Eliza Day

Eliza Day -kaulakoru

 Kiss Kiss -korun jälkeen minulle jäi vielä kasa vaaleanpunaisia helmiä, jotka eivät sopineet suukkokoruun. Kun niitä helmiä vähän yhdistelin ja pyörittelin pöydällä, alkoi mieleeni nousta kuva korusta, jossa yhdistyy vaalea herkkyys ja tumma synkkyys. Olin vähän synkissä ajatuksissa luettuani  Enrique Morielin kirjan Ajattoman kaupungin varjot. Pidin kirjasta kovasti ja se oli melkein sellainen "kerralla luettava" kirja, vaikken sitä kertaistumalta lukenutkaan. Mutta tiedättehän sellaiset kirjat, jotka lähtevät huimaan vauhtiin ja joita lukee, lukee, lukee, eikä haluaisi lopettaa lukemista ennen kuin kirja loppuu ja sittenkin haluaisi jatkaa lukemista vielä. Jokainen on varmaan joskus lukenut sellaisen kirjan, itse ainakin useammankin, vaikka tätä nykyä on lukeminen jäänyt koruilun varjoon lähes tyystin.

Eliza Day -rannekoru

 Ajattoman kaupungin varjot takaraivossa aloin hahmotella synkän herkkää korua, ketjuksi valitsin tällä kertaa valmiin ketjun mutta tumman. Nyt ei ollut aikaa sahata renkaita, eikä minulla ollut tummia renkaita sahattuna. Linkittelin helmiä tummaan metalliin, ihania isoja ruusukvartsihelmiä, rakastan ruusukvartsin lähes läpinäkyvää herkkää väriä. Vaaleanpunaisia foliolasihelmiä, erilaisia vaaleanpunaisia lasihelmiä. Tein pitkän kaulakorun ilman lukkoa ja vielä rannekorun, koska helmiä oli sen verran reilusti. Jossain vaiheessa helmiä linkitellessäni ja korua kasatessa alkoi mielessäni soida Nick Caven ja Kylie Minoguen esittämä Where the Wild Roses Grow . Muistattehan sen laulun? They call me The Wild Rose but my name was Elisa Day.... Ihana laulu. Koko ajan korua tehdessäni laulu soi mielessäni ja pitkän tovin sen jälkeenkin. En ole kappaletta kuullut varmaan vuosiin, joten alitajunta taas työskenteli. Luotan lujasti intuitioon koruja tehdessäni ja usein korut vain tulevat, kun annan niiden tulla. Samoin nimet koruille niin kuin nytkin, Eliza Day, kaulakoru ja rannekoru.