maanantai 14. joulukuuta 2009

Enkelipiinat


Näin joulun alla olen piinannut itseäni enkeleillä. Tai oikeammin tein joulun kunniaksi enkelikoruja ja halusin kokeilla myös Piinaketjun tekoa, eli Jens Pind -ketjua. Niistä tuli tietysti yhdessä enkelipiinat ja Piina totisesti oli nimensä veroinen. Tein ensin kuvassa alinna olevan pikkupiinan, sitten keksin kokeilla kahta eri väristä rengasta, tämä olikin itse asiassa helpompi tehdä, kun joka toinen rengas on erivärinen. Ja lopputulos oli aika hieno, sopi hyvin tummanpunaiseen enkelin mekkoon. Viimein kokeilin vielä tehdä isoa piinaa isoilla renkailla, oli ihan yhtä piinaavaa, kuin pikku renkaillakin, vaikka luulin, että olisi helpompi tehdä isoilla renkailla. Ketju on kyllä hienoa ja palkitsee tekijänsä, kun vihdoinkin saa sisäistettyä ketjumallin itselleen.  Siitä en ole vielä itsekään varma, olenko sen sisäistänyt näissä ketjuissa, varsinkin pikkupiinoissa menee helposti sekaisin.  Kaikesta huolimatta Piina on nopeatekoista loppujen lopuksi, kun onnistuu ja kaunista ja riittoisaa, kun renkaita jäi vielä ainakin kahteen koruun. Tekeillä ovat, eivät vielä valmiita, sillä nyt rupesin joululomalle. Tekeillä on vielä vaikka mitä koruja, keskentekoisia kaikki, kun rupesi yhtäkkiä tuntumaan, ettei niistä tule yhtään mitään. Niinpä ajattelin, että nyt on joulutauon paikka. Jokainen tarvitsee joskus luovaa taukoa, täytyy vain malttaa pitää sellainen. Tässä teille tämän vuoden viimeiset korut, tein lisäksi parit enkelikorvikset, jotka menivät heti kaupaksi. Kaikki on päivitetty uutuudet-kansioon ViHMU-galleriaan. Siellä on lisää kuvia iloksenne. Toivotan kaikille oikein Rauhaisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2010! Palaan korujen pariin loppiaisen jälkeen.

torstai 10. joulukuuta 2009

Noelle



Jippii! Voitin eilen pikkujouluaiheisen korukilpailun. Joulun väri on punainen mutta pikkujoulun väri on ehdottomasti musta, joten käytin työhön erisävyisiä mustia helmiä. Koska aiheena oli pikkujoulu, ajattelin tehdä oikein juhlavan korusetin pikkumustan kanssa käytettäväksi. Kaulakoru on kolmirivinen ja tarkoitettu käytettäväksi avara-aukkoisen pikkumustan kanssa. Jotta pikkujoululook olisi täydellinen, tein myös tyyliin sopivat rannekorun ja korvikset. En halunnut mitään bling blingiä, joten käytin patinoitua metallia, jotta koru olisi juhlava  ja arvokas olematta liian "joulukuusimainen". Helminä käytin erisävyisiä mustia erikokoisia helmiä, mustaharmaita isoja säröakaatteja, mustia isoja fasettihelmiä akryylistä, erikokoisia hematiittihelmiä, pieniä lasihelmiä ja mustanruskeita makeanvedenhelmiä. Hematiitissa on mielestäni ihanan mustanharmaa väri, joka sopi hyvin ideaani, mustaa muttei liian mustaa, vaan mustan eri sävyjä sopivasti. Painoa koruun tulee säröakaateista ja hematiiteista, akryylihelmet ja makeanvedenhelmet ovat aika kevyitä mutta tasapainottavat korua kivasti, ettei kaula ole kenossa korun painosta. Musta on värinä sikälikin hyvä, että se on ajaton, eikä ole pelkkä pikkujoulukoru, vaan sitä voi käyttää muulloinkin. Työtä oli kiva tehdä ja vielä mukavampi voittaa. Pidän kisoista, haastan niissä lähinnä itseni kehittymään eteenpäin koruntekijänä. Korusetin nimeksi tuli Noelle ja sillä on kaksoismerkitys. Noelle kuvastaa korun ranskalaista hienostuneisuutta ja on myös joulu-sanan feminiinimuoto ranskankielessä.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Sanna


