maanantai 31. joulukuuta 2012

Kelluvat Kukat

 Tein joululahjoiksi kaulakoruja tytöille. Idean koruihin sain luokkatoverini Sinikan ballerinakorusta. Kiitokset ja terveiset vain Sinikalle, mikäli tätä joskus luet. Sain itse asiassa organzanauhatkin koruihin Sinikalta, ainoastaan valkoinen nauha on omasta varastostani.
Kelluvat Kukat lähikuvassa
 Upeita kukkahelmiä opin tekemään tosi hyvin tehdessäni Rokokoo -rannekorua ja tätä taitoa hyödynsin nyt. Kukat näyttävät kelluvan kirkkaassa lasissa, siitä nimi Kelluvat Kukat. Tein jokaiselle tytölle korun hänen lempiväristään, yhdelle vaaleanpunaisen, toiselle vaaleansinisen, kolmannelle violetin ja viimeiselle keltaisen. Keltainen väri oli haasteellisin, koska käytin siinä strikeria, joka on aina vähän arvaamaton mutta sain sen nyt straikkaamaan hyvin. Väri on raikas keltainen, electric yellow.
Kelluvat Kukat takaapäin
Unelmankevyt organzanauha antaa kaulakoruille tyttömäistä herkkyyttä. Korut ovat sen verran pitkiä, että menevät pään läpi mutta vein Sinikan alkuperäisen ballerinaidean vähän pidemmälle ja rusetille solmimisen sijasta pujotin nauhojen päät ristiin pienen helmen läpi. Näin helmi toimii ikäänkuin lukkona antaen korulle silti säätövaraa ja loput nauhanpäät roikkuvat vapaina. Nauhojen päihin on pujotettu pienen pienet helmet. Isoa kukkahelmeä ympäröivät pienet yksiväriset helmet kasaten leveätä organzanauhaa hiukan, sitten tuleekin lukkohelmi ja viimeksi pikkuhelmet nauhojen päihin.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Nautilus

Nautilus vielä rannekoruna
Viimeiset kaksi viikkoa ennen joululomaa oli lasinsulatusta. Meillä on ollut aiemminkin lasinsulatusta mutta tällä kertaa opiskelimme uusia tekniikoita. Esittelen tässä yhden hauskimmista ja helpoimmista. En tiedä sen suomenkielistä nimeä, enkä muista englanninkielistä termiä, joten nimesin sen uudelleen: "Enkunlakut uusiksi" -tekniikaksi. Kurssin tehtävänä oli tehdä koru lemmikille, joten tein kaulakorun kissalleni. En muistanut mitata kissan kaulaa, joten käytin rannettani mittana, koska ajattelin voivani käyttää korua rannekoruna, ellei kisu tykkäisi siitä. (Itse asiassa kisun kaula osoittautui paljon paksummaksi kuin ranteeni...) No, joka tapauksessa tässä tekniikassa leikataan lasista eri värisiä viipaleita, pinotaan ne päällekkäin uuniin ja stikataan, eli ei syväsulateta, vaan sulatetaan vain sen verran, että lasikerrokset tarttuvat toisiinsa. Kuten huomaatte, suomenkielisiä termejä ei juurikaan ole, stikkaus tulee sanasta sticking, mikä onkin hyvin kuvaava sana. Sitten stikatut lasipinot sahataan viipaleiksi ja nuo viipaleet asetellaan uuteen järjestykseen ja syväsulatetaan. Siinäpä tuo tekniikka pähkinänkuoressa.
Enkunlakut uusiksi. Stikatut pinot.
 Käytin kahdeksaa lasikerrosta, kirkasta ja opaakkia lasia sekaisin kivoina yhdistelminä. Näitähän olisi voinut tehdä loputtomiin, kivoja väriyhdistelmiä löytyy vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäinen kokeilemani yhdistelmä oli kaunis: kirkasta persikan ja ruskean väristä lasia vuorotellen. Siitä en muistanut ottaa kuvaa stikattuna mutta alla olevassa kuvassa näkyy syväsulatettuna tuo kaunis yhdistelmä. Kyllä myöhemmin harmitti, kun tulin syväsulattaneeksi kaikki palat tuosta kauniista yhdistelmästä. Olisi pitänyt säilyttää vaikka yksi pala stikattuna. Käytin Bullseye -lasia, jota olen käyttänyt lasinsulatuksessa ennenkin ja jota minulla on aika paljon. Jos olisin ollut fiksu ja ahkera, olisin leikannut lasit huolellisesti ja tarkasti samanmittaisiksi. Se olisi vähentänyt kylmätyöstöä. Mutta olen laiskanpulskea, joten leikkasin lasiviipaleet noin suurinpiirtein samankokoisiksi. Alunperin tarkoitukseni oli näes sulattaa kaikki stikatut ja sahatut viipaleet uudelleen, jolloin ne sulaessaan muodostaisivat hauskoja kuvioita. 

Näimme Bullseyen opetusvideon tästä tekniikasta, ja kuviot olivat todella kauniita ja jännittäviä. Ja ehkäpä niin olisi käynytkin, jos olisin tehnyt lautasen kokoisia sulatuksia mutta kokeilin vain  pienempiä juttuja, enkä ollut ollenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Tässä tekniikassahan idea on, että stikatut ja sahatut raidalliset lasiviipaleet leviävät eri tavoin syväsulatuksessa muodostaen hauskoja kuvioita. Palojen väliin jätetään tyhjää tilaa, jonka sula lasi täyttää. On olemassa ihan kaavakin, jolla voi laskea lasin painon mukaan, kuinka iso pala siitä sulatettuna tulee mutta minä kaiversin vain jonkinkokoisen kehyksen paksusta "uunipaperista" ja asettelin palat kehyksen sisään. Toiset kokeilivat sulattaa pieniä paloja ilman mitään kehystä ja käyhän se niinkin, silloin vain täytyy muistaa jättää reilusti väliä paloille, etteivät ne sula yhteen. Riippuen lasista, sen väristä, onko se kirkasta vai opaakkia, nuo raidat kulkeutuvat eri lailla täyttäen tyhjän tilan ja tehden kuvioita. Hauska tekniikka, joka perustuu sulan lasin erilaiseen käyttäytymiseen. Ja kuten aina lasinsulatuksessa, myös tämä tekniikka sisältää yllätysmomentin, koska etukäteen ei voi ihan tietää minkälaisia kuvioista tulee. Täytynee joskus kokeilla ihan tälläkin lailla, nyt tämä kokeilu jäi ajanpuutteen vuoksi vajaaksi. 

