perjantai 22. huhtikuuta 2011

Nefer Nefer ja Silver Spring

Nefer Nefer
Vihmukaupan ensimmäinen asiakas tilasi minulta myös korvikset. Toiveena oli näyttävät, hopeanväriset, joissa olisi myös harmaata ja helmenvalkoista. Hän toivoi sellaista rypäleterttua. Panin mietintämyssyn päähäni, en halunnut tehdä yksinkertaista rypäleterttua, vaan mielessäni oli spiraalimainen rypäleterttu. Lisäksi korussa piti olla kahta väriä, valkoista ja harmaata. Aikani kokeiltuani erilaisia spiraaliketjuversioita päädyin yksinkertaiseen ketjuun, koska helmet tulivat erillisinä riipuksina, eivätkä suoraan renkaaseen pujotettuina. Spiraalimaisuuden sain vuorottelemalla erivärisiä helmiä. Lopputuloksena sain aikaan runsaat, pitkät rypäletertut, joissa spiraalimaisesti vuorottelevat harmaat ja valkoiset helmet. Runsaudesta huolimatta onnistuin säilyttämään korviksissa tietynlaisen keveyden, hopeanvärillä ja suurilla renkailla ja silmukoilla.   
Silver Spring
Silver Spring korvikset ovat jatkoa Nefer Neferille. Halusin kokeilla spiraalimaista ideaa yhdellä värillä. Niinpä käytin pohjaketjussa pieniä ja isoja renkaita vuorotellen. Hopeanväriset metallihelmet ovat yksinkertaiset ja kauniit. Näistä korviksista tuli hiukan pienemmät ja vähemmän runsaat, koska pyrin spiraalimaiseen muotoon rypäletertun sijaan. Korvikset näyttävät ihan hopeanväriseltä putoukselta, siitä nimi Silver Spring.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Nämä ovat kauniita :)