maanantai 27. helmikuuta 2012

Stoned

Breeze Of Spring
Ihana hiihtoloma! Ja vihdoinkin minua pitkään vaivannut helmijumi on hellittänyt ja uusia koruja on syntynyt paljon. Irtautuminen kotiympyröistä saa luovuuden esiin ihan toisella lailla. Ja ensimmäistä kertaa kuvasin nämä kaulakorut myös kaulassa Vihmukaupan sivuille. Olen usein kaivannut kuvia korusta kaulassa tai muuten yllä. Tällöin korun pituus tai idea hahmottuu ihan toisella tavalla kuin pelkästään tasokuvassa. Sisareni antoi  ystävällisesti minun käyttää joutsenkaulaansa mallina.
Indian Summer
 Eräänä iltana ollessani siellä unen ja valveen rajamailla sain idean kivihelmistä ja näin syntyi Stoned -sarja. Heti seuraavana päivänä rupesin toteuttamaan tuota visiota koruiksi.  Halusin koruista lyhyehköjä, joten käytin koruissa papukaijalukkoja. Lukot sulautuvat kaulakoruihin todella hyvin, itse asiassa niitä on vaikea edes huomata.
Kurpitsataivas
 Ensin mieleeni tuli nimi, Stoned ja nimen mukaisesti toteutin idean käyttämällä pelkästään kivihelmiä. Visiossani oli kivihelmiä vierekkäin vaijerissa ja loppuosa korusta on pelkkää yksinkertaista ketjua.
Lingonberry Cloud
 Onneksi otin lomalle lähtiessä mukaani ison pussillisen erilaisia kivihelmiä, muutoin nämä korut olisivat jääneet toteutumatta. Ja huomaan hamstranneeni kivan raikkaita keväisiä ja jopa kesäisen värisiä kivihelmiä. Kivihelmissä näkyy nyt olevan pop erilaiset viisteet, jotka antavat helmille kivaa kiiltoa.
Pilvimarjat
 Korujen nimetkin ovat aika kesäisiä tai marjaisia ja pilvisiä. Pilvet tulevat helmien harmaista sävyistä. Erityisesti pidän upeista keltaisista akaateista ja säröakaateista. Samoin  akaateista ihanassa hennon sinisessä sky blue -sävyssä, joka on sopivasti pilvisen utuinen väri.
Pineapple Cherry Cloud
 Tulin käyttäneeksi näihin koruihin kaiken ketjuni mutta onneksi muistin paikallisen HelmeXin ja sen nettikaupasta löytyikin lisää upeita ketjuja. Nopea toimitus, tänään sain jo lähetyksen ja vielä ongelmitta systerin osoitteeseen. Joten kiitos vaan HelmeX ja Pia! Vaikka yleensä en pidä tapanani mainostaa ketään, niin nyt on ihan pakko kiittää! Minä kun olen tähän asti tilannut ketjuni tuolta Brittilästä, niin nyt kerrankin kokeilin kotimaista ja laadukasta ketjua löytyi sieltäkin, kilpailukykyinen hinta ja ennen kaikkea nopea toimitus! Hiihtoloma pelastettu!
Pineapple Cloud

4 kommenttia:

KAISU kirjoitti...

Oi mitä herkkuja!

koruilija kirjoitti...

Ihanat värit, etenkin tuo ananaspilvi!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Ihanaa värienergiaa! :)

Unknown kirjoitti...

Väriä elämään, ihanaa pirteyttä. Blogissani on tunnari sulle.