perjantai 30. syyskuuta 2011

Enkeleitä korviin


Keltaiset Enkelikorvikset
Olen ahkerasti tehnyt enkelikorviksia tänä vuonna. Viime vuonna jäi luvattoman viime tippaan ja vähäiseksi enkelikorvisten teko. Niitä kuitenkin paljon ostetaan jouluksi, lahjaksi ja omiin korviin. Perinteinen joulun värihän on se joulunpunainen mutta kokemus on osoittanut, että joulun väri on mikä väri vain, mistä ihminen pitää ja enkelikorviksiakin pitää olla moneen makuun.
Tummanpunaiset Enkelikorvikset
Niinpä kaivelin helmilaatikoitani, on joskus tullut hamstrattua kellohelmiä ja metallisiipiä ihan reilulla kädellä. Ja kaiken värisiä ihania kellohelmiä, isoja ja pieniä. Samoin metallisiipiä on isompia ja vähän pienempiä ja tulipas hamstrattua muutamia lasisiipihelmiäkin.
Purple Lustre Enkelikorvikset
Eriväriset enkelinmekot vaativat myös erivärisiä koukkuja ja onneksi minulla on aika laaja valikoima niitäkin. Pidin taas tälläkin kertaa korvikset pieninä, joten jätin välirenkaat pois.
Huurrevalkoiset Enkelikorvikset
Löysin siipivalikoimastani myös tällaiset ihanat siivet. Ne muistuttavat vähän perhosen siipiä tai rusettia.
Tumma Ametisti AB Enkelikorvikset
Huomaan, että tähän korvissatsiin ei tullut mukaan niitä lasisiipisiä enkeleitä, no laitan niitä sitten seuraavaan postaukseen. Niitä on kyllä tehtynä mutten ehtinyt käsitellä kaikkia kuvia vielä, enkä kuvata läheskään kaikkia enkelikorviksia, mitä olen jo ehtinyt tehdä.
Pienet Keltaiset Enkelikorvikset
Tein todellakin korviksia tällä kertaa niin, että otin yhteen kasaan eriväriset korviskoukut, toiseen kasaan kaikenlaisia korupiikkejä, kolmanteen pinoon kellohelmet, neljänteen siivet ja viimeiseen kasaan enkelinpäiksi sopivia pieniä helmiä. Pyrin tekemään koruista uniikkeja vaihtelemalla siipiä ja koukkuja. Jottei tulisi kauhean kirjavia enkeleitä, yritin pitää päiksi tulevat helmet mahdollisimman neutraaleina. Päädyin käyttämään pieniä kirkkaita helmiä tai hopeanvärisiä helmiäislasihelmiä. Korviksia syntyi aika kasa, ihan tarkkaa määrää en ole laskenut ja onkin mielenkiintoista nähdä ovatko kaikki todellakin erilaisia vai onko tullut vahingossa tehdyksi kahdet samanlaiset. Se selvinnee, kun saan kuvattua kaikki korvikset.

torstai 29. syyskuuta 2011

Pipareita

Vaalea piparipariskunta -korvikset
Tänä vuonna olenkin sitten aloittanut jo nyt joulukorujen teon. Olen joskus jostain saanut näin kivat helmet. Söpöt pienet piparkakkupariskunnat, tummat ja vaaleat. En ole löytänyt niille sopivaa käyttöä, kunnes keksin tehdä niistä korvikset. Tummat laitoin tummiin koukkuihin ja vaaleat kullanvärisiin koukkuihin. Tummiin laitoin kupariset korupiikit, ettei mene ihan tummaksi. Korupiikeissä on lisäksi joku ihme pinta päällä, joka antaa vähän rosoisen vaikutelman mutta sopii yllättävän hyvin pipareihin. Halusin korviksista mahdollisimman pienet, joten en laittanut mitään välirenkaita, niistä tulikin parin sentin mittaiset ja herkulliset, nam.
Tumma piparipariskunta -korvikset
Nämä piparikorvikset ovatkin sitten ainoat laatuaan, koska helmet olivat siinä. Enkelikorviksia sen sijaan on tulossa runsaasti. Mutta niistä sitten seuraavalla kertaa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Rotation

