perjantai 24. kesäkuuta 2011

Säihkettä nilkassa

Hopeanväriset nilkkakorut
Tämän kesän villein villitykseni ovat henkäyksen keveät nilkkakorut, joissa säihkyvät Swarovskin kristallit. Ihanat nilkassa, etenkin kun niitä on nilkassa puolen tusinaa vähintään. Hehee. Innostuin tekemään nilkkakoruja oikein kunnolla. On noita Swaroja kertynyt laatikkoon kaiken värisiä ja nilkkaan ne sopivat oikein hyvin säihkymään.
Kullanväriset nilkkakorut
Käytin kolmea eri väristä vaijeria pohjalla, kullanväristä, hopeanväristä ja kirkasta, eli teräksen väristä. Laitoin lähes jokaiseen pienen jatkoketjun pätkän, sopii eri kokoisiin nilkkoihin ja nilkathan turpoavat kesäkuumalla, mahtuu koru sitten helteelläkin nilkkaan. Muutaman taisin tehdä ilman jatkoketjua. Nilkkakorujen mitat vähän vaihtelevat, kuten nilkkojenkin  mitat, jotta löytyisi koru joka nilkalle.
Nikkelinväriset nilkkakorut
Itselläni on toistaiseksi vain  yksi koru nilkassa, en ole vielä saanut päätettyä  minkä värisen haluan sille kaveriksi. Yksikin koru riittää hillittyyn säihkeeseen mutta kuten alla olevasta kuvasta näkyy, puolen tusinaa korua nilkoissa kesän tekee. Korun idea on nimenomaan keveys ja säihke. Luulen, ettei tämä koru toimisi ihan samalla lailla ranteessa tai kaulassa.
Nilkkakorut molemmissa nilkoissa
Säihkyvää Juhannusta Teille kaikille! Omani vietän perinteiseen tapaan mökillä ja sateiselta näyttää tänä juhannuksena. Siksi otin varman päälle ja olin viime yönä perinteisellä keskiyön soutureissulla, joka suuntautui lähisaareen kuvaamaan keskiyön aurinkoa. Jonka senkin kuvasin varman päälle jo klo 23, meni nimittäin sen jälkeen pilveen. Alkaa olla jo sen verran monivuotinen kokemus tästä hommasta, että osaan jo ennakoida. Silloin soudetaan ja kuvataan, kun näkyy, noin juhannusaattona ja noin keskiyönä, ei se ole niin tarkkaa, ei sillä lennetä. Jussinpäiviä!

1 kommentti:

-Asta- kirjoitti...

Ihania keveitä ja värikkäitä nilkkaketjuja.