lauantai 3. syyskuuta 2011

Sibylla

Sibylla -rannekoru
Syksyn ihana punakulta saapuu jo koruihini. Kertakaikkisesti rakastan syksyä ja sen huikeita värejä. Tässä rannekorussa on ihanaa punakullan sävyä, kuparilangasta tehty kelttiläinen solmu ja kauniit kirsikkakvartsit ja ruskea laavakivi linkitettynä persikanvärisellä kuparilangalla, kauniisti spiraalein koristeltuna. Kupari ja persikan väri sopivat hyvin yhteen ja korostavat toisiaan. Tein vielä ihanan muhkeat kaksinkertaiset linkit helmiin. Yhdistin helmet paksusta kuparilangasta tehdyillä tuplarenkailla. Helmilaatikoista löytyivät sävyyn sopivat pikkuhelmet Red Spider Web -jaspista, lisäsin rippusen punaista karneolia ja punaisia lasihelmiä. Jottei tulisi liikaa punaista, laitoin vähän kullanvärisiä kuunpintahelmiä tasoittamaan korun sävyä. Olen viime aikoina innostunut metallilangan vääntelystä, kääntelystä ja muusta käsittelystä, sen innoittamana väänsin ja vasaroin S-lukon, koska valmista lukkoa ei löytynyt tämän väristä kuparia varastoistani. Hetkisen mietin korun patinointia, ihan uteliaisuudesta millainen lopputulos olisi ollut, päätin kuitenkin jättää sen sikseen. Värien ilotulitus tässä korussa on kaunis sellaisenaan. 

4 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Tosi kaunis! Ihanat värit, niin syksyiset:)

Unknown kirjoitti...

Onpas ihanan runsas :) todellakin värien iloittelua!

kuparikukka kirjoitti...

Runsaat korut on mun makuun! <3 Upea!

Virve kirjoitti...

Katsotaanpa mitä pidätte seuraavasta...