Rotation -rannekoru
Tässä rannekorussa on jotenkin hehkuvat värit. Ja runsaasti rakastamaani spiraalia. Spiraalit on tehty PAKSUSTA kupari-, messinki- ja hopeoidusta kuparilangasta ja vasaroitu kunnolla, jotta jälki näkyy. Kyllä metallin vasarointi on IHANAA! Kerrankin sai oikein olan takaa paukuttaa lankaa.
 Spiraalien yhdistyskohtaan kiinnitin valikoiman lasihelmiä edustamaan eri vuodenaikojen värejä. Koru kun olisi muuten mielestäni ollut vähän tylsä. Ehkä se olisi menetellyt, jos spiraalit olisivat olleet yhtä väriä. Mutta ajatuksenani oli juuri leikittely eri värisillä metallilangoilla, valitettavasti vain lopputulos sellaisenaan ei tyydyttänyt minua, vaan koru suorastaan vaati helmiä.

Olen näet huomannut, että minulla on joku sellainen kummallinen vimma tunkea helmiä joka paikkaan. Yksinkertainen on kaunista ja pidän selkeästä muotokielestä. Silti huomaan tekeväni aika runsaita koruja ollakseni yksinkertaisuuden kannattaja. Tämä koru oli pitkään ilman nimeä, kunnes sen lopulta keksin. Rotation tulee korussa toistuvasta spiraalin teemasta, samoin helmissä ja metallin väreissä kuvastuu vuodenaikakierto.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Sä Oot Silkkii

Sä Oot Silkkii -rannekoru
"Sä oot silkkii mun sylissäni, niin kuin lämmin vesi, joka lainehtii..." olettehan kuulleen Jukka Pojan ihana kesäbiisin. Kuulin sen ekoja kertoja elokuussa sisareni syntymäpäivillä ja se jäi mieleeni soimaan. Sen kuullessani mielessäni välkehti koru, jossa olisi silkinhohtavat helmet ja lämpimät värit. Mielessäni välähti lämmin kesäyö ja sen oranssinkeltainen hehku. Olen sen jälkeen usein kuunnellut tuota biisiä, kunnes sain kiinni korun ideasta ja sen tuloksena syntyi ylläoleva rannekoru. Paksusta kupari- ja messinkilangasta tehdyt isot kelttiläiset solmut, isot välirenkaat ja taottu lukko ovat korun pohjana. Kuin laulun lämmin lainehtiva vesi. Helmiksi valikoin silkinhohtavia lämpimänsävyisiä lasihelmiä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Malfa