Osa enkunlakuista syväsulatettuina, osa sahattuina viipaleina.
Ihastuin sen sijaan stikattuihin enkunlakuihin. Ihastuin lasin kirkkauteen ja kuulauteen ja kuutiomaiseen muotoon. Tällä kertaa sahasin viipaleet itse, ne edellisen postauksen puhalletut lasitangot meille sahasi opettaja, mutta nyt saimme kokeilla sahausta itse. Ja se oli pelottavaa, saha on iso ja pelottava mutta kun muisti työskennellä rauhallisesti ja pitää hanskat erossa sahanterästä, niin hyvin se sujui. Ja märkää se oli, lasia työstäessähän aina käytetään vettä mukana, näin myös sahatessa. Hioin ja kiillotin muutaman sahatun viipaleen ja tein yhdestä kauniin riipuksen kiinnittämällä hopeoidun kuparilangan palan reunaan hiottuun uraan. Hiottavaa oli aika paljon, koska laiskuuttani en viitsinyt leikata paloja tarkasti samankokoisiksi, niin niiden reunat olivat todella erikokoisia. Onneksi hiekkaplaanilla ne sai aika nopeasti tasaisiksi ja olin jo sahatessa jättänyt reilusti hiomisvaraa paloihin, koska pieniä viipaleita oli todella hankala sahata. Palasia jäi vielä odottamaan jatkokäsittelyä ja muotoutumista koruiksi. Koska tekemäni koru oli kisun kaulaan liian pieni ja rannekoruna riipus oli liian painava, päädyin tekemään siitä pojalle kaulakorun. Ketju ja lukko ovat rodiumpäällysteisiä, joten ne kestävät kovankin käytön ilman kulumista. Sinisen värin vuoksi koru sai  nimekseen Nautilus.
Nautilus kaulakoruna pojan kaulassa.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Vilma

Vilma -kaulakoru
 Moninaisia tekniikoita olen koruissani käyttänyt, mutten varmaan koskaan yhtä mielenkiintoista kuin tässä Vilma -kaulakorussa. Eipä tulisi ensimmäisenä mieleen, että ylläolevassa kaulakorussa on käytetty puhallettua lasia mutta niin vain on. Olen itse puhaltanut allaolevassa kuvassa olevan lasiputken, josta korun riipusosa on tehty. Ja voin sanoa, että lasinpuhallus oli jännittävää, pelottavaa ja ihanaa yhtäaikaa. Ja todella vaikeaa, vaikka emme puhaltaneet muuta kuin yksinkertaisia lasiputkia, jotka sahattiin viipaleiksi.
Puhallettu putki kirkasta lasia
Sama lasiputki sahattuna viipaleiksi
 Lasihytissä oli kuumaa ja jännittävää ja meitä tungeksi ja pyöri siellä ihan liian paljon, ihme ettemme polttaneet toisiamme, eikä sattunut muuta vahinkoa kuin satunnainen sulan lasin tipahtaminen lattialle. Siis betonilattialle, joten ei tullut muuta kuin palanut jälki betoniin. Itse voin ylpeydellä sanoa, että onnistuin pitämään lasin pillissä, vaikka pari kertaa se meinasi siitä lörtsähtää lattialle. Ja sainpa aikaiseksi jotain lasitangon näköistäkin. Siis tarkoitushan oli puhaltaa ilmaa lasitangon sisälle, jotta siihen jää keskelle reikä. Ja nämä tangot sitten sahattiin erilaisiksi viipaleiksi, joista piti tehdä kaulakoru, jossa oli käytetty kolme sahattua viipaletta ja itse tehtyjä lamppuhelmiä, muutoin sai vapaasti käyttää luovuuttaan. Kuulostaa helpolta mutta on vaikeaa. Sulan lasimassan lämmönhallinta on vaikeaa. Eri lasit käyttäytyvät eri lailla ja minulla on kokemusta vain Morettin lasitangoista lamppuhelmiä tehdessä, tiedän miten ne käyttäytyvät sulana ja hallitsen sen lämmönhallinnan jotenkuten. Nyt oli kyseessä paljon isompi lasimassa ja eri lasi. Käytimme Iittalan kierrätyslasia koululla ja ensinnäkin se on ihan eri lasia kuin Morettin lasi ja toiseksi se on jo kierrätyslasia, mikä vaikuttaa lasin viskositeettiin. Niinpä lasitankojen puhaltaminen ja muotoilu oli yhtä sompaamista liian kuuman ja liian jäähtyneen lasin välillä. Liian kuuma lasi lörtsähtää lattialle ja liikaa jäähtyneenä se räsähtää rikki. Ensin se oli liian kuumaa ja sitä piti jäähdytellä, sitten kun rupesi muotoilemaan, niin kömpelöltä aloittelijalta se ei nopeasti sujunutkaan, joten sitten lasi jo olikin liian jäähtynyt ja sitä piti taas kuumentaa uudestaan. Ja kun ehkä jotenkin alkoi oivaltamaan miten kirkas lasi käyttäytyy, niin värillinen lasi olikin sitten jo ihan erilaista, se jäähtyi paljon nopeammin.
Kahdella eri tavalla hiotut lasiviipaleet.
Kokeilin hioa sahattuja lasiviipaleita kahdella eri tavalla: toisesta hioin pyöreän reunaosan ja toisesta sahatun ylä- ja alaosan. Siis pelkästään hioin, jättäen utuisen hiontajäljen, en kiillottanut kirkkaaksi. Sahatut palathan olivat vain sahauskohdistaan utuiset, reunoilta renkaat ovat kirkkaita puhalluksen jäljeltä. Jos olisin hionut ja kiillottanut sahausjäljet, olisin saanut täysin kirkkaita ja kiiltäviä lasirenkaita. Hetken mietin sitäkin vaihtoehtoa mutta pidin utuisesta jäljestä, joten hioin ainoastaan karkeimmat sahan jäljet pois ja jätin utuisen hiontajäljen. Koska reunat ovat kauniin kirkkaat ja kiiltävät, valo tulee sieltä ja saa renkaat hehkumaan utuisina. Hiekkapuhaltamalla lasiin saa samanlaisen utuisen jäljen mutta siihen jää sormenjälkiä, sen sijaan hiottuun pintaan ei jää sormenjälkiä, vaan pinta pysyy utuisena, vaikka siihen koskisi.
Vilma -kaulakoru alkaa muodostua.
Kaulakorua miettiessäni sain vision, jossa huurteisiksi jätettyihin renkaisiin yhdistyisivät musta, valkoinen ja kirkas keltainen väri. Kaulakorun nauha olisi musta ja jotenkin kevyt, ehkä virkattu. Yrittäessäni luoda tuota visiota todeksi, kokeilin erilaisia mustia nauhoja, vanhoja videonauhoja, mustaa kiiltävää lankaa, mietin jo jonkinlaista kumia tai muovia. Virkkasin lukuisia erilaisia nauhoja mutta mikään niistä ei ollut visioni mukainen. Videonauha oli ihanan kiiltävä mutta siitä tuli liian heppoinen nauha (lasi on aika painavaa) ja inhottavan kahiseva, kiiltävä musta lanka taas ei  näyttänyt virkattuna lainkaan sellaiselta kuin halusin, kumista ja muovista luovuin. Lopulta päädyin käyttämään pyöreää mustaa nahkanauhaa, joka oli riittävän ohutta, joskin ensin vähän jäykkää mutta notkistui, kun sitä vähän veivasin käsissäni.

Vilma -kaulakoru valmiina

Tein muutamia lamppuhelmiä, joissa yhdistin kirkasta lasia mustaan, valkoiseen ja kirkkaan keltaiseen. Riipusosa syntyi, kun helmiä ja lasinpaloja pöydällä pyöritellessäni huomasin helmien luiskahtaneen vahingossa lasirenkaiden sisään. Mielestäni se näytti hienolta ja niin koru alkoi pikkuhiljaa muodostua. Riipus olisi ollut mielestäni paras vain kahdesta renkaasta tehtynä mutten keksinyt miten muuten saan koruun vaaditun kolmannen sahatun palan, joten tein riipuksesta sitten vähän pitemmän.
Lamppuhelmilukko, yksityiskohta Vilmasta.
Kaulakoru on pitkä, joten lukko on vähän tarpeeton mutta halusin kokeilla yksinkertaista helmilukkoa, tekemissäni lamppuhelmissä sattui olemaan juuri sopiva keltainen helmi siihen. Virkkasin toiseen päähän vain yksinkertaisen ketjusilmukkalenkin, johon helmi sopivasti mahtuu. Lukko sijoittuu tietenkin korussa vähän sivulle, jotta se näkyy. Se on liian näyttävä yksityiskohta piilotettavaksi niskan taakse.
Riipusosa lähikuvassa
Tässä vielä riipusosa lähikuvassa, riittävän pitkä se olisi ollut jo kahdesta renkaasta tehtynä mutta toisaalta nyt pystyin käyttämään kaikkia värejä, keltaista, mustaa ja valkoista. Kaikissa lamppuhelmissä on päällä kerros kirkasta lasia, jolloin korostuu renkaiden huurteinen läpikuultavuus.
Etsattu lamppuhelmi, yksityiskohta Vilmasta.
Kuten jo alussa totesin, kokeilin tässä kaulakorussa  monia tekniikoita. Niinpä kokeilin myös helmen etsausta. Etsaamalla saa lamppuhelmiin ihanan huurteisen pinnan, niitä kun ei oikein voi hioa millään. Tässä ihan kirkkaasta lasista tehty helmi, jossa valkoiset kohotäplät, on upotettu etsausnesteeseen vartiksi ja lopputuloksena upea huurrettu helmi. Etsausneste on jotain laimeaa happoa (tarkkaa koostumusta en siitä tiedä), joka "syö" lasin kirkkaan pinnan. Etsatessa vain täytyy olla tarkkana, minkälaista lopputulosta hakee. Parhaiten se näkyy kirkkaassa lasissa, joista tulee huurteisia. Opaakista lasista voi äkkiä tulla "muovisen" näköinen, mikä tietenkään ei lasihelmessä ole ollenkaan suotavaa. Ei ole mielestäni järkeä etsata lasihelmestä Fimo-helmen näköistä, kun voi sitten tehdä Fimosta sen helmen. Mutta aina voi kokeilla, enkä ollenkaan väheksy Fimo-helmiä, päinvastoin, pidän niistä kovasti ja kunhan ehdin, aion itsekin kokeilla Fimoa.
Puhallettu värillinen lasiputki.
Kokeilimme puhaltaa myös värillistä lasia, uunista otettiin kirkas lasi ja väri laitettiin päälle hieromalla lasijauheessa, ihan kuten tein viikinkihelmiäkin. Kokeilin ihanaa limen vihreää, johon sain tehtyä vähän muotoakin, ettei ole ihan tasainen pyöreä putki. Kaikkinensa tämä lasinvalu ja -puhalluskurssi kesti kaksi viikkoa ja alla olevassa kuvassa näkyy valujen lisäksi sahattuja viipaleita, joita jäi vielä kirkkaita ja värillisiä odottamaan jatkotyöstöä ja muotoutumista koruiksi. Kurssi oli aikana lyhyt mutta antoisa. Siksipä siitä tulikin kaksi postausta erikseen, sen verran runsaasti asiaa oli. Ja lasinpuhallusta haluaisin vielä kokeilla uudelleen, sahatuista lasirenkaista saa upeita koruja.

Valu- ja puhalluskurssin kokonaissatoa.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Hyttivalua

