ja kullanväriä vuorottelemalla ja lukoksi naputtelin yksinkertaisen kullanvärisen S-lukon. Näin onnistuin säilyttämään helmien vaatiman lämpimän sävyn ja yhdistämään sen silti omaan lempisävyyni, kylmään hopeaan. Tein viikinkinaisen kaulakorun itselleni, enkä pidä kullanväristä omassa kaulassani. Kullanväristä tulee helposti makuuni liian makea koru. Kuitenkaan noita valitsemiani värejä en voinut kuvitellakaan yhdistäväni pelkkään hopeaan, vaan ne suorastaan huusivat lämmintä sävyä. Riittävän paksu lanka, hopeanväriset lenkit on sahattu 1,2 mm ja kullanväriset 1,5 mm langasta, tekee muinaisketjusta näyttävän ja kestävän. Isot helmimöllykät sitäpaitsi vaativat paksun ketjun, jotta koru on tarpeeksi viikinkimäinen viikinkinaiselle.

Sinisiä helmiä

 Saatuani jo ensimmäisellä viikolla korun helmet tehtyä, saatoin huoletta keskittyä kokeilemaan erilaisia kivoja temppuja ja värejä, kuten raitoja ja muita kuvioita. Sininen on ehdottomasti lempivärini lasissa ja oli ihan pakko kokeilla kauniita sinisiä sävyjä.

Modernin näköisiä viikinkihelmiä

 Yhdistämällä sinistä, valkoista ja mustaa sain aikaiseksi näinkin  modernin näköisiä viikinkihelmiä. Raikkaat värit ja kuutiomuoto tekee roheasta viikinkihelmestä ihan eri näköisen kuin aiemmin tekemäni helmet. Lisäksi halusin oppia tekemään oikein isoja helmiä. Kuutioita osasta tuli siksi, että irrotusvaiheessa helmi olikin pinnalta vielä liian lämmin, jolloin pihdit painoivat sen lyttyyn ja pyöreästä tuli kuutio.

Toiseksi viimeiset helmet

Kahtena viimeisenä päivänä tuntui, että opin jotenkin hallitsemaan uunihelmitekniikkaa. Sain tehtyä hienoja isoja helmiä. Opin miten helmiä muotoillaan ja väreillä leikitään. Lakkasin pelkäämästä, että helmi putoaa piikistä uuniin tai jäähtyy liikaa muotoillessa ja räjähtää käsiin tai väripurkkiin. Opin lukemaan lasia hiukan ja se on hieno taito, jonka oppii vain harjoittelemalla. Olisin mieluusti tehnyt näitä helmiä vielä kolmannenkin viikon. Näistä helmistä tulee vielä hienoja koruja Vihmukauppaan. Minulla on jo idea eräästä korusarjasta...

Viimeiset helmet

Stoned

Breeze Of Spring

Ihana hiihtoloma! Ja vihdoinkin minua pitkään vaivannut helmijumi on hellittänyt ja uusia koruja on syntynyt paljon. Irtautuminen kotiympyröistä saa luovuuden esiin ihan toisella lailla. Ja ensimmäistä kertaa kuvasin nämä kaulakorut myös kaulassa Vihmukaupan sivuille. Olen usein kaivannut kuvia korusta kaulassa tai muuten yllä. Tällöin korun pituus tai idea hahmottuu ihan toisella tavalla kuin pelkästään tasokuvassa. Sisareni antoi  ystävällisesti minun käyttää joutsenkaulaansa mallina.

Indian Summer

 Eräänä iltana ollessani siellä unen ja valveen rajamailla sain idean kivihelmistä ja näin syntyi Stoned -sarja. Heti seuraavana päivänä rupesin toteuttamaan tuota visiota koruiksi.  Halusin koruista lyhyehköjä, joten käytin koruissa papukaijalukkoja. Lukot sulautuvat kaulakoruihin todella hyvin, itse asiassa niitä on vaikea edes huomata.

Kurpitsataivas

 Ensin mieleeni tuli nimi, Stoned ja nimen mukaisesti toteutin idean käyttämällä pelkästään kivihelmiä. Visiossani oli kivihelmiä vierekkäin vaijerissa ja loppuosa korusta on pelkkää yksinkertaista ketjua.

Lingonberry Cloud

 Onneksi otin lomalle lähtiessä mukaani ison pussillisen erilaisia kivihelmiä, muutoin nämä korut olisivat jääneet toteutumatta. Ja huomaan hamstranneeni kivan raikkaita keväisiä ja jopa kesäisen värisiä kivihelmiä. Kivihelmissä näkyy nyt olevan pop erilaiset viisteet, jotka antavat helmille kivaa kiiltoa.

Pilvimarjat

 Korujen nimetkin ovat aika kesäisiä tai marjaisia ja pilvisiä. Pilvet tulevat helmien harmaista sävyistä. Erityisesti pidän upeista keltaisista akaateista ja säröakaateista. Samoin  akaateista ihanassa hennon sinisessä sky blue -sävyssä, joka on sopivasti pilvisen utuinen väri.