Malfa -rannekoru
Orfeuksen selkeän graafisen värimaailman innoittamana tein toisenkin rannekorun musta-harmaa-hopea -väreillä. Maitomaisen harmaat akaatit olivat tämän korun lähtökohtana. Ne saivat kaverikseen hopeanväriset metallihelmet, hematiitin väriset helmiäislasihelmet ja särmikkäät kirkkaat ab-käsitellyt  helmet. Näiden neljän 10 mm pyöreän helmen väleihin laitoin isot kirkkaat pyöreät strassirondellit erottamaan helmet toisistaan. Minulla oli vain kuusi strassirondellia, joten koruun tuli vain kaksi isoa neljän helmen settiä. Ei ihan riittänyt rannekoruun, joten piti miettiä, miten ratkaista ongelma. 
Helmien koon vaihtelu tekee koruun hauskan aaltoilun
 Aikani ongelmaa pohdittuani päädyin laittamaan kolme pienempää kolmen helmen settiä. Taas strassirondellien määrä ratkaisi setin helmien lukumäärän. Tarvitsin kolme settiä ja minulla oli vain kuusi pientä strassirondellia, joten yhteen settiin tuli vain kolme helmeä. Strassirondellit olivat 6 mm, joten helmetkin olivat samaa kokoa. Päädyin laittamaan setin keskelle kirkkaan lasihelmen ja sen ympärille vaalean harmaat helmiäislasihelmet. 
 Koko ei vieläkään ollut sopiva, joten laitoin keskelle settien väliin pari 8 mm helmiäislasihelmeä, kahta eri harmaan sävyä ja vielä kolmannen helmen korun toiseen päähän, jotta koko oli sopiva. 
Huomaatko missä lisätyt helmet ovat?
Lukoksi laitoin korun tyyliin sopivan suorakulmion muotoisen koristeellisen salpalukon. Korua tehdessäni mielessäni alkoi pyöriä nimi Malfa. Korusta tuli hauskan aaltoileva eri kokoisten helmien ansiosta ja isot strassirondellit rikkovat kauniisti helmien pyöreyden ja antavat vähän suorakulmaisuutta, joka toistuu myös korun lukossa.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Orfeus

Orfeus -rannekoru
Suunnittelin tänään tekeväni enkelikoruja mutta toisin kävi. Satuin avaamaan mustien ja harmaiden helmien lootani ja löysin ihanat harmaat kvartsihelmet pienillä viisteillä. Enkelikorut unohtuivat samantien, kun harmaat kvartsit huusivat haluavansa rannekoruksi. Pienet viisteet antavat ihanaa  kimmellystä helmille ja harmaa väri on minulle kvartsissa erikoinen, se lienee syykin helmien ostoon. Harmaa kimmellys vaati ehdottomasti kaverikseen mustaa mattasävyä. Muistelin minulla olleen mustaa onyksia mattana mutten löytänyt niitä. Sen sijaan löysin mustia mattalasihelmiä. Helmien väliin halusin pieniä hopeanvärisiä sileitä rondelleja. Nyt alkoi musta-harmaa-hopea -värikartta hahmottua koruun. Aikani kokeiltuani vielä eri helmiä, päädyin lopulta kirkkaaseen mystiseen kvartsiin ja grafiitinharmaisiin helmiäislasihelmiin. Muut helmet ovat suhteellisen isoja, eli 10 mm, paitsi helmiäislasihelmet ovat 8 mm. Halusin koruun massiivisen hopeanvärisen salpalukon ja kaivoin runsaista kätköistäni ISON soikean salpalukon, jossa on kauniisti aaltoileva salpa. 

Korua tehdessäni tuli jostain syystä mieleeni Musta Orfeus, muistattehan sen elokuvan? En tiedä miksi, en ole sitä nähnyt aikoihin, enkä kuunnellut edes elokuvan musiikkia. Kummallisia ovat assosiaatioiden tiet mutta korun nimen ne antavat, niinpä rannekorusta tuli pelkkä Orfeus, ei musta, siinä ei ole riittävästi mustaa siihen nimeen, ehkäpä joskus teen vielä mustankin Orfeuksen. Minulle käy usein niin, että saan voimakkaan inspiraation jostain, tässä tapauksesta harmaista kvartseista ja sitten siitä kehittyy visio, jota kohti pyrin ja sillä tavalla koru pikkuhiljaa rakentuu. Kokeilemalla eri helmiä, kunnes löydän visiooni sopivat. Tiedän kyllä, koska joku asia korussa ei ole oikein ja korjaan sitä, kunnes kaikki loksahtaa kohdalleen ja koru on valmis. Tämänkin rannekorun tein kolmeen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Jargon


