perjantai 28. joulukuuta 2012

Vilma

Vilma -kaulakoru
 Moninaisia tekniikoita olen koruissani käyttänyt, mutten varmaan koskaan yhtä mielenkiintoista kuin tässä Vilma -kaulakorussa. Eipä tulisi ensimmäisenä mieleen, että ylläolevassa kaulakorussa on käytetty puhallettua lasia mutta niin vain on. Olen itse puhaltanut allaolevassa kuvassa olevan lasiputken, josta korun riipusosa on tehty. Ja voin sanoa, että lasinpuhallus oli jännittävää, pelottavaa ja ihanaa yhtäaikaa. Ja todella vaikeaa, vaikka emme puhaltaneet muuta kuin yksinkertaisia lasiputkia, jotka sahattiin viipaleiksi.
Puhallettu putki kirkasta lasia
Sama lasiputki sahattuna viipaleiksi
 Lasihytissä oli kuumaa ja jännittävää ja meitä tungeksi ja pyöri siellä ihan liian paljon, ihme ettemme polttaneet toisiamme, eikä sattunut muuta vahinkoa kuin satunnainen sulan lasin tipahtaminen lattialle. Siis betonilattialle, joten ei tullut muuta kuin palanut jälki betoniin. Itse voin ylpeydellä sanoa, että onnistuin pitämään lasin pillissä, vaikka pari kertaa se meinasi siitä lörtsähtää lattialle. Ja sainpa aikaiseksi jotain lasitangon näköistäkin. Siis tarkoitushan oli puhaltaa ilmaa lasitangon sisälle, jotta siihen jää keskelle reikä. Ja nämä tangot sitten sahattiin erilaisiksi viipaleiksi, joista piti tehdä kaulakoru, jossa oli käytetty kolme sahattua viipaletta ja itse tehtyjä lamppuhelmiä, muutoin sai vapaasti käyttää luovuuttaan. Kuulostaa helpolta mutta on vaikeaa. Sulan lasimassan lämmönhallinta on vaikeaa. Eri lasit käyttäytyvät eri lailla ja minulla on kokemusta vain Morettin lasitangoista lamppuhelmiä tehdessä, tiedän miten ne käyttäytyvät sulana ja hallitsen sen lämmönhallinnan jotenkuten. Nyt oli kyseessä paljon isompi lasimassa ja eri lasi. Käytimme Iittalan kierrätyslasia koululla ja ensinnäkin se on ihan eri lasia kuin Morettin lasi ja toiseksi se on jo kierrätyslasia, mikä vaikuttaa lasin viskositeettiin. Niinpä lasitankojen puhaltaminen ja muotoilu oli yhtä sompaamista liian kuuman ja liian jäähtyneen lasin välillä. Liian kuuma lasi lörtsähtää lattialle ja liikaa jäähtyneenä se räsähtää rikki. Ensin se oli liian kuumaa ja sitä piti jäähdytellä, sitten kun rupesi muotoilemaan, niin kömpelöltä aloittelijalta se ei nopeasti sujunutkaan, joten sitten lasi jo olikin liian jäähtynyt ja sitä piti taas kuumentaa uudestaan. Ja kun ehkä jotenkin alkoi oivaltamaan miten kirkas lasi käyttäytyy, niin värillinen lasi olikin sitten jo ihan erilaista, se jäähtyi paljon nopeammin.
Kahdella eri tavalla hiotut lasiviipaleet.
Kokeilin hioa sahattuja lasiviipaleita kahdella eri tavalla: toisesta hioin pyöreän reunaosan ja toisesta sahatun ylä- ja alaosan. Siis pelkästään hioin, jättäen utuisen hiontajäljen, en kiillottanut kirkkaaksi. Sahatut palathan olivat vain sahauskohdistaan utuiset, reunoilta renkaat ovat kirkkaita puhalluksen jäljeltä. Jos olisin hionut ja kiillottanut sahausjäljet, olisin saanut täysin kirkkaita ja kiiltäviä lasirenkaita. Hetken mietin sitäkin vaihtoehtoa mutta pidin utuisesta jäljestä, joten hioin ainoastaan karkeimmat sahan jäljet pois ja jätin utuisen hiontajäljen. Koska reunat ovat kauniin kirkkaat ja kiiltävät, valo tulee sieltä ja saa renkaat hehkumaan utuisina. Hiekkapuhaltamalla lasiin saa samanlaisen utuisen jäljen mutta siihen jää sormenjälkiä, sen sijaan hiottuun pintaan ei jää sormenjälkiä, vaan pinta pysyy utuisena, vaikka siihen koskisi.
Vilma -kaulakoru alkaa muodostua.
Kaulakorua miettiessäni sain vision, jossa huurteisiksi jätettyihin renkaisiin yhdistyisivät musta, valkoinen ja kirkas keltainen väri. Kaulakorun nauha olisi musta ja jotenkin kevyt, ehkä virkattu. Yrittäessäni luoda tuota visiota todeksi, kokeilin erilaisia mustia nauhoja, vanhoja videonauhoja, mustaa kiiltävää lankaa, mietin jo jonkinlaista kumia tai muovia. Virkkasin lukuisia erilaisia nauhoja mutta mikään niistä ei ollut visioni mukainen. Videonauha oli ihanan kiiltävä mutta siitä tuli liian heppoinen nauha (lasi on aika painavaa) ja inhottavan kahiseva, kiiltävä musta lanka taas ei  näyttänyt virkattuna lainkaan sellaiselta kuin halusin, kumista ja muovista luovuin. Lopulta päädyin käyttämään pyöreää mustaa nahkanauhaa, joka oli riittävän ohutta, joskin ensin vähän jäykkää mutta notkistui, kun sitä vähän veivasin käsissäni.