Kipsimuotti ja siitä tehty hiekkavalu
Tutustuimme lasin valamiseen hyttivalukurssilla, kun teimme hiekkavaluja ja puuvaluja. Hiekkavaluja varten teimme ensin kipsistä muotin kaivertamalla. Sitten kipsimuotti painettiin sopivasti vedellä kostutettuun grafiittihiekkaan, johon jäi muotista jälki. Tuohon jälkeen tiputettiin sulaa kirkasta lasimassaa, joka sitten nostettiin jäähtymään uuniin. Kuulostaa yksinkertaiselta mutta on kaikkea muuta. Ensinnäkin muotin täytyy olla hiukan päästävä, eli yläpäästään kapeneva, jotta lasin saa hiekasta irti. Kuvioiden täytyy olla riittävän suuret, jotta sula lasimassa pääsee joka koloon ja kuviosta tulee selkeä. Lasimassa ei kuitenkaan ole ihan nestettä, joten pieniin koloihin se ei pääse. Kuten kuvasta ylhäällä näkyy, onnistuin tekemään hyvän kuvion, joka erottuu mutta reikää keskelle ei tullut. Se on porattu myöhemmin. Kuvassa olevassa valussa on vielä hiekkaa jäljellä. Alla olevassa kuvassa hiekat on puhdistettu ja pohjaa hiottu ja kiillotettu.
Valmiit pohjasta kiillotetut hiekkavaluriipukset
 Valut olivat aika paksuja, joten hiomista riitti. Onneksi vain yksi piti hioa ja kiillottaa valmiiksi asti, en olisi ehtinyt kaikkia hiomaankaan. Hion ja kiillotan kaikki neljä valmiiksi myöhemmin, nyt vain yhdestä tuli riittävän ohut, niistä tulee sitten hienoja riipuksia. Valuja on ensin hiottu hiekkaplaanilla karkein hionta, sitten timanttiplaanilla ja siitä sitten hienompaan hiontaan, kunnes lopulta on kiillotus. Kuulostaa helpolta mutta on aikaa vievää ja tarkkaa puuhaa. Joka vaiheessa pitää aina edellisen hionnan jäljet peittyä, muuten kiillotusvaiheessa ei tule kiiltävää jälkeä, jolloin pitää hionta aloittaa alusta.
Kauniit puuvalut
Puuvalujen tekeminen oli hauskaa. Sulaa lasia yksinkertaisesti kaadettiin märälle puulle, jolloin siihen paloi kuoppa ja lasiin jäi kaunis puunjälki. Niistä tuli pyöreitä valuja, joiden pohja oli hankala hioa, koska pyöreä valu lähti aina käsistä irti. Pyöreästä oli hankalaa saada pitävää otetta mutta onnistuin jotenkuten saamaan pohjan kiiltäväksi. Valu on aika raskas, joten täytyy miettiä, hionko siihen uran sivuun ja teen siitä riipuksen, vai jätänkö sen vain sellaiseksi. Se on kaunis ihan sellaisenaan pöydällä vaikka paperipainona.
Puuvalu pohjasta kiillotettuna

perjantai 30. marraskuuta 2012

Rokokoo

 Käsityöläiskulttuurin aikaa ja kulttuurilähtöistä valmistamista opiskelimme valitsemalla jonkin aikakauden tyylin ja tutkimalla tyylin ominaispiirteitä, pukeutumista ja koruja. Sitten piti tehdä koru, jossa on tuon aikakauden vaikutteita mutta tuotuna nykyaikaan. Alkukankeuksien jälkeen valitsin lopulta rokokoon. Rokokoolle tyypillistä oli keveys, iloisuus ja pastillivärit. Korut olivat tuona aikana keveitä ja yksinkertaisia, käytettiin paljon silkkinauhoja ja rusetteja. Päätin tehdä vaihteeksi rannekorun. Aiheeksi valitsin kukat ja kokeilujen jälkeen päädyin ottamaan väriksi vaaleansinisen. Siitä vain harjoittelemaan vaaleansinisiä kukkahelmiä. Keveys tulee lasin kirkkaudesta, kukat näyttävät leijuvan ilmassa ja pienet yksiväriset välihelmet keventävät korua lisää. Helmet ovat aika isoja, noin parisenttisiä, joten todellisuudessa koru painaa ihan jonkin verran. Silkkinauharusetti koristaa korua kivasti ja on se piste iin päälle. Koru on tehty joustavaan lankaan, joka on varmuuden vuoksi kaksinkertaisena, helmet ovat sen verran isoja. Näin korusta tuli yksinkertainen ja hyvin rokokoohenkinen. Ja nyt todella osaan tehdä kelluvia kukkahelmiä, mikä ei ole ihan helppo juttu.
Piirrossuunnitelma korusta
Valmis rannekoru
Kukkahelmet lähikuvassa

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Emous

Kollaasi Emous -sarjan lähikuvista
Jo aiemmassa postauksessa mainitsemani syyspaja ansaitsee vähän enemmän esittelyä. Vihmun syyspaja on itse asiassa sama paja kuin kesäpaja, eli mökin grillimaja. Siellä kesällä pidimme kesäpajaa systerin kanssa, olipa meillä siellä Vihmun korujen myyntinäyttelykin. Naapurimökkien naiset oli kutsuttu kahvittelemaan korujen ihastelun lomassa. Upeat maisemat ja sopivan rauhallinen työskentelytila. Voisiko upeampaa työpaikkaa toivoa? Eikä lämpötilakaan ollut ongelma. Aamulla herätessäni hippasin vain laittamaan lämmityspatterin päälle ja takaisin mökkiin aamukahville. Tunnin päästä oli lämpötila pajassa noussut jo seitsemästä asteesta viiteentoista, mikä oli ihan siedettävä lämpötila aloittaa työt. Siitä se lämpötila sitten pikkuhiljaa nousi pariinkymmeneen asteeseen, eli ihan mukavaan työskentelylämpötilaan.
Järveltä tuulee
Näin kylmästi tuuli järveltä, silti pajassa oli lämmintä ja inspiroivaa työskennellä. Jatkoin onttojen helmien työstämistä mutta nyt ihan eri teemalla. Idean sain eräänlaisesta helistinkaulakorusta, jossa ketjun päässä on pieni metallinen helisevä helmi. Käytin samaa ideaa mutta lasista. Tein onton helmen sisälle pienen irtohelmen, joka helisee kivasti. Tästä helmestä tein ketjun päähän riipuksen ja liitin siihen paksua ketjua. Pelkkä ketju oli mielestäni vähän tylsä, joten laitoin muutaman onton helmen metallihelmen kanssa koristeeksi.
Emous -sarjan Motherhood kaulassa
 Olin jo pitkään miettinyt jonkinlaista äitikorun -teemaa ja siltä pohjalta nimi Emous oli mielessäni valmiina. Koru vain teki vielä tuloaan. Joskus käy niin, että nimi jollekin korulle on valmiina mutta koru odotuttaa vielä itseään. Nyt oli nimi kokonaiselle korusarjalle valmiina, vasta tehtyäni onttoja helmiä, joiden sisällä oli irtohelmi, koru oli valmis tulemaan. Toki koru sopii kenelle vain, alkuperäinen helistinkoru vain on tarkoitettu raskaana oleville naisille. Vauva kuulee helistimen äänen masuun. Ihana idea ja sopi täydellisesti mielessäni pitkään pyörineeseen äitikoru -teemaan.
Hyvästit Vihmun syyspajalle
Mukava oli syyspajassa työskennellä ja vähän haikeat hyvästit jätin pajalle. No, ensi kesänä taas nähdään. Siellähän se paja pysyy. Hyvällä tuurilla käyn hiihtolomalla pajalla, jos en pajalla, niin ainakin mökillä ehkä. Talvinen mökkimaisema on ihan oma juttunsa ja varmasti inspiroisi huikeisiin koruihin. Nytkin huomaan tehneeni hyvin syksyisiä koruja.
Emous -sarjan kaulakorut yhteiskuvassa
Lukumääräisesti en syyspajassa ehkä saanut aikaiseksi niin kovin paljon mutta itse olin tyytyväinen tekemiini upeisiin korusarjoihin. Lukumäärää tärkeämpänä pidän tekemisen rauhaa ja inspiroivaa ympäristöä. Oli kerrankin NAUTINTO tehdä koruja. Tietänette mitä tarkoitan, korukamut ainakin. Kohtapuoliin nämä ihanaiset korusarjat, Emous ja Hollow, löytyvät Vihmukaupasta, kuten monet muutkin tekemäni korut.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hollow

