tiistai 7. helmikuuta 2012

Kukkatarha

Lisää kukkahelmiä ystävänpäiväkoruun
 Viime viikon tehtävänä oli siis tehdä ystävänpäiväaiheinen koru. Sitä silmällä pitäen opettelimme tekemään kukkahelmiä ja sydämiä. Innostuin kukkahelmistä ja keskityin siis niihin. Loppuviikosta olin jo tyytyväinen kukkahelmiini. Helmien pohjavärit vaihtuivat hempeiksi ja läpinäkyviksi mutta edelleen pidin kukat samanvärisinä yhtenäisyyden vuoksi. Onneksi älysin tehdä varalta muutamia yksivärisiä pieniä perushelmiä välihelmiksi. Niitähän tarvitaan koruissa aina, jos ei juuri siinä tekemässäsi korussa sillä hetkellä, niin jossain toisessa korussa joskus kuitenkin. Pienille perushelmille löytyy aina käyttöä ja se on hyvää rentoutusharjoitusta, kun alkaa helmenteko muuten tympiä.
Välihelmiä ystävänpäiväkoruun
Sain tehtyä kohtuullisen määrän kukkahelmiä ja aikani sommiteltua, ne asettuivat lopulta hyvään järjestykseen. Isojen kukkahelmien väleihin onnistuin löytämään sopivat pienet välihelmetkin. Ystävänpäiväkoru alkoi hahmottua pikkuhiljaa. Lopulta päädyin laittamaan kukkahelmet yksinkertaisesti vaijeriin ja lisäsin koruun valmista hopeanväristä Jaseron-ketjua. Korun pituus on noin 80 cm, joten se ei tarvitse lukkoa. Yksinkertainen ketjuosa sopii koruun hyvin, kukkahelmet ovat pääosassa ja niitä on sopivasti korun pituuteen nähden. Kukkahelmiosa on noin 30 cm pitkä. Kukkahelmet ovat aika painavia, joten koko korun mitalta kukkahelmiä olisi tehnyt korusta todella painavan ja hankalan käyttää. Lyhyempänä versiona se taas olisi ollut liian raskas ja massiivinen helmien suuren koon vuoksi. Halusin koruun kuitenkin kukkien kepeyttä. Kukkien yhtenäinen värimaailma antaa korulle yhtenäisen vaikutelman, vaikka pohjahelmet ovatkin keskenään erivärisiä. Koru sai nimekseen Kukkatarha.
Kukkatarha; ystävänpäiväaiheinen kaulakoru

6 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Upeat kukkahelmet ja kauniita ovat nuo välihelmetkin! Kaunis ja persoonallinen koru niistä tuli:).

Unknown kirjoitti...

Oi oi, kuinka ihanaa... Nuo vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset kyllä tosi ihanat helmet. t:) Koralli

Mags kirjoitti...

En ole tätä ennen ollut näiden kukkahelmien ystävä, mutta annoit niille upean ilmeen tuossa korussa! Tykkään tosi paljon valmiista korusta!
Ja oi miten suloisia pikku välihelmiä, hurmaavat värit, sano sitten kun niitä on tilattaviksi asti ;-D

koruilija kirjoitti...

Upea välihelmineen kaikkineen. Näitä et ehdi tehdä niin nopeaan kun olisi ostajia, veikkaan ;)

Pikalaina kirjoitti...

Kertakaikkisen hienoja töitä.
t. vippi

Kaisa Reetta kirjoitti...

Kauniita helmiä taas ... Jos näitä sinulta joskus liikenee myytäväksi saakka, niin oispa ihanaa!:)