Kuulin tässä taannoin tarinan, joka inspiroi tähän koruun. Olin nimennyt erään rannekoruni Heleneksi ja siitä serkkuni Sanna tuli maininneeksi, että miksen tee Sanna-nimistä korua, kun Helenallekin on nimikkokoru.  Helena on hänen äitinsä nimi. Sannalla olisi ilmeisesti ollut jotain ideaakin koruun mutta en sitten koskaan tullut ottaneeksi häneen yhteyttä korun ja idean tiimoilta. Tarina kuitenkin jäi mieleeni ja siitä kytemään ajatus Sanna-korusta. Kypsyttelin korua mielessäni pitkään ja lähestyin sitä kokeilemalla useita koruja, ennen kuin löysin vihdoin Sannan. Käytin lähtökohtana Sannan persoonaa. Väri oli selvänä mielessäni alusta asti, mustaa siinä on oltava. Ja metallia, ei ihan kirkasta hopean väristä, vähän tummempaa ja korun on oltava massiivinen ja näyttävä. Sanna on olemukseltaan näyttävä nainen, jolla on pitkät tummat hiukset, joten mikään pieni koru ei sovi. Lopulta helmiksi valikoituivat useiden kokeilujen jälkeen iso laavakivi, musta ja rouhea, sileän pyöreä iso mustaharmaa säröakaatti, jottei korusta tule liian musta ja niiden vastapainoksi ovaalimainen valkean kirkas lasihelmi. Kaikissa helmissä täytyi olla vielä riittävän iso reikä, jotta ne saattoi kieputtaa paksuun 1,6 mm vahvuiseen lankaan, jota käytin korun bysanttilaisissa solmuissa. Bysanttilainen solmu taas valikoitui monien ketjuvaihtoehtojen joukosta sillä, että se on mielestäni todella hienon näköinen mutta myös kuningasketjun nimellä tunnettu. Olisin toki voinut valita kuningatarketjunkin mutta se ei ollut ihan niin hienon näköinen. Ja lukoksi löytyi tyyliin sopivan massiivinen salpalukko, niin koru oli sitten siinä. Ja Sannalle vain terveisiä, jos satut lukemaan tätä blogia. Nyt toivotan hyvää viikonloppua ja rupean helmeilemään uusia koruja. Tulossa on kaulaan helmiä vaihteeksi. Ja kesken on jouluinen enkelipiina, yritän saada sen valmiiksi ja piinan loppumaan viikonlopun aikana.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Faustina



Tänään olikin sitten vuorossa taas renkaiden sahailua ja kokeilin tehdä bysanttilaista ketjua, peräti kahden solmun mittaisena. Ketjun keskelle laitoin kolme ihanaa isoa helmeä, keskimmäiseksi upean violetin ruusuhelmen, joka sai seurakseen isot akaatit, pinkin ja violetin säröakaatin. Bysantti-teeman mukaisesti koru sai nimekseen Faustina, joka oli Bysantin keisari Constantius II:n kolmas vaimo. Koru on keisarinnamaisen massiivinen. Suunnitteilla on lisää ketjukokeiluja ja myös lisää enkelikoruja ihan Ainon iloksi, hän kun niin ihastui enkelikorviksiin viime yönä. Terveisiä vaan Ainolle ja Soilille, jos ensi yönä ihastelette korujani. Ja tiedoksi, että se viime yönä väsäämäni helmispiraali ei ole vielä valmis mutta valmistunee huomenissa. Joten kannattaa tsekata aika ajoin blogiani.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Eudoxia



Tänä aamuna heräsin jo viiden aikaan aamulla ja kahvia hörppien rupesin kokeilemaan ketjun tekoa. Lainasin kirjastosta sellaisen ketjukirjan ja halusin kokeilla siitä erinäisiä ketjumalleja. Huomasin, että homma on tosi mielenkiintoista, joskin aikaa ja renkaita vievää. Sain lopulta aikaiseksi kolme solmua Bysantinketjua, joka myös Kuningasketjun nimellä tunnetaan.  Siihen loppuivat renkaani. Täytynee taas sahata niitä lisää. Noista solmuista sitten muodostin  rannekorun yhdistämällä niitä sopiviin helmiin ja rupesin haeskelemaan nimeä korulle.  Bysantti nimenä kiehtoi minua, joten tutkailin aihetta netissä ja törmäsin lopulta nimeen Eudoxia ja näin sai rannekoru nimen. Licinia Eudoxia (422-462) oli Itä-Rooman keisarin Theodosius II:n tytär. Hän oli Länsi-Rooman keisarien Valentinianus III:n ja Petronius Maximuksen vaimo. Kaikkea sitä Wikipediasta löytyy. Hassua, miten monin tavoin nimet syntyvät, olen alkanut nyt itsekin nimetä korujani ja huomaan, että kyllä se nimi sieltä lopulta tulee, vaikkei ensin siltä tunnukaan. On kiehtovaa, kuinka moniin koruihini liittyy jokin tarina, siis en vain tehtaile koruja tekemisen ilosta, vaan kuuntelen helmien kuiskintaa ja tutkailen monenlaisia juttuja, joita sitten pyörittelen päässäni ja ne loksahtavat siellä koruiksi lopulta. Nyt onkin sitten viikonloppu edessä ja miehelläni on ensi viikolla pari päivää vapaata, joten ehdin taas tekemään koruja, tai niin ainakin luulen.