Jargon -rannekoru
Melkein seppä Ilmariseksi tunsin itseni takoessani renkaita Jargoniin. Teräsprikat olivat aika kovia taottaviksi mutta sain kuin sainkin niihin takomisjälkiä. Harmittelin, etten löytänyt mistään kupari- tai messinkiprikkoja, ne olisivat olleet myös kauniita. Mutta täytyy rakentaa niistä mitä on, joten kaivelin teräsprikoille kaveriksi ruskeita sarvirenkaita. Yhdistelemällä kupari- ja messinkilankaa sain koruun lämmintä sävyä. Myös S-renkaat on taottu kevyesti, mikä lisää ihanasti kuparin kaunista hohtoa. Ja renkaissa käytin paksua kupari- ja messinkilankaa, jotta koruun tuli riittävästi massiivisuutta. Korun tekeminen vaihteeksi vasaran ja pihtien kanssa oli ihanan virkistävää. Pidän metallin muokkaamisesta ja eri väristen metallien yhdistämisestä. Tässä korussa todellakin näkee oman kädenjälkensä. Jargonia, olkaa hyvä.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Sibylla

Sibylla -rannekoru
Syksyn ihana punakulta saapuu jo koruihini. Kertakaikkisesti rakastan syksyä ja sen huikeita värejä. Tässä rannekorussa on ihanaa punakullan sävyä, kuparilangasta tehty kelttiläinen solmu ja kauniit kirsikkakvartsit ja ruskea laavakivi linkitettynä persikanvärisellä kuparilangalla, kauniisti spiraalein koristeltuna. Kupari ja persikan väri sopivat hyvin yhteen ja korostavat toisiaan. Tein vielä ihanan muhkeat kaksinkertaiset linkit helmiin. Yhdistin helmet paksusta kuparilangasta tehdyillä tuplarenkailla. Helmilaatikoista löytyivät sävyyn sopivat pikkuhelmet Red Spider Web -jaspista, lisäsin rippusen punaista karneolia ja punaisia lasihelmiä. Jottei tulisi liikaa punaista, laitoin vähän kullanvärisiä kuunpintahelmiä tasoittamaan korun sävyä. Olen viime aikoina innostunut metallilangan vääntelystä, kääntelystä ja muusta käsittelystä, sen innoittamana väänsin ja vasaroin S-lukon, koska valmista lukkoa ei löytynyt tämän väristä kuparia varastoistani. Hetkisen mietin korun patinointia, ihan uteliaisuudesta millainen lopputulos olisi ollut, päätin kuitenkin jättää sen sikseen. Värien ilotulitus tässä korussa on kaunis sellaisenaan. 

perjantai 2. syyskuuta 2011

Enkeli rintaneuloja

Kirkas Enkeli -rintaneula
Ruskea Enkeli -rintaneula
Suunnittelin jo viime jouluna tekeväni Enkelirintaneuloja mutta se jäi, tänä vuonna sain vihdoinkin kokeiltua rintaneulan tekoa. Metallilangan työstäminen on hauskaa, joskin haastavaa ja useiden versioiden jälkeen onnistuin saamaan aikaan nämä kaksi minua tyydyttävää rintaneulaa. Neulojen päät täytyy vielä viilata, ettei tule puseroon reikää. Tuli vähän kiirus, että ehdin laittaa nämä kuvat koneelle, enkä ehtinyt penkoa viilaa kaapista. Se onneton korukaappi kun on vieläkin melkoisen sekainen, inspiraatio iskee aina kesken siivouksen... Neuloista tuli aika pieniä, 3 ja 3,5 senttiset mutta söpöt. Tarkoituksena on kokeilla isompiakin enkeleitä, olen jo hamstrannut sitä varten isoja kellohelmiä ja metallisiipiä isoille enkeleille. Nyt lähden hakemaan lasta päivähoidosta ja viikonlopun viettoon. Sentään jotain olen saanut aikaiseksi, huomannette blogin uuden ulkonäön. Kyllästyin jo vanhaan ja eilen illalla vähän muuttelin ulkonäköä iltapuhteina... Mitäs pidätte? Itse pidän kyllä, mukavan syksyisen tumma ja synkkä.