Pineapple Cherry Cloud

 Tulin käyttäneeksi näihin koruihin kaiken ketjuni mutta onneksi muistin paikallisen HelmeXin ja sen nettikaupasta löytyikin lisää upeita ketjuja. Nopea toimitus, tänään sain jo lähetyksen ja vielä ongelmitta systerin osoitteeseen. Joten kiitos vaan HelmeX ja Pia! Vaikka yleensä en pidä tapanani mainostaa ketään, niin nyt on ihan pakko kiittää! Minä kun olen tähän asti tilannut ketjuni tuolta Brittilästä, niin nyt kerrankin kokeilin kotimaista ja laadukasta ketjua löytyi sieltäkin, kilpailukykyinen hinta ja ennen kaikkea nopea toimitus! Hiihtoloma pelastettu!

Pineapple Cloud

Heimo

Inspiraation lähteenä ollut Akosan

Koruperinnekurssin tehtävänä oli valita jokin alkuperäiskansoista, paneutua sen koruihin ja valmistaa lasihelmistä moderni koru, jossa näkyvät valitun alkuperäiskansan korujen vaikutteet. Aikaa oli kaksi viikkoa. Hmm. Mielenkiintoinen kurssi ja toteutus. Selasin opettajan tuomia kirjoja, joissa oli runsaasti kuvia eri kansojen koruista ympäri maailmaa. Inspiroiduin eniten ylläolevasta kuvasta ja niinpä paneuduin korun tehneeseen heimoon ja sen koruihin. Korussa oli kauniit luonnonläheiset värit, selkeä muoto ja mielestäni se olisi käyttökelpoinen koru nykypäivänä ihan sellaisenaankin. Korun on valmistanut Bontoc-heimo, joka asuu Filippiinien vuoristossa ja kuuluu Filippiinien Igorot-vuoristokansoihin. Bontoceista löytyi netistä runsaasti tietoa, kiinnostuneet voivat googlettaa mutta tässä lyhyesti mainittakoon, että he ovat olleet sotaisia pääkallonmetsästäjiä, nykyisin rauhallisia ja ovat onnistuneet säilyttämään alkuperäisen kulttuurinsa nykypäivään asti. Hämmästyksekseni huomasin, ettei minua inspiroinut Akosan ollutkaan kaulakoru, vaan vyö. Bontoc-naiset eivät käytä kaulakoruja lainkaan. Akosan on simpukoista ja norsunluusta tehty vyö, jossa Bontoc-naiset säilyttävät aarteitaan. Tärkeimmät näistä aarteista ovat Apongit, eli hiuksissa pidetyt helminauhat, joiden avulla hiukset kootaan päälaelle suureksi kampaukseksi. Vyössä on simpukoiden peittämä kangaspussi, jossa näitä aarteita säilytetään.

Väri- ja helmikokeiluja Heimo -korua varten

 Pari ensimmäistä päivää käytin väri- ja muotokokeiluihin. Väreissä päädyin käyttämään harmaata, norsunluunvalkoista ja ruskeaa. Bontocit käyttävät messingistä tehtyjä tiukkoja metallispiraaleja solmujen päällä varmistamassa, että vyöt pysyvät kiinni, itse päädyin käyttämään messingin sijasta kuparia. Oli hauskaa tehdä itse kaikki valinnat, voi valita värin ja helmen muodon, kun ne tekee itse. Yleensähän teen korun valmiista  helmistä, jolloin helmien värit ja muodot ovat ne mitä ovat,  nyt helmiä ei ollut olemassakaan, vaan ne piti tehdä. Värien valintakaan ei ollut kovin yksinkertaista, esimerkiksi ruskeasta sai hyvin erisävyisiä yhdistelmiä käyttämällä opaakkia ja kirkasta lasia. Samoin harmaasta, ainoastaan norsunluunväriset helmet ovat pelkkää norsunluunväristä opaakkia lasia. Ja sekin on siitä hauska väri, että se reagoi paitsi eri värien kanssa myös ihan yksistään. Kuten yleensäkin opaakkiväreihin, myös siihen tulee helposti erivärisiä raitoja elävöittämään helmen pintaa. Mielestäni ihan pelkkä opaakkipinta on äkkiä tylsän ja elottoman näköinen. 

