maanantai 31. toukokuuta 2010

Lady Kate ja Phrygia

 
Lady Kate, nykkelihelmet
Lady Kate -nykkelihelmet tein tilauksesta. Tilaaja halusi alunperin mustat nykkelihelmet ja yritin tehdä niistä vähemmän synkät, joten tuloksena olikin hienostuneen mustat helmet. Vähän kimallusta ja kirkasta lasihelmeä. Musta laavakivi antaa oman säväyksensä kirkkaiden lasihelmien ympärillä. Siemenhelmien aavistuksen ruskehtavan mustaa sävyä korostavat oivasti raidalliset musta akaatti -helmet, jotka nimestään huolimatta ovat kaikkea muuta kuin mustia helmiä. Lopputuloksena ihastuttavat ladymaiset helmet, mistä nimi Lady Kate. 


Phrygia oli myös tilaustyönä tehty, tosin sain aika vapaat kädet. Haluttiin vain lyhyehkö, yksinkertainen kaulakoru, jossa olisi riipus. Tilaaja pohti riipuksen väriä, musta, punainen vai vihreä, mistä sain idean irtoriipuksiin. Korusta tuli lopulta varsin monikäyttöinen, riipuksia voi vaihtaa mielensä mukaan, korua voi pitää myös ilman riipusta. Alla kuva korusta kaikilla riipuksilla varustettuna. Ketju on puolimuinaisketjua pienillä renkailla, tavallinen 1+1 -ketju olisi ollut mielestäni liian tylsä ja minähän en tylsiä koruja tee. Riipuksissa oli väkertämistä, jokaisessa riipuksessa on parisen kymmentä pikku helmeä mutta lopputulos on runsas ja rypälemäinen. Riipusten pohjana kokeilin Shaggy Loops -ketjua, jota halusin kokeilla. Saamani palautteen perusteella molemmat tilaajat olivat koruihinsa tyytyväisiä. Tämä kuukausi onkin sitten muutoin mennyt tilaustöitä ja korukilpailu koruja tehdessä. Niistä sitten enemmän myöhemmin.


 Phrygia

Ei kommentteja: