perjantai 30. syyskuuta 2011

Enkeleitä korviin


Keltaiset Enkelikorvikset
Olen ahkerasti tehnyt enkelikorviksia tänä vuonna. Viime vuonna jäi luvattoman viime tippaan ja vähäiseksi enkelikorvisten teko. Niitä kuitenkin paljon ostetaan jouluksi, lahjaksi ja omiin korviin. Perinteinen joulun värihän on se joulunpunainen mutta kokemus on osoittanut, että joulun väri on mikä väri vain, mistä ihminen pitää ja enkelikorviksiakin pitää olla moneen makuun.
Tummanpunaiset Enkelikorvikset
Niinpä kaivelin helmilaatikoitani, on joskus tullut hamstrattua kellohelmiä ja metallisiipiä ihan reilulla kädellä. Ja kaiken värisiä ihania kellohelmiä, isoja ja pieniä. Samoin metallisiipiä on isompia ja vähän pienempiä ja tulipas hamstrattua muutamia lasisiipihelmiäkin.
Purple Lustre Enkelikorvikset
Eriväriset enkelinmekot vaativat myös erivärisiä koukkuja ja onneksi minulla on aika laaja valikoima niitäkin. Pidin taas tälläkin kertaa korvikset pieninä, joten jätin välirenkaat pois.
Huurrevalkoiset Enkelikorvikset
Löysin siipivalikoimastani myös tällaiset ihanat siivet. Ne muistuttavat vähän perhosen siipiä tai rusettia.
Tumma Ametisti AB Enkelikorvikset
Huomaan, että tähän korvissatsiin ei tullut mukaan niitä lasisiipisiä enkeleitä, no laitan niitä sitten seuraavaan postaukseen. Niitä on kyllä tehtynä mutten ehtinyt käsitellä kaikkia kuvia vielä, enkä kuvata läheskään kaikkia enkelikorviksia, mitä olen jo ehtinyt tehdä.
Pienet Keltaiset Enkelikorvikset
Tein todellakin korviksia tällä kertaa niin, että otin yhteen kasaan eriväriset korviskoukut, toiseen kasaan kaikenlaisia korupiikkejä, kolmanteen pinoon kellohelmet, neljänteen siivet ja viimeiseen kasaan enkelinpäiksi sopivia pieniä helmiä. Pyrin tekemään koruista uniikkeja vaihtelemalla siipiä ja koukkuja. Jottei tulisi kauhean kirjavia enkeleitä, yritin pitää päiksi tulevat helmet mahdollisimman neutraaleina. Päädyin käyttämään pieniä kirkkaita helmiä tai hopeanvärisiä helmiäislasihelmiä. Korviksia syntyi aika kasa, ihan tarkkaa määrää en ole laskenut ja onkin mielenkiintoista nähdä ovatko kaikki todellakin erilaisia vai onko tullut vahingossa tehdyksi kahdet samanlaiset. Se selvinnee, kun saan kuvattua kaikki korvikset.

Ei kommentteja: