torstai 23. helmikuuta 2012

Kevättä helmissä

Kevättä lamppuhelmissä
 Heimo -korun jälkeen päätin iloitella itsekseni helmillä. Tein joukon helmiä iloisista kevätväreistä ja yritin palauttaa mieleeni kaikki oppimani helmitemput. Muodon hallinta on jo hanskassa, siis perusmuodon ja pyöreän, temput sen sijaan olivat unohtuneet mielestä.
Aurinkoisia lamppuhelmiä
Tuli jo lähes vieroitusoireita kuullessani, että tänä keväänä emme enää tee lamppuhelmiä, vaan opettelemme muita tekniikoita. Sen verran koukuttavaa lamppuhelmien teko on. On ihanaa yskiä kaasun katkuja ja kärsiä ajatusherneen jähmettävästä päänsärystä, kun tietää, että saa nähdä liekin ja yrittää haliita sitä yhä uudelleen ja uudelleen. 
Kevään vihreitä lamppuhelmiä
 Ja todellakin pisteestä se kaikki lähtee, joten tein erilaisia pisteharjoituksia. Ilmakuplaa, kohopistettä ynnä muuta.
Räystäiltä tippuvaa vettä
 Kuin räystäiltä tippuva vesi ja auringonpaiste ovat nämä helmet. Kaunista turkoosia ja norsunluupisteitä, turkooseja perushelmiä. Tuo turkoosi oli jännä puoliopaakkiväri. Se räiskyi ja poksui liekissä ja muuttui lähes vihreäksi mutta silti se on jotenkin ihanainen väri, johon tykästyin kovasti.
Talven iloista sinistä ja valkoista
 Kokeilin eri sinisiä ja ilmakuplia. Ne onnistuivat aika hienosti jopa omasta, toisinaan ylikriittisestä mielestänikin. Olen yrittänyt opetella olemaan armollinen itselleni, koska lukijat ihastelevat helmiäni, itse sen sijaan tunnun näkevän vain virheet.
Tummaa liilaa persikkapäällysteellä
Tähän helmeen löysin kauniin persikkaisen värin päälle. Pohjana on tumma liila helmi, valkoiset ja keltaiset täplät ja koko komeus on päällystetty paksulla kerroksella kirkasta persikkaa. Värikokeilut ovat sitten ihania, niitä voisin tehdä päivät läpeensä!

4 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Nää sun helmet on ihania!!
Et oo aatellut vaikka arpoa pari??
'wink-wink' :-D

Virve kirjoitti...

Hyvä ehdotus! Täytyy penkoa helmipussia, eiköhän sieltä pari arpajaishelmeä löydy..., aina voi lahjoittaa, kun tuo myynti ei oo mun vahvin laji...

Mags kirjoitti...

Voisin kyllä ostaa tahi vaihdella ;-))

Kaisa Reetta kirjoitti...

Voisit kyllä luopua parista... mää ostaisin. Ne sais ihan hyvän kodin:) On ne vaan niin ihania :D