Hollow -sarja kaulakoruja.
 Tulipa vietettyä muutama syyslomapäivä mökillä ihanissa syysmaisemissa. Siellä inspiroiduin tekemään sarjan kaulakoruja taannoin tekemistäni ontoista helmistä. Tein tuossa postauksessa korusommitelmia ontoista helmistä mutta lopullisista koruista tulikin hyvin erilaisia. Niin se usein käy, matkan varrella ideat muuttuvat, kypsyvät ja kehittyvät ja lopulliset korut poikkeavat paljonkin alkuperäisistä ideoista ja sommitelmista. Yhdistelin onttoja lasihelmiä metallihelmiin ja näin syntyi Hollow -sarja kaulakoruja. Keveyttä kaulakoruihin sain käyttämällä organza- ja satiininauhan yhdistelmiä. Ohut ketju nauhojen lisänä antaa vahvuutta, ontotkin helmet painavat aika paljon, ja koruille viimeistellyn ulkonäön. Kaikissa kaulakoruissa on papukaijalukko ja lyhyt säätöketju.
Kaulakorut standeilla Vihmun syyspajassa.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Luita ja sarvia

Musta Sydän -riipus
 Ennen syyslomaa oli viikon mittainen luu- ja sarvikurssi. Mielenkiintoinen aihe ja taas aivan liian lyhyt aika. Olen jonkin verran käyttänyt koruissa valmiita luu- ja sarvihelmiä mutten ole koskaan itse työstänyt niitä. Materiaalina luu ja sarvi ovat mielenkiintoisia ja mielikuvitusta kutkuttavia. Niitä voi yhdistellä eri materiaaleihin monella tavalla. Itse tyydyin tällä kertaa yhdistämään niitä vain metalliin. Luuta ja sarvea sahataan kultasepän sahalla ja useimmiten se on aika helposti muokkautuvaa ja hyvin anteeksiantavaa materiaalia. Hopeaan verrattuna minut yllätti materiaalin paksuus, mikä asettaa haasteita sahan suorana pitämiselle. Hyvä sahausasento ja rento ote, ihan kuten hopeaa sahatessakin.
Erilaisia sarvia ja luita
 Kurssin opettajalla oli pitkä kokemus luista ja sarvista ja niiden työstämisestä. Hänellä oli myös iso kokoelma luita ja sarvia mukanaan. Pääasiassa työstimme hirven sarvea mutta muitakin materiaaleja sai kokeilla. Sahaamisen jälkeen palat hiotaan ja kiillotetaan. Muuta viimeistelyä ei välttämättä tarvita. Ainoastaan värjätyt sarvet lakataan, jottei väri irtoa ja sotke vaatteita. Värjäyksessä käytetään yksinomaan kasvivärejä. Värjääminen on oma mielenkiintoinen prosessinsa, jota hiukan kokeilimme viimeisenä päivänä.
Kolme sydän riipusta.
Kurssin päätyönä olivat yllä olevat kolme riipusta. Sydänkuviot on sahattu kaikki samasta alinna kuvassa olevasta palasta. Niissä on kokeiltu eri tekniikoita ripustusten osalta. Päädyin itse käyttämään kuparilankaa ripustuksissa, koska mielestäni lämmin kuparin väri sopii  mainiosti vaaleaan hirven sarveen. Musta pieni sydän on sahattu lehmän sarvesta. Ihastuin mustaan sarveen ja tekeillä on myös mustia riipuksia. Viikon mittainen kurssi oli vain lyhyt pintaraapaisu hyvin mielenkiintoiseen materiaaliin, jota aion jatkossakin kokeilla itsekseni. Onneksi ihana opettaja lupautui auttamaan myöhemminkin ongelmissa. Kiitos Hopealuun Helena!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Itsensä etsijä


Itsensä etsijä -kaulakoru
Viikon mittaisella esteettisen ja visuaalisen suunnittelun kurssilla suunnittelimme ja valmistimme kaulakorun. Koruun piti ottaa inspiraatio jostain taiteilijasta ja jostain taiteilijan maalauksesta. Rakastan M.C. Escherin töitä, joten valitsin hänen työnsä inspiraationi lähteeksi. En mitään tiettyä työtä, vaan otin vaikutteita useista hänen töistään. Escherin tyyli on hyvin graafinen, värejä hän käytti hyvin harvoin, joten pidin värimaailman sen mukaisesti musta-harmaa-valko-kirkkaana. Valitettavasti happi oli loppu koululta, joten maanantai meni suunnitellessa korua. Vasta tiistaina puolelta päivin pääsimme tekemään helmiä, joten helmikokeiluihin ei jäänyt paljon aikaa. Jouduinkin lopulta käyttämään koruun kaikki tekemäni helmet ja laittamaan vielä niskaan jatkoketjun pätkän, mikä sinänsä ei ollut huono asia. Tarkoitan vain, että aika meni niin kortille, enkä toisaalta halunnut tinkiä visiostani ja yksinkertaistaa korua. Koruja tehdessä joutuu usein tekemään erinäisiä enemmän tai vähemmän luovia ongelmanratkaisuja.