Luonnoksia Heimo -korusta

 Piirsin useita luonnoksia korua varten. Yleensä en piirrä niin paljoa, vaan koru ikäänkuin kasvaa jostain ideasta mutta nyt halusin selkeyttää ajatuksiani piirtämällä luonnoksia. Pohdin pitkään sitä, miten toisin korun nykypäivään tekemättä sitä varsinaisesti uudestaan. Tarkoitus ei ollut tehdä suoraan samanlaista korua, vaan ottaa siitä vaikutteita ja luoda oma koru, jossa ne vaikutteet näkyvät. Olin jo ihastunut alkuperäisen korun värimaailmaan, joten värit olivat selvillä. Alkuperäisen korun muodoista silmääni pistivät kartion muotoiset helmet, päätin käyttää kartionmuotoa mutta vaihdoin ne toisen värisiksi kahdesta syystä: ensiksikin en halunnut liian suoraa viittausta alkuperäiseen, toiseksi norsunluu oli värinä yksinkertaisesti vaikea. Kartionmuotoiset helmet sinänsä ovat vaikeat tehdä, saati norsunluunväristä, jonka lämmönhallinta on valkoisen jälkeen toiseksi vaikeinta. Päädyin kokeilemaan kartioita ruskeasta ja harmaasta. Ja pelkästä opaakista lasista. Kartioiden päällystäminen kirkkaalla lasilla osoittautui liian vaikeaksi. Pienet helmet on päällystetty ohuella kerroksella kirkasta lasia, ruskeat vaalealla topaasinvärillä, harmaat kirkkaalla harmaalla. Näin väreistä tuli mielestäni lämpimämmät ja elävämmät. 

Heimo -korua kasaamassa

Kaikista suunnitelmista huolimatta koru muuttui ja eli sitä tehdessäni. Alunperin suunnittelin korun eteen kolmesta helmirivistä koostuvaa osaa, joka kuvaisi simpukoiden peittämää pussiosaa Akosanissa. Kuparista tehty S-lukko oli suunnitelmassa jo alunperin mutta sen paikka siirtyi takaa niskasta toiselle sivulle eteen. Ajattelin, ettei kaunista lukkoa kannata niskaan piilottaa. Lukko tarvitsi vastapainon toiselle sivulle, niinpä siirsin alunperin edessä olleen moninkertaisen osan sivulle. Näin korusta tuli epäsymmetrinen ja moderni. Kartiohelmiä päädyin lopulta käyttämään alkuperäistä suunnitelmaa enemmän ja molempia värejä. Näin koru sai uuden etuosan. Myös niiden sijoittelu muuttui alkuperäisestä. Alunperin niiden oli tarkoitus olla samaan suuntaan, eli kapeat osat ylöspäin. Korusta tuli kuitenkin mielenkiintoisempi, kun laitoin ne pareittain kapeat osat vastakkain ja värejä vuorotellen. Ainoastaan norsunluunväriset pienet välihelmet olivat alkuperäisen suunnitelman mukaisia.

Korun pituus kannattaa aina mitata

 Aloitin korun kasaamisen sivustan S-lukosta tehden ensin alaosan kartioista. Kolminkertainen osa toisessa sivussa oli kutistui kaksinkertaiseksi. Helmet olivat liian isoja kolminkertaiseen osaan, korusta olisi tullut liian pönäkkä ja jäykkä. Kauniit siniset helmet tulivat koruun vähän vahingossa, olin tehnyt samanaikaisesti näitä helmiä ja ne olivat yhtäaikaa pöydällä putsattavana. Huomasin kuinka hienosti sininen väri sopi yhteen ruskeiden, harmaiden ja norsunluunväristen helmien kanssa ja siitä tuli oivallus: hieno skandinaavinen lisä koruun. Myös tarpeellinen lisä, kuten myöhemmin osoittautui: helmiä oli muutoin liian vähän, korusta ei tulisi riittävän pitkä. Itse asiassa jouduin vielä tekemään niskaosaan pieniä norsunluunvärisiä helmiä lisää. Aina kannattaa mitata valmiin korun pituus, sitä on vaikea arvioida helmien perusteella, kuten sain huomata ylläolevassa kuvassa. Pujottelin pikkuhelmet naruun ihan vain mitatakseni korun pituuden ja huomasin, että niskaosasta tulee liian lyhyt. Ja väristäkin uhkasi tulla liian synkkä, koru suorastaan huusi pieniä norsunluunvärisiä helmiä. 

Valmis Heimo -koru

Valmiista korusta tuli lopulta tällainen. Sinisiä helmiä siellä täällä muutama väriläikkä antamassa skandinaavisen lisän koruun. Korun nimeksi tuli yksinkertaisesti Heimo. Ja kaulakoruhan siitä tietysti tuli, joksi luulin alkuperäistä esikuvaakin aluksi. Kuvasin Heimon vielä kaulassa, jotta sen koko idea näkyy hyvin. Omasta mielestäni onnistuin luomaan modernin heimokorun, jossa näkyvät selkeät vaikutteet Bontoc-heimon aarrevyöstä, Akosanista. Koru on muotokieleltään ja väreiltään selkeän rauhallinen ja luonnonläheinen. Olin tyytyväinen, että pysyttäydyin yksinkertaisissa perushelmissä, tässä korussa ei ollut tarkoitus osoittaa osaamistaan helmien teossa. Ilmakupla ja raita-  ym. lamppuhelmet olisivat olleet varmasti kauniita ja kokeilinkin niitä alkuun mutta ne eivät sopineet korun luonteeseen, joten päädyin ottamaan heimon vaikutteet muodoista ja väreistä. Kuparilangasta tehty lukko ja muut kupariosat sopivat hyvin koruun. Käytin korussa kuparispiraaleja teknisissä kohdissa peittämässä solmukohtia, ihan kuten Bontocit Akosanissa.

Heimo -koru kaulassa