maanantai 23. toukokuuta 2011

Nemo ja Turquoise

Nemo -rannekoru
Metallilangan kieputtelu ja punominen on kiva uusi tekniikka, jota olen kokeillut
useaankin otteeseen viime aikoina. Tässä pari, jotka kelpuutin julkaistavaksi, loput ovat uponneet pöytälaatikkooni harjoitelmina. Perfektionisti-minä ei suostu julkaisemaan tekeleitä. Alunperin ylläoleva rannekoru, joka sai nimekseen Nemo, on tehty eräälle ystävälle lahjaksi mutta lopulta hänelle päätyi vallan toinen koru. Ihania turkooseja ja sinisiä helmiä ja välissä kirkkaan hopeanväristä lankakieputtelua. Näyttävä, massiivinen rannekoru, jossa kuitenkin raikkautta. Iso punottu hakaslukko kruunaa korun. 
Turquoise -korvikset
Ylläolevat korvikset on tehty Nemon kaveriksi mutta nekään eivät päätyneet alkuperäiselle saajalleen. Niin se joskus käy, että jollekin ajattelee jotain lahjaksi mutta lopulta lahjan saaja saakin ihan jotain muuta. Turkoosi on ihanan raikas kesäväri, korviksissa aidot turkoosit ja hopeanväriset metallilankakieputtelut. Metallilangasta kieputtelen jatkossakin, sen verran koukustuin tekniikkaan. Paljon on vielä harjoittelemista ja opettelemista ja värejä kokeiltavana. Yllättävän aikaa vievää tekniikka kyllä on ja sorminäppäryys kehittyy huimasti kieputellessa, samoin sormivoimat vääntäessä metallilankaan haluttuun muotoon. Korut löytyvät Vihmukaupasta, jonne tulossa myös ihania kesäisiä kaulakoruja lähiaikoina. Nilkkarenkaitahan sinne jo teinkin Niiskuneideille ja muille neideille ja rouville.



2 kommenttia:

kuparikukka kirjoitti...

Vau, todella näyttävän näköiset korut! :)

Miina kirjoitti...

Upean näköisiä kieputteluja!! :)Tykkään varsinkin noista korviksista!