torstai 19. marraskuuta 2009

Grenoble



Tulipa taas pitkästä aikaa tehtyä rannekoru. Ihastelin mustia lasihelmiä, joissa on jännä AB- eli Aurora Borealis -käsittely, jolla on saatu aikaan ikäänkuin öljyläikkää muistuttava ihana hohde helmeen. Valkeissa helmissä AB-käsittely on hieman erinäköinen, siinä valo ikäänkuin hohtaa mutta näissä mustissa helmissä se näyttää enemmänkin öljyläikältä. Ja siihen hohteeseen sopivat hyvin jemmassani olleet pienehköt limet makeanveden helmet. Koska makeanveden helmissä on suhteellisen pieni reikä, kieputtelin kaikki helmet ohuehkolla, eli 0,8 mm langalla. Sanon ohuehkolla, koska minulle se on ohutta, yleensä käytän vähintään 1 mm:n vahvuista lankaa mutta kun ei mahdu, niin ei mahdu, sitä paitsi saattaisi paksu lanka olla liian massiivinen suhteellisen pienessä ja kevyessä helmessä. No jaa, makuasioita, joista ei päästä puusta pitemmälle. Koska helmiin käytin suhteellisen ohutta lankaa, niin tyylini mukaisesti tasapainotin korua käyttämällä välirenkaina massiivisia 1,5 mm paksuisia isoja renkaita. Ja ihan itse tehtyjä, itse veivattuja ja omin pikku käsin sahattuja renkaita. Teen itse renkaani, jotta saan juuri sellaisia, kuin haluan. Pidän näes aika massiivisista renkaista ja niitä on hauska tehdä itse. Soma sydänsalpalukko onkin sitten kuin piste iin päälle. Ja Grenoble siitä korusta sitten tuli, mieheni katseli korua tovin ja sanoi, ettei sille voi antaa suomenkielistä nimeä. Lopulta hän nimesi korun Grenobleksi Ranskan kaupungin mukaan. Se siitä, hyvä nimi, en kysellyt tarkemmin mistä moinen nimi juolahti mieleen. 

Eipä muuten sitten tullutkaan käytyä Tampereen kädentaitomessuilla. Ystäväni lapsi oli sairas, enkä viitsinyt yksin lähteä messuille. No, ovathan ne ensi vuonna taas, silloin uusi yritys. Sitä paitsi netistä saa tilattua samoja tarvikkeita paljon helpommin, vaikka olisi siellä ollut muutamia mielenkiintoisia tekijöitä, joiden tuotteista olisin ollut kiinnostunut mutta onneksi heillä oli useimmilla hyvät nettisivut, joiden kautta voi tutustua. Lumi sitten tuli ja suli, että se siitä talvesta tällä erää. Plussan puolella on ollut pari viime päivää ja kovin vetistä. Siitä huolimatta olen jotenkin joulua odottavalla mielellä. Pukin konttiin pitäisi tehdä koruja....

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Mustaa, valkeaa ja metalliperhosia


Yllä Desiree ja alla yön kuningatar
 
Korujen  teossa olen viettänyt pientä luovaa taukoa ja täydentänyt tarvikevarastoani. Musta ja valkea ovat sellaiset värit, joita olen halunnut kokeilla jo pitemmän aikaa mutta minulla ei ole ollut siihen oikein sopivia kiviä. Lopulta löysin kivoja sävyjä molempia värejä ja niin syntyivät mustavalkoinen Desiree ja tumma, ihanan synkkä Yön kuningatar. Ihastuin tummiin ja synkkiin sävyihin siinä määrin, että lisää on tulossa, kunhan lapsen hoidolta ehdin koruilla. Meillä ei enää välttämättä nukuta päiväunia, joten aika korujen tekoon on kortilla mutta eiköhän se siitä. Nuhakin on mennyt ohi ja maa valkoinen lumesta, joten tässähän voi pikkuhiljaa ruveta odottelemaan joulun tuloa. Pukinkonttini ammottaa vielä tyhjyyttään mutta eiköhän se jouluun mennessä täyty. Lauantaina olen menossa Tampereelle Kädentaitomessuille, odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea kivaa ja inspiroivaa sieltä löytyy.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Mademoiselle ja muuta viikonlopun satoa









