perjantai 31. elokuuta 2012

Ketjuja




Kuplat -rannekoru
 Viime kevään hopeakurssilla harjoittelimme sahaamista ja juottamista, tuolloin aloitetut työt jäivät kesken kurssin supistuessa 3 päiväiseksi ja luulin, että teemme ne loppuun nyt syksyn hopeakurssilla mutta teimmekin ketjuja. Jatkan keväällä kesken jääneet hopeatyöt loppuun tässä kevään mittaan. Nyt viikon ketjukurssin tavoitteena oli opetella tekemään viisi eri ketjumallia, joista yksi piti sitten tehdä koruksi. Koska kyseessä oli harjoitustyö ja hopealanka on hintavaa, ei tällä kertaa vaadittu tekemään korua hopealangasta, vaikka hopeakurssista olikin kyse.  

  
Renkaiden veivaaminen
Olen tehnyt paljon ketjuja aiemmin, joten suurin osa opettajan tuomista malleista oli minulle tuttuja. Nyt oli tarkoitus opetella uutta, joten kaivelin opettajan tuomia malleja ja löysin niistä neljä mallia, joita en ollut ennen tehnyt. Renkaiden veivaaminen sujui vanhasta muistista. Niitä voi toki veivata monella tavoin: ennen pyörittelin ne ihan käsien varassa, kunnes opin eräällä ketjukurssilla ruuvipenkin käytön, jossa lanka tulee ruuvipenkin leukojen välistä. Näin saakin langan veivattua paljon napakammin tangon ympärille kuin pelkin käsivoimin. Porakonettakin voi apuna käyttää mutta itse en ole sitä käyttänyt.
Renkaiden sahaus

Renkaiden sahaamisenkin voi suorittaa monella tavoin. Itse käytän sahauspöytää nykyisin. Ennen kiinnitin tangon ruuvipenkkiin, joka sekin on hyvä keino. Toiset sahaavat pitäen veivattua lankaa pelkästään sormiensa välissä. Olen kokeillut sitä ja toimii ihan hyvin, jos lanka on tosi paksua ja tarvitset vain muutaman renkaan. Ohut lanka on hankala sahata ilman tukea, varsinkin isot renkaat. Mutta se on ihan maku- ja tottumiskysymys miten renkaansa sahaa. Ja tiedän, että on ihmisiä, jotka katkaisevat renkaansa pihdeillä sahauksen sijaan. Olen kokeillut sitäkin, se oli vähän työläämpää, kun pitää katkaista kahteen kertaan pihtejä kääntäen, jotta tulee siisti ja suora katkaisujälki. Tämä vaikuttaa renkaiden kokoon, mikä pitää huomioida veivatessa, eikä jälki silti ole niin siisti kuin sahatessa. Mutta toimii, jos tarvitset vain muutaman renkaan äkkiä, etkä millään jaksa kaivaa sahaa esiin. Ylivoimaisesti siistein jälki tulee sahaamalla, kunhan sahaat suoraan. Hyvä saha kannattaa hankkia, jos sahaa paljon. Itse käytän mustaa hiilikuitusahaa, joka on kevyt ja siihen on helppo laittaa terä. Se oli varsin hintava mutta hyvistä työkaluista kannattaa maksaa.
Ketjun kokoaminen
 Sahaaminen on rentouttavaa ja hauskaa mutta siihenkin kyllästyy, joten välillä on mukava koota sahattuja renkaita ketjuksi. Ketjuja on kivaa tehdä ja mallista riippuen niihin tarvitaan enemmän tai vähemmän renkaita, joten joskus sahaaminen voi käydä tosi puuduttavaksi. Ketjuja voi koota monella tavalla, itse kokoan ketjuni pääsääntöisesti leveäkärkisillä pihdeillä, joissakin ketjumalleissa käytän kapeita käyriä pihtejä, jolloin saa ulottuvamman otteen ketjuun. Sahaamisen jälkeen en käsittele renkaita lainkaan ennen kuin kokoan ne ketjuksi. En siis sulje, enkä availe niitä. Metallihan kovettuu jokaisesta otteesta, enkä halua kovettaa niitä liikaa. Niitä pystyy sitten ketjuja tehdessä availemaan ja sulkemaan sitä enemmän mitä vähemmän niitä on käsitelty ennen ketjun tekemistä.
Viisi ketjukokeilua
 Maailma on täynnä erilaisia ketjumalleja. On perinteisiä klassikkomalleja ja niiden loputtomia eri versioita. Netistä löytyy näitä ohjeita runsaasti, kuten kirjoistakin. Useimmat ovat englanninkielisiä, joitakin on suomennettu. Ketjujen englanninkieliset nimet ovat erilaiset kuin suomalaiset ja monilla ketjuilla on useita nimiä. Yllä olevassa kuvassa näet viisi tekemääni ketjukokeilua. Tein ne kuparilangasta, hopeoidusta kuparilangasta ja värillisestä kuparilangasta. Neljä malleista löysin opettajan tuomista mutta viidettä piti vähän hakea. Lopulta päädyin kokeilemaan Haltiapunosta uudelleen. Olen sitä joskus kokeillut mutta hiukan eri AR:ää  käyttäen, jolloin siitä tuli liian löysä, enkä tajunnut koko mallia kunnolla. Uusi malli kannattaa aina opetella tarkasti suositeltua AR:ää käyttäen, jotta saa käsityksen miltä ketjun tulisi näyttää. Nyt tein sen oikealla AR:llä ja heti se näytti erilaiselta. Kaikki ketjuthan eivät ole niin tarkkoja tuosta AR:stä mutta jotkut ketjut eivät kertakaikkiaan onnistu tai näyttävät hyvin erilaisilta, jos AR on hiukankin väärä. En nyt tässä tarkemmin selvittele ketjun tekemisen saloja, aihe on aivan liian laaja. Totean vain lyhyesti, että joissakin ketjuissa on renkaan koolla ja langan paksuudella paljonkin väliä, joissakin ketjuissa taas ei. Ketä ketjut enemmän kiinnostavat, löytää netistä tai kirjallisuudesta runsaasti lisätietoa.
Valmis tuotos: Kuplat -rannekoru
Ensin ajattelin tehdä valmiin rannekorun haltiapunoksesta ja hopealankaa käyttäen mutta ihastuin kuitenkin tekemääni ketjunpätkään, jolla ei ollut sen kummempaa nimeä, kuin kuplat, joten päädyin tekemään siitä rannekorun itselleni ja käyttäen juuri samoja lankoja kuin kokeilupätkässä. Se näytti ilmavan kevyeltä ja kauniilta. Kuin kuplilta.

4 kommenttia:

iidaer kirjoitti...

mä hullaannuin täysin noihin ketjuihin! ihanan terapeuttista tehä =). yhen tilauksenkin sain jo jouluksi, kuninatarketjua pitäis tehdä.

Virve kirjoitti...

Hyvä Iida! 2 mm langasta kun teet, niin tulee tosi muhkeata kuningatarketjua, kokeiltu on...

Meke kirjoitti...

Upea postaus! Hieno juttu, että laitoit mallit lapuilla oheen. Valmis ketju näyttää jännittävältä :)

Tanja Marita kirjoitti...

Menipähän tovi, ennenkuin keksin miten blogitekstitkin saa näkyviin! Tykkäsin kyllä enemmän vanhasta mallista, missä näkyviin tul heti tekstit :)

ketjujen punonta on kyl ihan hubaa :) jonkun joutunee punomaan, kun teemme putkilukkoa, niin siihen jatkoksi.