Vilma -kaulakoru valmiina

Tein muutamia lamppuhelmiä, joissa yhdistin kirkasta lasia mustaan, valkoiseen ja kirkkaan keltaiseen. Riipusosa syntyi, kun helmiä ja lasinpaloja pöydällä pyöritellessäni huomasin helmien luiskahtaneen vahingossa lasirenkaiden sisään. Mielestäni se näytti hienolta ja niin koru alkoi pikkuhiljaa muodostua. Riipus olisi ollut mielestäni paras vain kahdesta renkaasta tehtynä mutten keksinyt miten muuten saan koruun vaaditun kolmannen sahatun palan, joten tein riipuksesta sitten vähän pitemmän.
Lamppuhelmilukko, yksityiskohta Vilmasta.
Kaulakoru on pitkä, joten lukko on vähän tarpeeton mutta halusin kokeilla yksinkertaista helmilukkoa, tekemissäni lamppuhelmissä sattui olemaan juuri sopiva keltainen helmi siihen. Virkkasin toiseen päähän vain yksinkertaisen ketjusilmukkalenkin, johon helmi sopivasti mahtuu. Lukko sijoittuu tietenkin korussa vähän sivulle, jotta se näkyy. Se on liian näyttävä yksityiskohta piilotettavaksi niskan taakse.
Riipusosa lähikuvassa
Tässä vielä riipusosa lähikuvassa, riittävän pitkä se olisi ollut jo kahdesta renkaasta tehtynä mutta toisaalta nyt pystyin käyttämään kaikkia värejä, keltaista, mustaa ja valkoista. Kaikissa lamppuhelmissä on päällä kerros kirkasta lasia, jolloin korostuu renkaiden huurteinen läpikuultavuus.
Etsattu lamppuhelmi, yksityiskohta Vilmasta.
Kuten jo alussa totesin, kokeilin tässä kaulakorussa  monia tekniikoita. Niinpä kokeilin myös helmen etsausta. Etsaamalla saa lamppuhelmiin ihanan huurteisen pinnan, niitä kun ei oikein voi hioa millään. Tässä ihan kirkkaasta lasista tehty helmi, jossa valkoiset kohotäplät, on upotettu etsausnesteeseen vartiksi ja lopputuloksena upea huurrettu helmi. Etsausneste on jotain laimeaa happoa (tarkkaa koostumusta en siitä tiedä), joka "syö" lasin kirkkaan pinnan. Etsatessa vain täytyy olla tarkkana, minkälaista lopputulosta hakee. Parhaiten se näkyy kirkkaassa lasissa, joista tulee huurteisia. Opaakista lasista voi äkkiä tulla "muovisen" näköinen, mikä tietenkään ei lasihelmessä ole ollenkaan suotavaa. Ei ole mielestäni järkeä etsata lasihelmestä Fimo-helmen näköistä, kun voi sitten tehdä Fimosta sen helmen. Mutta aina voi kokeilla, enkä ollenkaan väheksy Fimo-helmiä, päinvastoin, pidän niistä kovasti ja kunhan ehdin, aion itsekin kokeilla Fimoa.
Puhallettu värillinen lasiputki.
Kokeilimme puhaltaa myös värillistä lasia, uunista otettiin kirkas lasi ja väri laitettiin päälle hieromalla lasijauheessa, ihan kuten tein viikinkihelmiäkin. Kokeilin ihanaa limen vihreää, johon sain tehtyä vähän muotoakin, ettei ole ihan tasainen pyöreä putki. Kaikkinensa tämä lasinvalu ja -puhalluskurssi kesti kaksi viikkoa ja alla olevassa kuvassa näkyy valujen lisäksi sahattuja viipaleita, joita jäi vielä kirkkaita ja värillisiä odottamaan jatkotyöstöä ja muotoutumista koruiksi. Kurssi oli aikana lyhyt mutta antoisa. Siksipä siitä tulikin kaksi postausta erikseen, sen verran runsaasti asiaa oli. Ja lasinpuhallusta haluaisin vielä kokeilla uudelleen, sahatuista lasirenkaista saa upeita koruja.

Valu- ja puhalluskurssin kokonaissatoa.

5 kommenttia:

Helinä kirjoitti...

Aikamoinen ihanuus! Lasinpuhallustakin olisi mukava kokeilla

Unknown kirjoitti...

Upea koru! Lasinpuhallusta olisi tosiaan kiva kokeilla, mahtaa olla kyllä vaikeeta..

koruilija kirjoitti...

WAU! Taas uusi aluevaltaus Sinulta. Arvaa vaan haluaisinko kokeilla puhallustakin :) Mutta sikseen jää minulta - ainakin toistaiseksi - sahaus ja viimeistelyt jatkuvat mulla, sekä kuparin että hopean kanssa.

Nautin töistäsi - tässäkin sen raikkaudesta ja jäisestä olosta yhdistettynä oivasti keltaiseen ja mustaan. Yhdistän korun omassa mielessäni vahvasti Suomeen, vaikka väritys ei perinteinen olekaa;, mutta kylmyys, terva ja sisu lyövät tässä minusta oivasti kättä. Upea <3

Korustamo kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus ja hieno koru,kovan työn takana niin raikas ja vahva!

Virve kirjoitti...

Kiitos Meke! Hassu juttu mutta minäkin yhdistän korun vahvasti Suomeen ja yleensä pohjoiseen, jäähän ja kylmään, vaikkei siinä olekaan sinistä tippaakaan. Musta ja keltainen vain halusivat tulla tähän koruun.