Lieneekö sisareni tuleva vierailu saanut minut niin ahkeraksi viime viikolla, että tein peräti seitsemän rannekorua innostuksissani. Kuvissa osa niistä, kaikki ovat nähtävissä ViHMU-galleriassa tarkempine tietoineen. Ylhäältä lukien Mademoiselle, Matahari, Agatha ja Clarissa. Varmasti tilaamani uudet ihanat kivetkin vaikuttivat asiaan. Keskiviikkoiltana lapsen nukahdettua hiivin alakertaan koruilemaan ja peräti yöllä kahteen asti ahkeroin. Sitten torstaina saapuikin sisareni illalla kylään työreissun lomassa. Ilta kului rupattelun ja saunomisen merkeissä. Emme ole nähneet vähään aikaan, joten juttua riitti, kun nokatusten pääsimme. Puhelimitse ja sähköpostitse ei tule samalla lailla juteltua kuin nokatusten. Hänellä oli perjantaiaamuna aikainen herätys ja pyysin häntä herättämään itseni korun tekoon. Aamuisin on hyvää aikaa, koska tyttäreni nukkuu aika pitkään, en vain tahdo saada itseäni ylös. Sainkin todella paljon aamulla aikaiseksi kahvin voimalla ja lapsen nukkuessa päiväunia, jatkoin korut loppuun. Tai olisin toki jatkanut korun tekoa mutta minulta loppuivat renkaat. Täytynee sahata niitä lisää. Sitten olikin kova urakka korujen nimeämisessä, mieheni tavallisesti on nimennyt korut mutta nyt häneltäkin loppuivat ideat ja hyvät nimet, onneksi sisareni auttoi nimeämisessä ja miehenikin alkoi taas keksiä nimiä katseltuaan koruja pitkän tovin. Olin todella tyytyväinen ja onnellinen saatuani näinkin ison kasan koruja valmiiksi. Alan löytämään omaa tyyliäni ja huomaan tyylini vahvistuvan jokaisen korun myötä. 

Sain myös ihka ensimmäisen ViHMU-korun myytyä, jippii! Mieheni työtoveri osti erään tekemäni rannekorun, tosin jouduin sitä pidentämään hiukan. Viikonloppu kuluikin sisareni kanssa korujen parissa, tosin lauantain shoppailureissua unohtamatta. Sisareni on innokas tuotekehittelijä ja hänellä on todella hyviä ideoita. Rannekorujen pituudet alkoivat selvitä minulle, huomasin, että olin tehnyt osan koruista todella lyhyiksi, joskin eri mittaisia koruja tarvitaan, koska toisilla on ohuemmat ranteet kuin toisilla. Loppujen lopuksi sain toisenkin ViHMU-korun myytyä, tosin sisareni osti sen mutta kuitenkin. Ihanaa saada lopulta myytyäkin jotain, koruja on kertynyt nurkkiini ja lisää vain tulee, huomaan. Tämä on ihana harrastus mutta täytyyhän sitä helmissä pysyä, että voi jatkaa korujen tekoa, eikös vain?



sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Metsän lumoa




Ja putoilevia lehtiä. Talvi on kovaa vauhtia tulossa ja lehdet putoilevat puista. On ihanaa kahlata lehdissä. Osallistuin tässä taannoin erääseen korukilpailuun Metsän lumo -nimisellä kaulakorullani ja tulin hienosti toiseksi, mistä olin iloisesti yllättynyt ja mielissäni. On hienoa saada kiitosta välillä, ja tein todella paljon töitä korun eteen. Halusin tehdä myös rannekorun samaa sarjaa ja tänään vihdoin sain sen valmiiksi. Ylinnä kuva rannekorusta ja alla kaulakoru. Kilpailun aiheena oli kesän muisto ja metsä ja sen erilaiset vihreät sävyt ovat inspiroineet minua aina. Ehkäpä juuri siksi helmilaatikkooni oli kertynyt melkoinen joukko erilaisia vihreän sävyisiä helmiä. Tässä korussa kokeilin myös uusia tekniikoita, kuten metallilangan kieputusta erilaisin menetelmin. Vihreästä metallilangasta virkkasin lehtiä "oksaani", jonka kieputtelin metallilangasta. Metallilangan virkkaaminen oli muuten haastavaa, olen aiemmin virkannut tavallisesta langasta, joten kokemusta virkkaamisesta on runsaasti. Hopea värinä kuvastaa korussa kesän kuulaita öitä ja koivujen hopeisia runkoja. Uusia koruja on suunnitteilla ja tulossa, kunhan nenän pyyhkimiseltä ehdin koruilla. Koko perheemme on tätä nykyä enemmän tai vähemmän niiskuttavia. Sisareni on tulossa ensi viikolla kyläilemään pariksi päiväksi työreissullaan, täytyykin yllättää hänet jollain hienolla korulla. Mieleni pohjalla väikkyy jotain tummaa, kuten paljaat puiden oksat ja kirkasta, kuten vesipisarat oksilla....

perjantai 9. lokakuuta 2009

Jouluoratorio



Olen ollut jotenkin joulumielellä tehdessäni tätä jouluoratorio-settiä, vaikka ei ole vielä edes lokakuun puoliväli. Tähän inspiroiduin plaratessani helmilaatikkoani ja löytäessäni taannoin tilaamani kukkakellohelmet ja enkelin siivet. Ketjukokeiluistani oli jäljellä isoja paksuja alumiinirenkaita, joista kaulakoru sai alkunsa. Paksuudestaan huolimatta alumiini on kevyttä, joten kaulakoru ei ole raskas, vaikka pituutta onkin noin 70 cm.  Ja alumiinin hopeanväri on erilaista kuin muiden renkaiden, joten koruun tuli elävyyttä. Sitten piti tehdä tietysti rannekoru ja jotta setti olisi täydellinen, myös korvikset. Hopeanväriä, joulunpunaista, kirkasta ja huurteenvalkoista. Siinä kaikki joulunvärit vihreää lukuunottamatta. Ehkäpä se vihreäkin sieltä vielä eksyy koruihini. Onhan jouluun vielä aikaa. Nyt on viikonloppu edessä ja tiedossa runsaasti renkaiden sahausta, ovat jotenkin päässeet loppumaan....

maanantai 5. lokakuuta 2009

Vihreä uni ja Marjaana






Ovat tietenkin korujen nimiä. Ette millään arvaa kumpi on kumpi. Korut on oikeastaan tehty jo ajat sitten mutta vasta nyt julkistan ne, koska tein sarjan rannekoruja lahjaksi, joista sukulaistytöt sitten valitsivat mieleisensä ja loput jäivät sitten minulle. Olen taas päivittänyt ViHMU-galleriaan uusimpia koruja. Vaikka osa onkin mennyt lahjoiksi, haluan galleriaani kaikki tekemäni korut. Alla Shanghain yöt-sarjaan tehty rannekoru, joka sekin meni lahjaksi. Ihan alinna Primavera, herkän kaunis rannekoru, lahja myöskin. Olenkin viime aikoina lahjoitellut ahkerasti koruja.







Myös muuta kulttuuria olen ehtinyt harrastamaan, tulipa käytyä Ateneumin Picasso-näyttelyssä. Suosittelen, jos yhtään pitää Picassosta tai vaikkei pitäisikään, niin harvoin on tarjolla Picasson luokkaa olevaa taiteilijaa. Vaikka täytyy tunnustaa, että hieman jäi näyttelystä pettynyt olo, ehkä odotin jotain todella kolahtavaa, niin laaja kuin näyttely olikin. Tai sitten väsyin näyttelyn laajuuteen mutta jäin kaipaamaan sitä Picasson parempaa tuotantoa, vaikka makuasiahan se on ja niistä on turha kiistellä. Joka tapauksessa näyttely kannattaa käydä katsomassa, jos on mahdollisuus, Picasso on aina Picasso.


torstai 1. lokakuuta 2009

Keijupölyä






Taisi mennä silmiini näitä koruja tehdessä. Viime päivät ovatkin kuluneet hujahtamalla ja huomaan, että pitkä aika on vierähtänyt siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Olen ahkerasti harjoitellut uusia taitoja, olen sahaillut renkaita ja väännellyt ja käännellyt lankaa, kuten yllä olevista koruista huomaa. Ylinnä Häxa, nimi tulee noitamaisesta olemuksesta ja mustista helmistä. Alinna Galadriel, ensimmäinen haltiapunonta yritelmäni. Punonnan tekeminen oli tosi hauskaa, tosin renkaat olisivat saaneet olla joko pienempiä tai sitten lanka paksumpaa, jotta punonnan kuvio näkyisi kunnolla, nyt renkaat pääsevät vähän liikkumaan. Mutta ei hassumpi ensimmäiseksi punonnaksi. Renkaat ovat itse sahattuja ja nyt pääsenkin itse tekemään omat renkaani, niin saan juuri sen kokoisia ja paksuisia, kuin haluan. Sahaaminen ei ollut hullumpaa, alkuun vähän takkusi mutta kun pääsin vauhtiin, se sujui hyvin. Metallin sahaaminen on ihan erilaista kuin puun, johon tähän astiset sahaamiskokemukseni rajoittuvat. Häxaan tein hienon yhdistelmän kolmesta helmestä keskelle. Ison mustan laavakiven ympärille laitoin kaksi pienempää mustaa huurrettua lasihelmeä (uusia helmiäni) ja kolmikon ympärille kieputin hopeoitua kuparilankaa koristeellisiksi kiekuroiksi. Vähän ketjua väliin, minulle tyypillisinä tuplarenkaina ja eläväisesti vähän limittäin laitettuina ja päihin parit pienet ihanan välkkyvät ab-käsitellyt lasihelmet, mustaa ja vaaleansinistä, nekin uutta helmisatoani. Ja lopputuloksena ihanan ilmava mutta noitamainen rannekoru. Sahailun tuloksena oli vielä kosolti renkaita jäljellä, joten halusin kokeilla ketjun punontaa. Haltiapunonta houkutti ja kokeilin sitä. Pätkä haltiapunontaa, iso musta säröhelmi, lemon jade ja tietenkin ihanan kuultava mystinen kvartsi, kaikki kieputeltuina hopeoituun kuparilankaan ja tuloksena Galadriel, haltiakoru. Näiden korujen jälkeen olin väsynyt mutta onnellinen ja tuli jotenkin tyhjä olo. Kaiken lisäksi perhe on vähän sairastellut, itse olen onneksi ollut terveenä. Tänään ollaan lähdössä kyläilemään sukulaisiin, joten menee ensi viikkoon, ennen kuin palailen korujen pariin. Heitän tästä keijupölyä teidänkin silmiinne, jotta koruni näyttäisivät erinomaisen hienoilta!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Piila Piila

Hokee pieni tyttäreni jatkuvasti. Piilasta on tullut hänen lempinimensä ja oikea pieni Piila-tyttö hän onkin. Päiväunille mennessä hän heittää tyynyn lattialle, panee pitkäkseen pupu vieressä ja yrittää vetää mattoa peitokseen. Tai kyllästyessään vanhempien television tuijotukseen, hän menee seisomaan television viereen ja aloittaa oman Piila-shown, joka kyllä useimmiten onkin parempi kuin television ohjelmat. Sujuvasti Piila puhuu kännykkään tai taskulaskimeen tai tamagotchiin, ottaapa sujuvasti yhteyksiä ihan ilmankin, pelkkä käsi korvalla. Ja koko ajan suu käy lörpöttäen tosi hauskoja juttuja, joille Piila kyllä muistaa nauraa ja taputtaapa vielä käsiään itselleen. Kukapa sitä kiittäisi, jos ei itse itseään. Ja viikonloppuna Piila antoi äidin tehdä korujakin ihan kiltisti, tosin kyllä koekäyttäen niitä, eli ne ovat lapsen kestäviä ainakin. Se on testattu. Tässäpä viikonlopun korusatoa. 

Yllä Miramar ja alla Helene. Miramarissa on mielestäni tosi raikkaat värit, puolukanpunaisia akatteja ja raikkaan sinisiä lapis lazuleja. Kokeilin tässä yhdistää niitä hopeoidulla langalla ja laitoin kaksinkertaiset välirenkaat vähän limittäin saadakseni koruun mielenkiintoa ja näyttävyyttä. Hopean väri sopii hyvin raikkaisiin kivien väreihin. Harmikseni korusta tuli omaan ranteeseeni liian pieni, se sopii paremmin vähän hennommalle ranteelle. Tällainen metallilangalla yhdistetty koru on jäykempi kuin vaijeriin tehty koru, joten se saa olla vähän isompi. Alla sitten hennon herkullinen Helene. 

 Ensimmäinen patinointikokeiluni, kivien herkkiin pastelliväreihin sopii mielestäni vähän patinoitu metalli hyvin ja iso kukkalukko korostaa korun romanttisuutta. Vaikka lukko onkin iso ja vihreät serpentiinit ovat isoja, antavat yksinkertaiset välirenkaat korulle keveyttä. Pyöreiden jadekivien ja kulmikkaiden serpentiinien vaihtelu antaa korulle ilmettä, pelkät pyöreät kivet olisivat olleet liian tylsiä. Tässäpä tämänkertaiset herkut. Nauttikaa. Lisää kuvia olen päivittänyt Vihmu-galleriaan uutuuksien joukkoon. Siirrän ne sitten jonkin ajan päästä sieltä Vihmu-koruihin muiden joukkoon.









torstai 17. syyskuuta 2009

Marjatta ja Lilith

Maanantain ja tiistain välisenä yönä en sitten nukkunut juuri lainkaan, vaan kuuntelin, kuinka poikakissamme kävi hiekkalaatikolla viiden minuutin välein. Arvasin heti, mikä kissaa vaivasi, virtsakivet. Siltä on nimittäin aiemmin leikattu iso virtsakivi. Eikun sitten tiistaiaamuna heti soittamaan aikaa eläinlääkärille silmät ristissä ja melkein samantien sainkin ajan. Käynti eläinlääkärissä voi olla hieman haasteellista puolitoistavuotiaan lapsen kanssa mutta onneksi eläinlääkärillä oli assistentti, joten katselin vierestä lapsi sylissä. Hän kun rupesi itkemään, kun lääkäri alkoi ajella kissalta mahasta karvoja ennen ultraamista. Ei auttanut, vaikka lääkäri kuinka yritti vakuuttaa lapselle, että se on kivaa, eikä satu. Kissa oli valitettavasti pissata liruttanut rakkonsa tyhjäksi yöllä, joten virtsakivistä jäi vain epäilys. Erikoisruokavalio, antibioottikuuri, kipulääkitys ja kontrolli parin kuukauden päästä oli käynnin lopputulos. Illalla sitten oli vielä pihatalkoot, joten ei ollut ihme, että koko perhe oli jo unten mailla illalla yhdeksältä. Seuraavan yön nukuinkin sitten hyvin sattuneista syistä.

