keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Emous

Kollaasi Emous -sarjan lähikuvista
Jo aiemmassa postauksessa mainitsemani syyspaja ansaitsee vähän enemmän esittelyä. Vihmun syyspaja on itse asiassa sama paja kuin kesäpaja, eli mökin grillimaja. Siellä kesällä pidimme kesäpajaa systerin kanssa, olipa meillä siellä Vihmun korujen myyntinäyttelykin. Naapurimökkien naiset oli kutsuttu kahvittelemaan korujen ihastelun lomassa. Upeat maisemat ja sopivan rauhallinen työskentelytila. Voisiko upeampaa työpaikkaa toivoa? Eikä lämpötilakaan ollut ongelma. Aamulla herätessäni hippasin vain laittamaan lämmityspatterin päälle ja takaisin mökkiin aamukahville. Tunnin päästä oli lämpötila pajassa noussut jo seitsemästä asteesta viiteentoista, mikä oli ihan siedettävä lämpötila aloittaa työt. Siitä se lämpötila sitten pikkuhiljaa nousi pariinkymmeneen asteeseen, eli ihan mukavaan työskentelylämpötilaan.
Järveltä tuulee
Näin kylmästi tuuli järveltä, silti pajassa oli lämmintä ja inspiroivaa työskennellä. Jatkoin onttojen helmien työstämistä mutta nyt ihan eri teemalla. Idean sain eräänlaisesta helistinkaulakorusta, jossa ketjun päässä on pieni metallinen helisevä helmi. Käytin samaa ideaa mutta lasista. Tein onton helmen sisälle pienen irtohelmen, joka helisee kivasti. Tästä helmestä tein ketjun päähän riipuksen ja liitin siihen paksua ketjua. Pelkkä ketju oli mielestäni vähän tylsä, joten laitoin muutaman onton helmen metallihelmen kanssa koristeeksi.
Emous -sarjan Motherhood kaulassa
 Olin jo pitkään miettinyt jonkinlaista äitikorun -teemaa ja siltä pohjalta nimi Emous oli mielessäni valmiina. Koru vain teki vielä tuloaan. Joskus käy niin, että nimi jollekin korulle on valmiina mutta koru odotuttaa vielä itseään. Nyt oli nimi kokonaiselle korusarjalle valmiina, vasta tehtyäni onttoja helmiä, joiden sisällä oli irtohelmi, koru oli valmis tulemaan. Toki koru sopii kenelle vain, alkuperäinen helistinkoru vain on tarkoitettu raskaana oleville naisille. Vauva kuulee helistimen äänen masuun. Ihana idea ja sopi täydellisesti mielessäni pitkään pyörineeseen äitikoru -teemaan.
Hyvästit Vihmun syyspajalle
Mukava oli syyspajassa työskennellä ja vähän haikeat hyvästit jätin pajalle. No, ensi kesänä taas nähdään. Siellähän se paja pysyy. Hyvällä tuurilla käyn hiihtolomalla pajalla, jos en pajalla, niin ainakin mökillä ehkä. Talvinen mökkimaisema on ihan oma juttunsa ja varmasti inspiroisi huikeisiin koruihin. Nytkin huomaan tehneeni hyvin syksyisiä koruja.
Emous -sarjan kaulakorut yhteiskuvassa
Lukumääräisesti en syyspajassa ehkä saanut aikaiseksi niin kovin paljon mutta itse olin tyytyväinen tekemiini upeisiin korusarjoihin. Lukumäärää tärkeämpänä pidän tekemisen rauhaa ja inspiroivaa ympäristöä. Oli kerrankin NAUTINTO tehdä koruja. Tietänette mitä tarkoitan, korukamut ainakin. Kohtapuoliin nämä ihanaiset korusarjat, Emous ja Hollow, löytyvät Vihmukaupasta, kuten monet muutkin tekemäni korut.

3 kommenttia:

Marita kirjoitti...

Ihania koruja. Ja voi mikä ihana paikka tehdä niitä:)

Kati kirjoitti...

mielettömän hieno paikka korupajalle:) <3

Emous-korusarja saa myöskin abloodit! :)

Meke kirjoitti...

Oiva nimi sarjalle, kauniita :)