Lähikuva Itsensä etsijästä
 Escherille piirtäminen oli silmän harhautusta ja hän piti mahdottomista maailmoista, asioista, joita ei voinut olla, kuten loputtomiin jatkuvat portaat, toisiaan piirtävät kädet tai vesiputous, jossa vesi kiertää loputonta kehää. Kuvat ovat paitsi mahdottomia myös mielestäni hauskoja. Ja lasiin sopii ajatus silmän harhautuksesta, lasihan luo optisen illuusion. Koru sai nimensä keskushelmestä, johon otin vaikutteita Escherin kuuluisasta kierukkapiirroksesta, jota hän kutsui ironisesti Itsensä etsijäksi. Escherin kuville on tyypillistä jatkuva liike, asiat muuttuvat toisiksi liikkeen mukaan. Halusin tehdä korun suhteellisen isoista helmistä, joten tein pienet välihelmet, jotta isot helmet erottuvat paremmin toisistaan. Kaikki helmet ovat erilaisia ja tehty suurimmaksi osaksi erilaisia pisteitä käyttäen. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä pisteitä hyvin tarkasti ja tiukasti toistaen mutta huomasin tehdessäni, että oli liian vaikeaa saada pisteet juuri kohdalleen ja aikaa "susille" ei ollut. Niinpä käytin hyväkseni tuota taitoni vajavuutta ja tein pisteistä täsmällisen toiston sijaan liikkuvia. Sen sijaan että pisteet olisivat esimerkiksi täsmälleen helmen keskellä, ne kulkevat laidasta toiseen luoden näin liikkeen vaikutelman. Keskushelmessä on käytetty pisteiden sijasta kierrettyä moniväristä stringeriä ja paksua kirkasta lasikerrosta, jolloin stringerin luoma spiraali näyttää kelluvan lasin keskellä. Huolimatta helmien erilaisuudesta tiukasti rajattu värimaailma tekee korusta yhtenäisen ja tyylikkään. Tämä koru on omaan kaulaani.
Itsensä etsijä takaapäin

perjantai 28. syyskuuta 2012

Onttoja helmiä


Sommitelma korusetistä
 Oli mukava tehdä taas pitkästä aikaa lamppuhelmiä. Opettelimme uusia juttuja ja ontot helmet kolahtivat heti, joten keskityin niiden tekemiseen. Kokeilimme muitakin juttuja, kuten hopeafoliota ja aventuriinia, ihan kivoja ja tein niitäkin muutamia helmiä mutta viikko on lyhyt aika, joten keskityin onttoihin helmiin. Ontoissa helmissä minua viehättää niiden upea kiilto, joka tulee helmen sisällä olevasta ilmakuplasta, se heijastaa valoa eri tavalla, kuin umpinainen helmi. Ontot helmet kannattaa ilman muuta tehdä kirkkaasta lasista ja siinäkin vain suht vaaleista väreistä, tummissa hohto ei niin näy. Ontot helmet ovat umpinaisiin verrattuna tietenkin keveämpiä, mikä on joskus etu korussa. Ne ovat myös kestävämpiä, mitä ei ihan heti uskoisi. Itse ajattelin ensin, että ontto helmi menee herkemmin rikki mutta näin ei ole. En ole ihan varma mutta luulen, että ontto helmi on jotenkin joustavampi juuri sisällä olevan ilmakuplan vuoksi ja tämä tekee siitä kestävämmän. Eivät umpinaiset helmetkään helposti rikki mene, jos ne ovat kunnolla tehtyjä ja oikein jäähdytettyjä. Olen pudottanut kädestäni puulattialle umpinaisen ison helmen, joka iloisesti pomppasi lattialta sängyn alla olevaan vuodevaatelaatikkoon, eli aika korkealle, noin lasihelmeksi, eikä ollut moksiskaan.
Värilajitelma ontoista helmistä
Kokeilin aika paljon eri värejä ja tein sekä isoja että pienempiä onttoja helmiä. Itse pidän helmissä erityisesti siitä, että niiden muoto ei ole läheskään täydellisen pyöreä ja sisällä olevan ilmakuplan kokokin vaihtelee. Ja tämä johtuu ihan vajavaisista taidoistani mutta mielestäni täydellisen muotoiset helmet ovat usein myös vähän tylsiä ja sitä yritän välttää omissa  helmissäni.  Nämä helmet muistuttavat mielestäni ulkonäöltään paljon aiemmin tekemiäni uunihelmiä. Ovat samanlaisia hiukan kulmikkaita pyöreähköjä ja aika isoja. Pienemmät noin pari senttisiä ja suurimmat varmaan reilu kolme senttisiä halkaisijaltaan. Ontto helmihän tehdään niin, että ensin sulatetaan tikkuun kaksi ohutta kiekkoa lasia jonkin matkan päähän (mitä isompi väli sitä isompi helmi tulee) toisistaan. Sitten sulatetaan näiden kiekkojen päälle aina uusi kerros lasia vuorotellen siten, että uusi kerros on vain puoliksi edellisen päällä ja kerrokset siirtyvät toisiaan kohti. Ne lähenevät kerros kerrokselta toisiaan ja lopulta viimeinen kerros liittää ne toisiinsa. Yhtään reikää ei saa jäädä, muuten sisään ei jää ilmakuplaa ja helmi lösähtää. Teknisesti erittäin haastava helmi, pitää muistaa pitää koko helmi lämpimänä (ohuet lasikerrokset kiekossa jäähtyvät helposti) mutta ei saa sulattaa liikaa, ettei helmi lösähdä. Eli aika rivakasti pitää pyöritellä kerroksia mutta muistaen, että lasia ei voi pakottaa, se vaatii aikaa sulaakseen. Eikä se helmi vielä ole valmis, vaan sitten kun kaikki kerrokset on tehty ja helmestä on tullut yhtenäinen, sulatetaan kerrokset vielä toisiinsa ja haetaan helmelle muoto. Siinä onkin sulattamista, isoon helmeen menee yksi kokonainen tanko lasia (tangot ovat noin 30 cm pituisia), eikä aina riitäkään ja mitä isompi sula lasimassa sitä vaikeampi sitä on hallita. Mutta lopputuloksena on niin upean hohtava helmi, etten millään voi olla tekemättä näitä lisää.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kivet ja höyhenet

Kivet ja höyhenet -sarja valmiina kaulakoruina
Huh, huh. Takana on kolme tiivistä viikkoa sarjatuotantoa. Sulatuslasista piti tehdä 50 kpl korusarja. Ideana oli oppia sarjatuotantoa, miten kannattaa tehdä koruja, miten paljon aikaa menee kuhunkin vaiheeseen ja paljonko kuluu materiaalia. Näitä asioita piti laittaa paperille ylös matkan varrella ja lopuksi ne sitten ynnättiin ja pohdittiin valmiin korun hintaan vaikuttavia asioita ja harjoiteltiin vähän korun hinnoittelua. Ei mitenkään yksinkertaista. Opettaja seuraili meitä koko kolmen viikon ajan antaen teknisiä neuvoja koskien lasinsulatusta ja seuraten työskentelyämme ja projektimme etenemistä. Kolme viikkoa tuntui alkuun todella ruhtinaalliselta ajalta, olinhan tottunut viikon pikakursseihin. Kuitenkin kävi niin kuin elämässä yleensä, tapahtuu asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa ja kolme viikkoa hupeni hetkessä ja lopulta tuli kiire saada korut valmiiksi. 