 
Tänään sitten syntyikin koruja roppakaupalla, ylinnä Marjatta ja alinna Lilith. Punaisista akaateista tuli miehelleni mieleen punaiset marjat ja niistä nimi Marjatta. Kalevalassa Marjatta tuli puolukasta raskaaksi. Lilith taas on eksoottinen ja mystinen nimi, kuten korukin. Nämä kaksi rannekorua tuli tänään valmiiksi asti mutta olin niin inspiroitunut näitä tehdessäni, että sain näitä tehdessäni paljon lisää ideoita, joten useita keskeneräisiä koruja on tulossa, jahka ehdin tehdä ne valmiiksi. Ikään kuin menneiden päivien tekemättömät korut olisivat tulleet kerralla ulos. Täytyy tehdä silloin, kun inspiraatio iskee.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Minun

rannekoruni. Tänään onnistuin tekemään peräti kaksi korua. Jippii! Sujuuhan se korunteko lapsen hoidon yhteydessä, joskin hieman hankalasti. Yllä itselle tehty rannekoru, jonka tein vaijeriin Helmiliinalta kaupanpäällisiksi saamistani hienoista kivistä. Tilasin tässä taannoin Helmiliinalta tosi ihania kiviä, jotka laitoin vielä vähäksi aikaa hautumaan. Ei  heti passaa kaikkia uusia kiviä tuhlata. Kunhan vähän aikaa kuluu, niin sitten kivet ja helmet rupeavat puhumaan. Katsotaan sitten, mitä niistä syntyy. Harmi, että nykyisin rupeaa nuo lapsen päiväunetkin olemaan niin lyhyitä, ettei juurikaan ehdi koruja tehdä, pitää olla tosi nopea, saati sitten ne blogiin päivittää. No, lapset ovat pieniä vain hetken ja se helpottuu koko ajan lapsen kasvaessa ja ruvetessa enemmän touhuamaan omia juttuja. Reilu puolitoistavuotias on vielä aika pieni.

 

Tässä se tänään tekemäni toinen koru pienen tytön kaulassa kuvattuna. Tämä koru ei kylläkään ollut se kaulakoru, mikä oli mielessäni lauantaina, siitä korusta tuli valitettavasti susi, joka vaatii vielä vähän työstöä. Tästä sen sijaan tuli sellainen kreivitärmäinen koru, siitä nimikin, Contessa. Keskellä isoja rouheita mustia laavakiviä ja herkän vaaleanpunaista ruusukvartsia. Isot hopeoidut lankakiekurat yhdistävät keskiosan helminauhaan, jossa vaijerissa ruusukvartsia, kirkkaita lasihelmiä ja pieniä hematiitteja. Koru ei aikuisen kaulassa ole noin pitkä, pituus on noin 48 cm. Siinäpä tämän päivän puuhat. Korujen kuvaaminen olikin sitten oma operaationsa, ensin järjestelin kuvauspaikalle rekvisiitan ja yritin asetella korut ja vielä ehtiä näpätä kuvatkin, ennen kuin kävi näin:
  

Ilmeisesti koru oli niin kiva, että olis kelvannu pienelle tytöllekin. Kuvatessa menikin yllättävän paljon aikaa, pienet nopeat sormet ehtivät aina näpätä joko korun pois tai tarrata kameraan. Kuvausten jälkeen mentiin sitten pihalle nauttimaan auringonpaisteesta, joka olikin vielä yllättävän lämmintä, ottaen huomioon, että on jo syyskuu ja kerättiin vielä viimeisetkin karviaiset parempiin suihin. Tässäpä tämän päivän antia. Täytynee ruveta iltapalapuuhiin, isi jo tuossa menikin iltapesuille tytön kanssa. Lisää kuvia ViHMU-galleriassa, lisäsin sinne kansion, missä on uusimmat korut, ettei aina tarvitse larata läpi ViHMUa, toki ne sieltäkin löytyvät. Nauttikaa!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Madrigal, Astor ja Jeux



Julkaisen tässä joukon kuvia kesällä tekemistäni koruista. Ylinnä Madrigal, joka tarkoittaa keskiaikaista laulua. Mieheni nimeämä, musiikkia rakastavana ihmisenä hänelle jostain merkillisestä syystä tuli tästä se mieleen. Hyvä nimi, ei siinä mitään.

Astor liskon kaulassa.

Ja parempi kuva Astorista.


