maanantai 27. kesäkuuta 2011

Ainara

Ainara; rannekoru

Juhannus on taas tälle kesälle juhlittu. Itse olen sellainen juhannushullu, minulle se on vuoden tärkeimpiä juhlia ja olen sen jo vuosia viettänyt perinteiseen tapaan mökillä. Minulle juhannus merkitsee mukavaa yhdessäoloa perheen ja sukulaisten kanssa, se on keskiyön aurinkoa, yöttömän yön juhlaa. Juhannuksen aikaan soudan joka vuosi eräälle pienenpienelle saarelle, kävelen sen halki pientä polkua, laskeudun pienelle kallionkielekkeelle, jolta avautuu huikaiseva näkymä järvenselälle. Sieltä ihailen keskiyön aurinkoa, joka killottaa taivaalla matalalla ja huikaisevan kirkkaana. Valo on aivan erilaista kuin päivänvalo, pehmeämpää, ei niin sokaisevaa. Se on oma juhannushetkeni, yötön yöni ja yöttömän yön aurinkoni. 

Ihan kuten juhannushetkeni, minulla on oma koruni. Ainara. Minun. Tai ainakin hetken, kuten aurinko yöttömänä yönä. Ainara on tehty, koska punaiset pyörteiset MOP-helmet kiehtoivat mieltäni jo pitkään. Rakensin niiden ympärille juuri niiden väreistä rannekorun. Punaista karneolia, vaaleamman punaista aventuriinia, beiget intialaiset lamppuhelmet ovat juuri samaa beigen sävyä, kuin pyörrehelmissä. Halusin tähän koruun riippumaan ja roikkumaan pieniä kiviä,killuttimia. Vihdoinkin tuli käyttöä ihanille vaaleille kuukiville, jotka ovat ihanat mutta väriltään niin haastavat, etten ole niitä aikaisemmin käyttänyt. Isoa hopeanväristä Jaseron-ketjua säätöketjuna, iso hopeanvärinen papukaijalukko. Ketjusta roikkuvat pikkuhelmet, punaista karneolia, vaaleat kuukivet, kermanväriset lasihelmet ja punainen korallihelmi ketjun päässä.

Alla olevassa kuvassa näkyvät MOP-helmien pyörteet hyvin. Beiget lamppuhelmet ovat luonnossa vähän tummemmat kuin kuvassa. Tavoistani poiketen tein rannekorun säätöketjulla ja papukaijalukolla. Minä, joka rakastan salpalukkoja rannekoruissa. Mutta halusin killuttimet rannekoruun, joten se vaati ketjunpätkää ja koska olen myös funktionaalinen ihminen, eli vaadin, että asiat ovat toimivia ja myös toimivat, niin ketjunpätkä tarvitsi funktion ollakseen korussani. Ainut funktio, minkä keksin, oli säätövara, joten siitä seurasi papukaijalukko salpalukon sijaan. Siinä se oli, Ainara, rannekoruni, joka oli hetken minun. Koska rakastan korujen tekemistä mutta en niiden pitämistä, (myönnän olevani vähän hassu), en kertakaikkiaan osaa pitää koruja kuin hetken, Ainarakin siirtyi tänään myytävien korujen joukkoon ja ilmestyy Vihmukauppaan lähipäivinä. Sellaista se elämä on, koostuu pienistä hetkistä, joista on osattava nauttia. Juhannushetkistä, aurinkohetkistä, Ainarahetkistä, elämänhetkistä. 
 
 Ainara lähempää 

3 kommenttia:

Valokin värsyjä kirjoitti...

Juhannuksen vietto perinteesi kuullostaa mukavalta. Koru on kuin auringonlasku, taivaan punakajo pilvenhattaroissa. Ihana koru :)

Tanja kirjoitti...

Onpas kaunis, upeat värisävyt ja upeat materiaalit, tykkään :)

Lumijo kirjoitti...

Ihanan raikkaat värit korussa:)