Sulatuslasia olen tehnyt jonkin verran, meillä oli viime keväänä viikon sulatuslasikurssi, joten alkeet osasin. Käytin Bullseye-lasia, sitä käytin viimeksikin, joten sen ominaisuudet olivat jo minulle tuttuja. Päätin käyttää siirtokuvatekniikkaa, halusin kokeilla sitä nyt ilman kirkasta lasia päällä. Viimeksi laitoin kirkkaan lasin päälle, mikä muuttaa sen ulkonäköä huomattavasti. Vaikka tekniikka on tuttu, haluan aina oppia jotain uutta ja haastaa itseäni tekemään jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Nyt halusin tehdä riipuksia, joista sitten tekisin 50 kpl kaulakorusarjan.
Valmiiksi kasatut riipukset menossa sulatukseen
Siirtokuvat piirsin itse. Erilaiset höyhenet ja kivet ovat kuvioina kiehtoneet minua jo pitkään, joten piirsin niitä. En halunnut riipuksiin erillistä ripustinta, vaan upotin nauhakujan riipukseen lisäämällä uuninkestävää lankaa tai uunipaperista tehdyn tiiviin rullan keskimmäiseen lasikerrokseen kohtaan, johon nauhakujan halusin. Tämä edellytti kolmea lasikerrosta, mikä tietysti vaikutti riipuksen lopulliseen kokoon. Sula lasihan hakeutuu 6 mm vahvuuteen, jos muistatte, ja nyt lasia oli 9 mm, joten riipusta piti hiukan pienentää. Tein erinäisiä kokeiluja koskien nauhakujaa ja riipuksen muotoa ja lopulta löysin haluamani koon ja muodon. Päädyin leikkaamaan ihan suorat palat, vain hiukan yläosastaan kapeammat, antaen lasin pyöristyä luonnostaan kauniisti.

Valitsin riipusväreiksi kauniita neutraaleja luonnonvärejä: valkoista, luonnonvalkoista, hiekkaa, sinistä, vaaleanpunaista ja vaaleanvihreää, koska vaaleissa väreissä siirtokuviot näkyvät parhaiten. Päädyin tekemään kaikkiin kirkkaan pohjakerroksen sekä yhtenäisyyden että optiikan vuoksi. Riipus näyttää hiukan ohuemmalta ja samalla kevyemmältä. Keskimmäisen kerroksen päädyin tekemään joko valkoisesta tai päällikerroksen värisestä lasista. Siirtokuvat ovat tulostettaessa mustia mutta muuttuvat uunissa kauniin ruskeiksi. Korostaakseni sarjan yhtenäisyyttä valitsin nauhaksi ruskean kapean organzanauhan. Käytin myös joissakin koruissa ruskeaa vahattua puuvillanauhaa ja pieniä ruskeita puuhelmiä vaihtelun vuoksi, koska en halunnut todellakaan tehdä 50 kpl samanlaista korua, vaikka sarjatuotannosta olikin kyse. Tosin sen estävät jo riipusten useat värit ja kuviot.  Kaikissa koruissa on kaksinkertainen nauha ja nauhanpäät ovat kapeat puristettavat päät ja lukkoina pienet papukaijalukot. Koruihin tulee myös pieni säätöketju. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen. Näkemällä vähän vaivaa onnistuin tekemään sarjatuotantona 50 kpl kaulakoruja tekemättä kuitenkaan 50 samanlaista korua.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kate Meets Jackie O

Lähikuvassa Kate Meets Jackie O -nykkelihelmet
 Minulta tilattiin nykkelihelmet tässä taannoin, ja tilaaja toivoi ne tehtäväksi pelkästään 10 mm valkoisista helmiäislasihelmistä. Ensireaktioni oli, että voi kuinka tylsää! Pelkkää samaa helmeä vieri viereen, voiko tylsempää korua olla? Tilaaja vastasi huudahdukseeni tyynesti olevansa tylsä ihminen ja hän nyt vain haluaa sellaiset nykkelihelmet. Uh, olin pinteessä mutta tilaus mikä tilaus. Valkoisia helmiä jouduinkin haeskelemaan jonkin verran, tilatut nykkelihelmet ovat aika pitkät ja niihin menee helmiä. Helmiä metsästäessäni ihastuin helmiäislasihelmiin ja aloin visioida niistä koruja muissakin upeissa väreissä. Tuli sitten samalla hankittua niitä vastaisuuden varalle.

Mielestäni pelkästään yhdenlaisista helmistä koostuva koru on tylsä jo ajatuksena ja nyt täytyy tunnustaa, etten lopulta kyennyt tekemään sellaista. Ensinnäkään tilaaja ei mielestäni ollut lainkaan tylsä ihminen ja toiseksi EN TEE TYLSIÄ KORUJA. En vain kertakaikkiaan kykene. Pikku perfektionistisieluni ei anna myöten päästää käsistäni korua, jonka itse koen tylsäksi. Sen sijaan luotin itseeni koruntekijänä, asiakas ei aina tiedä mitä tilaa, eikä näin ollen ole aina oikeassa. Niinpä rytmitin korua sekä lisäämällä helmien väleihin pienen pienet siemenhelmet että käyttämällä erikokoisia helmiä. Pienet välihelmet erottavat helmet toisistaan ja helmien koko suurenee ja pienenee aaltoilemalla, näin pitkään koruun tulee eloa ja liikettä. Lopputuloksena kauniit klassiset nykkelihelmet modernilla twistillä.
Kate Meets Jackie O -nykkelihelmet.

perjantai 31. elokuuta 2012

Ketjuja




Kuplat -rannekoru
 Viime kevään hopeakurssilla harjoittelimme sahaamista ja juottamista, tuolloin aloitetut työt jäivät kesken kurssin supistuessa 3 päiväiseksi ja luulin, että teemme ne loppuun nyt syksyn hopeakurssilla mutta teimmekin ketjuja. Jatkan keväällä kesken jääneet hopeatyöt loppuun tässä kevään mittaan. Nyt viikon ketjukurssin tavoitteena oli opetella tekemään viisi eri ketjumallia, joista yksi piti sitten tehdä koruksi. Koska kyseessä oli harjoitustyö ja hopealanka on hintavaa, ei tällä kertaa vaadittu tekemään korua hopealangasta, vaikka hopeakurssista olikin kyse.  