Astor on kuin se hieno hotelli, josta se on nimensä saanut. Se on itseni nimeämä. Hienostunut ja herkkä tunnelma tulee ruusukvartseista ja tummista makeanveden helmistä, joiden välissä on lasihelmiä kuulautta antamassa. Lopuksi iloinen Jeux.



Ja lisää koruja on jo mielessä muhimassa, kaulakoruja en ole vielä tehnyt kovin montaa ja nyt sellainen onkin syntymässä. Laitan sitten kuvan, kun saan sen valmiiksi ja otettua mielestäni hyvän kuvan siitä. Valokuvaus on myös eräs harrastukseni. Nyt toivotan hyvää lauantain alkuiltaa kaikille!

Lapsi päiväunille

Ja heti takaisin koneelle. Niin se vaan iski inspiraatio ja piti heti palata takaisin blogin pariin. Onnistuin lisäämään tähän joitakin blogilinkkejä, joita seurailen. Korublogeja tietenkin mutta tarkoitus on laittaa muitakin blogeja. Nyt tuntuu, että tämä homma alkaa vihdoinkin sujua ja huomaan kuinka kivaa se on. Joskin kuvien lisääminen tuntuu edelleenkin vähän hankalalta Picasan kautta, eikä ne mielestäni tule riittävän isoina mutta eiköhän se siitä.





Yllä kolme kuvaa rannekoruista. Ylhäältä lukien: Trieste, Amazon ja Merta ja Maata. Trieste on kaupunki Italiassa ja tuli mieheni mieleen jostain syystä tästä korusta, johtuisiko korun kolminkertaisuudesta? Amazonin vihreästä väristä tuli mieheni mieleen viidakko ja siitä johtui nimi Amazon. Siinä kokeilin uutta tekniikkaa ja se on vähän hennommalle ranteelle. Itse pidän kovasti vihreän ja punaisen yhdistelmästä, valitettavasti ranteeni on liian paksu tälle korulle. Merta ja Maata taas on itse nimeämäni koru, siinä on meren ja maan sävyjä. Aina ei ole korun nimeäminen helppoa, joskus kestää tovin ennen kuin nimi tulee.

Moonlight


Tummaa ja vaaleaa, läpikuultavaa ja hentoa. Sellainen on Moonlight. Ensin syntyi rannekoru, sitten jatkoin ideaa korvakoruihin ja lopulta setti vaati myös kaulakorua ollakseen täydellinen. Koko setti on kuvattuna galleriassa, tässä blogissa julkaisen vain valittuja kuvia koruista. Eniten aikaa meni valokuvaukseen, jotta korujen tunnelma näkyisi kuvissa oikein. Näiden kuvien lataaminen tänne blogiin ei myöskään ollut ihan helppoa. ViHMU-gallerian linkistä voit katsella kuvia muistakin koruista. Jos kiinnostuit jostain, laita mailia virvellepostia@gmail.com. Korujen nimeäminen on joskus yllättävän vaikeaa ja miehestäni on iso apu siinä. Hän on nimennyt useimmat korut sen mukaan, mitä niistä hänelle tulee ensimmäisenä mieleen, jos olen pitänyt nimestä, olen nimennyt korun sen mukaan.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Vihdoinkin valmis!


Nyt tämä sitten on vihdoinkin valmis. Ei sitten ollutkaan ihan helppoa blogin luominen, otti jonkin verran aikaa ja tulipa revittyä hiuksiakin. Sisälläni on jo pitemmän aikaa kuplinut luomisen halu, halu tehdä jotain omilla käsillä. Aikansa pulppuiltuaan ja haettuaan muotoaan tuo halu purskahti esiin koruna. Siitä syntyi ViHMU. Tuo nimi on itse asiassa sisareni keksimä ja tulee sanoista Virve´s Handmade Uniques, eli Virven käsintehdyt uniikit. Sanana tuo vihmu oli mielestäni hirmu hieno ja ihastuin siihen heti, se tuo jotenkin mieleeni sateen. Se, mitä nuo uniikit olisivat, olikin pitkään auki, kunnes tuossa kesän kynnyksellä jotenkin hurahdin helmiin ja koruihin.

Hurahdus oli niin totaalinen, että eksyin helmien ja korujen maailmaan täysin, enkä ole sieltä vieläkään löytänyt takaisin ihmisten ilmoille. Koruja on syntynyt pitkin kesää ja olen huomannut, kuten varmasti kaikki muutkin korustelijat, että aina puuttuu jotain helmiä, koskaan ei ole varasto täydellinen. Aina tulee uusia ideoita, kun jotain korua teet, sen lisäksi, että tekemästäsi korusta harvemmin tulee sellainen kuin suunnittelit, vaan se kummasti muuttaa muotoaan matkan varrella. Olen seuraillut useiden koruntekijöiden blogeja, ne ovat inspiroivia ja on ihana nähdä kuinka paljon ihmisissä onkaan luovuutta.