  
Renkaiden veivaaminen
Olen tehnyt paljon ketjuja aiemmin, joten suurin osa opettajan tuomista malleista oli minulle tuttuja. Nyt oli tarkoitus opetella uutta, joten kaivelin opettajan tuomia malleja ja löysin niistä neljä mallia, joita en ollut ennen tehnyt. Renkaiden veivaaminen sujui vanhasta muistista. Niitä voi toki veivata monella tavoin: ennen pyörittelin ne ihan käsien varassa, kunnes opin eräällä ketjukurssilla ruuvipenkin käytön, jossa lanka tulee ruuvipenkin leukojen välistä. Näin saakin langan veivattua paljon napakammin tangon ympärille kuin pelkin käsivoimin. Porakonettakin voi apuna käyttää mutta itse en ole sitä käyttänyt.
Renkaiden sahaus

Renkaiden sahaamisenkin voi suorittaa monella tavoin. Itse käytän sahauspöytää nykyisin. Ennen kiinnitin tangon ruuvipenkkiin, joka sekin on hyvä keino. Toiset sahaavat pitäen veivattua lankaa pelkästään sormiensa välissä. Olen kokeillut sitä ja toimii ihan hyvin, jos lanka on tosi paksua ja tarvitset vain muutaman renkaan. Ohut lanka on hankala sahata ilman tukea, varsinkin isot renkaat. Mutta se on ihan maku- ja tottumiskysymys miten renkaansa sahaa. Ja tiedän, että on ihmisiä, jotka katkaisevat renkaansa pihdeillä sahauksen sijaan. Olen kokeillut sitäkin, se oli vähän työläämpää, kun pitää katkaista kahteen kertaan pihtejä kääntäen, jotta tulee siisti ja suora katkaisujälki. Tämä vaikuttaa renkaiden kokoon, mikä pitää huomioida veivatessa, eikä jälki silti ole niin siisti kuin sahatessa. Mutta toimii, jos tarvitset vain muutaman renkaan äkkiä, etkä millään jaksa kaivaa sahaa esiin. Ylivoimaisesti siistein jälki tulee sahaamalla, kunhan sahaat suoraan. Hyvä saha kannattaa hankkia, jos sahaa paljon. Itse käytän mustaa hiilikuitusahaa, joka on kevyt ja siihen on helppo laittaa terä. Se oli varsin hintava mutta hyvistä työkaluista kannattaa maksaa.
Ketjun kokoaminen
 Sahaaminen on rentouttavaa ja hauskaa mutta siihenkin kyllästyy, joten välillä on mukava koota sahattuja renkaita ketjuksi. Ketjuja on kivaa tehdä ja mallista riippuen niihin tarvitaan enemmän tai vähemmän renkaita, joten joskus sahaaminen voi käydä tosi puuduttavaksi. Ketjuja voi koota monella tavalla, itse kokoan ketjuni pääsääntöisesti leveäkärkisillä pihdeillä, joissakin ketjumalleissa käytän kapeita käyriä pihtejä, jolloin saa ulottuvamman otteen ketjuun. Sahaamisen jälkeen en käsittele renkaita lainkaan ennen kuin kokoan ne ketjuksi. En siis sulje, enkä availe niitä. Metallihan kovettuu jokaisesta otteesta, enkä halua kovettaa niitä liikaa. Niitä pystyy sitten ketjuja tehdessä availemaan ja sulkemaan sitä enemmän mitä vähemmän niitä on käsitelty ennen ketjun tekemistä.
Viisi ketjukokeilua
 Maailma on täynnä erilaisia ketjumalleja. On perinteisiä klassikkomalleja ja niiden loputtomia eri versioita. Netistä löytyy näitä ohjeita runsaasti, kuten kirjoistakin. Useimmat ovat englanninkielisiä, joitakin on suomennettu. Ketjujen englanninkieliset nimet ovat erilaiset kuin suomalaiset ja monilla ketjuilla on useita nimiä. Yllä olevassa kuvassa näet viisi tekemääni ketjukokeilua. Tein ne kuparilangasta, hopeoidusta kuparilangasta ja värillisestä kuparilangasta. Neljä malleista löysin opettajan tuomista mutta viidettä piti vähän hakea. Lopulta päädyin kokeilemaan Haltiapunosta uudelleen. Olen sitä joskus kokeillut mutta hiukan eri AR:ää  käyttäen, jolloin siitä tuli liian löysä, enkä tajunnut koko mallia kunnolla. Uusi malli kannattaa aina opetella tarkasti suositeltua AR:ää käyttäen, jotta saa käsityksen miltä ketjun tulisi näyttää. Nyt tein sen oikealla AR:llä ja heti se näytti erilaiselta. Kaikki ketjuthan eivät ole niin tarkkoja tuosta AR:stä mutta jotkut ketjut eivät kertakaikkiaan onnistu tai näyttävät hyvin erilaisilta, jos AR on hiukankin väärä. En nyt tässä tarkemmin selvittele ketjun tekemisen saloja, aihe on aivan liian laaja. Totean vain lyhyesti, että joissakin ketjuissa on renkaan koolla ja langan paksuudella paljonkin väliä, joissakin ketjuissa taas ei. Ketä ketjut enemmän kiinnostavat, löytää netistä tai kirjallisuudesta runsaasti lisätietoa.
Valmis tuotos: Kuplat -rannekoru
Ensin ajattelin tehdä valmiin rannekorun haltiapunoksesta ja hopealankaa käyttäen mutta ihastuin kuitenkin tekemääni ketjunpätkään, jolla ei ollut sen kummempaa nimeä, kuin kuplat, joten päädyin tekemään siitä rannekorun itselleni ja käyttäen juuri samoja lankoja kuin kokeilupätkässä. Se näytti ilmavan kevyeltä ja kauniilta. Kuin kuplilta.